Mr Lotharin elämää

Tämä blogi kertoo yhden Suomen tunnetuimmista stripparin ja pornotähden elämästä, sekä keikkareissuista, kuvauksista että vapaa-ajasta.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Jessica.

Mr Lotharin viikko 39/2013

Maanantaina postittelin Mr Lothar Production vaatepaketteja niitä tilanneille ja Lasitusliike Lasi-Saranki kävi vaihtamassa ikkunoita minun Leppäniemen huvilalle.

Tiistaina tein Mr Lothar Production vaatevarastoni inventaarion ja tilasin siihen täydennystä.

Keskiviikkona tuli treenattua pitkästä aikaa kotikuntokeskuksellani sekä sovin muutaman esiintymiskeikan minulle ja tytöille.

Torstai meni taas Leppäniemen huvilallani talonmiehen hommia tehdessä.

Perjantai meni myös huvilalla hengaillessa ja vuokralaisia odotellessa.

Lauantaina oli vuorossa Erotic Night by Mr Lothar & Jessica Vikin Baarissa Vierumäellä, kyseisessä baarissa oli yksi pienimistä esiintymislavoista ikinä joilla olen esiintynyt mutta meininki oli hyvä. Keikan jälkeen ajelin Mäntyharjulle ja ehdin jopa käymään paikallisessa ravintolasa jonka jälkeen poikkesin vielä ottamaan hiukka iltapalaa sekä katsomaan jonossa tapahtuvaa standup komiikkaa paikalliselle grillille.

Sunnuntaina kävin pyörähtämässä huvilalla, katselin BB24/7 ja lisäilin kuvia viikon seikkailuistani kotisivuilleni.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.MrLothar.fi/galleria/ ja videoita löytyy minun kotisivujen videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php sekä osoitteesta http://www.youtube.com/user/AnssiViskari


Mr Lotharin viikko 20/2013

Maanantaina julkaistiin minun uran 163. aikuisviihdevideo, video on nimeltään Mr Lothar ja Helena - Pullonhenki K18! Kyseisellä videolla Helena on yksin mökillä jossa ei ole mitään tekemistä. Nuori nainen on kuitenkin todella kiimainen ja niinpä hän alkaa tyydyttämään itseään jolloin hän omituisen mallista sinistä pulloa apunaan käyttäessä aukaisee pullon josta ilmestyy Mr Lothar niminen pullonhenki. Pullonhenki lupaa täyttää Helenan toiveet ja senhän arvaa mitä tyttö toivoo. Hetken kuluttua pullonhenki nussii Helenaa eikä lopeta vaikka tyttö kiemurtelee orgasmin voimasta, Helena on siis toivonut saavansa kerrankin huolella munaa ja minä teen työtä käskettyä laueten lopulta huolella tyydytetyn tytön rinnoille. Video löytyy nyt osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php Maanantaina tuli myöskin kaivettua vesiskootterit talvisäilöstä ja tehtyä niihin pientä keväthuoltoa.

Tiistaina kävin ajamassa kevään ensimmäiset ajot vesiskootterilla ja hinaamassa samalla kaislat pois huvilani rannasta, sen jälkeen tyhjensin huvilani uima-altaan ja pesin sen.

Keskiviikkona huvilani pihaan kurvasi paloauto, yksi kaverini toi nimittäin sillä pari kuormaa vettä uima-altaaseeni. Uima-altaan täyttämisen ja PH- sekä CL-arvojen säätämisen lisäksi käsittelin päivällä huvilani laituria puuöljyllä, tosin puuöljy loppui kesken vaikka olin varannut sitä kyseiseen hommaan yli kymmenen litraa. Ilta menikin sitten kotipaikallani grillailun ja kevään ensimmäisen nurmikoiden leikkauksen parissa.

Torstaina olin matkalla huvilalle haravoimaan rantaa, kun toiselta mökiltäni haravoita hakiessa yksi mökin rakentamisen aikana sinne tehty rappunen alkoi häiritä minua ja niinpä teinkin sen tilalle uuden rappusen. Huvilalle päästyäni käsittelin edellisenä päivänä kesken jääneen laiturin loppuun puuöljyllä sekä haravoin rannan sekä vedestäkin suurinpiirtein polven syvyydelle saakka, vesi oli muuten yllättävän lämmintä.

Perjantaina olikin sitten vuorossa Erotic Night by Mr Lothar & Jessica NightClub hello:ssa Kotkan Seurahuoneella. Ennen illan keikkaa kävin syömässä Amarillossa sekä moikkaamassa Jonne Aaronia joka esiintyi myös Seurahuoneella samana iltana meidän kanssa.

Lauantaina heräilimme kymmen aikoihin, kävimme aamupalalla ja läksimme ajelemaan kotejamme kohti. Mäntyharjule päästyäni olin ihan valmis menemään päiväunille sillä edellisen yön unet oli jäänyt aika vähiin mutta yksi naisesiintyjämme tuli kyläilemään luonani ja niinpä läksimme hakemaan Ferrarilla hiukka grillattavaa kaupasta sekä kävimme samalla jäätelöllä Mäntyharjun torilla. Grillailun jälkeen katselimme Suomi-Ruotsi lätkämatsin ja sen jälkeen pääsin vihdoin päiväunille, joilta herättyäni jatkoin iltaa Sveitsi-USA matsin sekä Euroviisujen katsomisella. Euroviisujen jälkeen läksin vielä käymään paikallisessa baarissa lonkerolla jonka jälkeen kävin vielä grillillä syömässä hiukka roskaruokaa. Lauantaina tuli myös ilmoittauduttua kilpailemaan parin kaverin kanssa veneellä 2-4.8.2013 Hangossa järjestettävään Poker Runiin sekä täydennettyä meidän paintball joukkuetta yhdellä pelaajalla 10.8.2013 Jämsässä käytävään Suurpeliin.

Sunnuntai meni ihan vaan laiskottelun ja jääkiekkomatsien katselun parissa.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.MrLothar.fi/galleria/ ja uusimmat videot löytyy minun kotisivujen kuvat ja videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php