Mr Lotharin viikko 17/2011

  • Anssi Viskari

Maanantaina olin Safyran kanssa esiintymässä Tahkon Karhussa Tahkovuorella kauden päättäjäisissä. Ennen meidän esiintymisiä juostiin nakujuoksu ja ilma oli niin hieno että me vietimme aikaa Karhun terassilla vaikka rinteissä oli vielä ihan hyvät laskettelu mahdollisuudet. Keikan jälkeen oli vielä pienet jatkotkin vaikka minulla ja Safyralla olikin aikainen herätys.

Tiistaina vein Safyran ns. normaaleihin töihin ja ajelin sen jälkeen itse kotiin lepäilemään.

Keskiviikon vietin huvilallani lomaillen.

Torstaina läksin jo aamupäivällä Helsinkiin, jonne päästyäni kävin ensimmäisenä tarkistamassa missä vaiheessa sEXHIBITION messujen osastojen ja esiintymislavojen rakentaminen oli. VIP-tilat oli vielä ihan kesken samoin kuin Puuhalavakin, minä ohjeistin rakentajia hiukka ja lähdin sen jälkeen käymään MilliKlubilla tsekkaamassa Virallisten jatkobileiden jutut kohdalleen. Sen jälkeen siirryin hotellille jossa minulla oli yksi haastattelu, sen jälkeen läksin Puma Sweden, Tyson Brownin, Armin ja Timpan kanssa syömään. Ruokailun jälkeen läksimme käymään jäähallilla jossa hommat olikin jo edennyt aika hyvin. Illalla läksimme vielä porukalla käymään Popkellarissa. Läksimme kuitenkin Puman ja Tysonin kanssa suht ajoissa takaisin hotellille, kävimme matkalla ottamassa hiukka iltapalaa Mc Donaldsissa ja sieltä poistuessamme meitä tuli jututtamaan ryhmä ihmisiä jotka halusivat meidän kanssa samaan kuvaan. He myös vetivät meille oman seksitanssishown Mc Donaldsin eteisessä. Loppujen lopuksi kello olikin sitten aika paljon kun pääsin hotellihuoneeseeni yhden tytön kanssa.

Perjantaina aamu alkoi Radio Rockin haastattelulla jossa Puma Swede ruoski yhtä juontajista, sen lisäksi Puma otti minulta suihin ja nuoli Alicen pillua. Lopulta minä sitten vielä nussin Alicea suorassa lähetyksessä ja Heikelä meni tuossa vaiheessa ihan hiljaiseksi vaikka hänen olisi pitänyt juontaa. Pikku pätkiä kyseisestä Radio Rockin aamusta löytyy osoitteesta http://www.radiorock.fi/podcast?vt=audio&vid=141287 Radiostudiosta suuntasimme takaisin hotellille jossa minua jo odottelikin yksi tyttö jonka kanssa meni hetki huoneessa, sitten läksimme jäähallille sEXHIBITION messuja varten. Jäähallille päästyämme tein tuon tytön kanssa vielä pikkuista hienosäätöä VIP-tiloihin jonka jälkeen kello olikin jo sen verran että messut alkoivat. Aluksi katselin päälavan esityksiä, mutta viiden aikaan siirryin juontamaan 3. kerroksessa olleen Puuhalavan esiintyjiä lavalle ja pois sieltä. Kahdeksan aikaan olikin sitten Mr Lothar & Puuhalava esittäytyy shown vuoro päälavalla jonka jälkeen siirryin taas takaisin juontamaan Puuhalavalle. Puoli yhdentoista aikaan alkoi Puuhalavalla tapahtua kaikenlaista jännää, esimerkiksi pillunnuolennan ja suihinoton SM-kilpailuiden karsinnat joiden jälkeen homma meni ryhmäseksin harastamiseksi. Osallistuin itsekin kyseiseen ryhmikseen nussimalla neljää yleisöstä lavalle noussutta tyttöä vuorotellen, kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan ja valomerkki tuli Puuharavintolassa puoli yhdeltä. Niinpä me siirryimmekin sitten messujen Virallisille jatkoille MilliKlubille jossa meno jatkui aika villinä, itse asiassa osasin odottaakin Puma Sweden ja Tysonin olevan villejä tapauksia Oulussa heihin tutustuttuani mutta myös Shay Lynn osoittautui erittäin villiksi tapaukseksi. Unohtamatta tietenkään sitä että suomalaiset esiintyjät ja kaverini olivat myös erittäin villillä päällä. Millistä minä siirryin valomerkin aikoihin parin tytön kanssa hotellille.

Lauantaina menin jäähallille parin tytön ja Tysonin kanssa jo kahdentoista aikaan vaikka messut aukesivat vasta kahdelta. Messujen alku meni taas päälavan esityksiä katsellessa ja kuvaillessa, mutta viiden aikaan oli taas aika aloittaa Puuhalavan juontohommat. Puoli seitsemältä kävin katsomassa Petri Nygårdin keikan jonka jälkeen pitikin jo alkaa valmistautua omaan päälavan vetooni. Minun ja kavereideni päälavan shown jälkeen oli vuorossa taas Puuhalavan juontohommia. Puuhalavalla nähtiin lauantaina enemmin asiakkaita kuin perjantaina, mutta lauantaina siellä ei minun mielestä harrastettu niin paljon seksiä kuin perjantaina. Pillunnuolennan ja suihinoton SM-kisojen finaaliin osallistui ennätysmäärä ihmisiä. Pillunnuolennan Suomenmestaruuden voitti Pamela niminen tyttö joka esiintyy yhdessä minun aikuisviihdevideossakin ja suihinoton Suomenmestaruus menikin sitten naapurimaahan sillä sen voitti yksi Ruotsalainen tyttö. Mestaruuksien ratkettua minä kiirehdin vielä messujen Virallisille jatkoille MilliKlubille jossa meno oli taas vähintään yhtä räväkkä kuin perjantainakin. Jatkoilta minä suunnistin taas valomerkin jälkeen parin tytön kanssa hotellille.

Sunnuntaina kävin tyttöjen kanssa aamupalalla jonka jälkeen toinen heistä läksi kotiinsa ja minä läksin toisen kanssa Wappu-ajelulle Kaivopuistoon. Wappu-ajelun jälkeen toinenkin tytöistä halusi kotiinsa ja loppujen lopuksi minäkin jäin hänen luokseen laiskottelemaan päiväksi sekä lopulta yöksikin.

PS. Kuvia viikon tapahtumista löytyy osoitteista http://www.kuvake.net/photos.php?username=MrLothar&folder_id=788279 ja http://www.kuvake.net/photos.php?username=MrLothar&folder_id=786787

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus