Onnistuisikohan… Olla avaamatta sitä yhtä tsättiä tällä viikolla. Kertaakaan.
Ja voi h-lvetin p-rse!!! Sain sitten Kelalta kirjeen. Peräävät takaisin vuodelta 2005 opintotukia. Mä valmistuin tuolloin ja tietenkin paiskin kesän ja loppuvuoden töitä. Tuloraja oli ylittynyt n. 1200 eurolla. Jepujee. Kelan kirjeessä oli ohjeet, että jos on valmistunut kyseisenä vuonna tai aloittanut tuolloin, kannattaa pyytää uudelleenkäsittelyä. Nyt siis edessä palkkatodistusten tai verotodistuksen tai jonkun etsimistä. Kuukausi aikaa tehdä se anomus. Pyytävät vähän vajaata tonnia. Pystyn sen kyllä maksamaan. Periaatteesta vaan vituttaa.
Mutta. Söin eilistä muusia ja nakkisoosia. Oli edelleen hyvää. Ja persikkarahkakin. Edelleen.
En viitsi kotiväelle tuosta takaisinperinnästä ilmoittaa. Ei jaksa nyt turhaa hötkyilyä. Jos uusi käsittely ilmoittaa saman tuloksen, sitten maksan kiltisti ja that’s it. Ottaa vaan niin päähän. Kun on ihmisiä, jotka käyttää hyväkseen tuota systeemiä. Sitten mä yritän olla kuuliainen, valmistua suht ajoissa (puoli vuotta meni yli), osallistua kaikkeen hiton opiskelija-aktiivihommiin, tehdä töitä koko opiskeluajan… Ja mun pitää maksaa takaisin! Argh. No joo. Elämässä tulee eteen kaikenlaista. Paskaa ja vähän vähemmän paskaa.
Miksi ameriikassa on noita avonaisia paperikasseja? Siis niitä, joissa ne roudaa ostokset kotiin. Ne säästää paperia vai? En ummarra.
Olisinko mä onnellisempi, jos olisin laiha ja pieni? Nyt mä olen muodollinen (eli on tissit ja peppu) ja pitkä. Ja tuntuu, että pelottavakin. Tai ääh. Epävarma nyt lähinnä. Viimeksi kampaajalta tullessa oli kyllä kiva olo, oli juuri sellaiset hiukset kun halusin. Jotenkin tuntuu syövän mun ihmisarvoa omassa pienessä päässä, että pisin seurustelu on kestänyt 7 kuukautta. Tai siis sellaisia on ollut kaksikin. Muut sitten lyhyempiä. Yksi kaveri meni juuri kihloihin. Toisella aikomuksia siihen suuntaan. Yksi on ollut nyt pari vuotta kihloissa, häitä suunnittelivat alunperin tulevaksi kesäksi. En tiedä toteutuuko, ei ole kuulunut mitään. Serkuista parin vuoden sisään naimisiin on mennyt kolme. Yksi näistä sai lapsenkin, meidän sukupolven ekan suvussa. *Ihana pieni ihminen :)* Ja paljon vastaavia juttuja. Ihmiset pariutuu, muuttaa yhteen. Naimajaisia, kihlajaisia, kastajaisia.
Olen siis kateellinen toisten onnesta. Samaan aikaan, kun olen iloinen näiden ihmisten puolesta. Se on sanottava tähän väliin, että olisi ollut helvetin paljon hankalampi lähteä Lappiin, jos olisin seurustellut. Tämä lukuvuosi on mun vaihto-opiskelua.
Mistä päästään huonolla aasinsillalla siihen sivulauseeseen, että täytyy muistaa pyytää suositukset. Ja tehdä se työhakemus.
Takaisin pohdintaan. Tää viimeisin ns. ihmissuhde. Ihastuminen. Haikea olo sen loppumisesta. Tai jostain. Silloin kun oltiin vierekkäin eli samassa kaupungissa, oli hyvä olo. Eri kaupungeissa ollessa tuli melkein joka kerta mietittyä, että kuinkahan fiksua tää nyt on. Ja että olenko mä tässä jutussa yksin.
Roikkuminen siinä lahkeessa on loppu nyt. Toki väleissä ollaan. Olettaisin.
Niin. En tiedä olisinko onnellisempi. Turha sitä on kumminkin jossitella, kun asiat on nyt näin. Ja täytyy vaan vissiin tehdä parhaansa, että viihtyy.
Mistä tuli mieleen, että hahaa! Otin takaisin sen varastokopin, joka mulla oli syksylläkin. Episodi sekin. Nyt kukaan ei voi mennä tyhjentämään sitä, kun aulassa on se lista. HAH.