Blogit
Pala pohojammaata
Perjantai, eikä edes 13. Siltä se alkoi tosin tuntua päivän mittaan. Aamu meni vielä ihan kivasti eli oletettu kaapelin vikapaikka löytyi maan alta ja koko niippu jäi ulkoisesti kuntoon. Kun…
Kuka napsii pameja?
Harva tulee ajatelleeksi, että alkoholin ja kannabiksen jälkeen yleisin tapa päihtyä on rauhoittavien uni- ja kipulääkkeiden päihdekäyttö. Viimeisen 20 vuoden aikana lääkkeiden päihdekäyttö on väestötasolla kaksinkertaistunut, 25-34-vuotiaiden miesten ja 15-24-vuotiaiden…
Poutaa odotellessa
Tiet on mössöä Vähän jo jännitti uskaltaako peruuttaa lavetti pois asfaltilta. Kolme reissua ilman tappioita. Saattoi olla viimeinen ruoppaus ja jos päiväkin myöhemmin olisi alkanut ei olisi valmistunut. Radiossa kerrottiin…
Hallitusohjelman seurantaohjelma
Nettikeskusteluissa huomattua. Varuskuntien lakkautuksiin liittyvä kiistely vaikuttaa jotenkin tilaustyöltä, jonka ansiosta on saatu ison yleisön kiinnostus kiinnitymään menneillään olevista erittäin isoista EU-asioista; paremmin ymmärrettäviin kotimaisiin kiistoihin. Jotain hyvääkin on aistittavissa…
Tule jo kesä!
Kesäkuussa 2011 tein päätöksen: elämä uusiksi täydellisen muodonmuutoksen suhteen, aion laihduttaa. Paljon. Nyt kertakaikkisesti riittää jojoilut. Aikaa projektille tasan vuosi. Loppukiri häämöttää. Pudotettuja kiloja 30, jäljellä 15. Olen aika helvetin…
Mr Nobodyt netissä
Tänään kankaalla-blogi vierailee oudossa ympäristössä -sossussa. Siihen on perusteensa, sillä Helsingin kaupungin Sosiaalivirasto on nyt virallisesti tuomassa itseään Av-kulttuurin piiriin.My e-Design on World Design Capital Helsinki 2012 -statuksen saanut kehityshanke….
Helsinki versomaan
Osallistuin eilen ympäristöjärjestö [URL=http://dodo.org/]Dodon[/URL] hyötyviljelyseminaariin Kiasmassa. Tilaisuus oli tupaten täynnä, yleisö innostunutta ja puhujat ihanan inspiroivia. Mutta miksi kaupungin pitäisi olla kiinnostunut näistä laareissa porkkanaa kasvattavista hipeistä? Suomessa kaupunkiviljelyä vielä…
Abadal yabadabadoo
Viinisuositus 2.0: [URL=http://www.alko.fi/tuotteet/fi/484057]Abadal Cabernet Sauvignon Reserva[/URL] [B](13,88€)[/B] [B]Tsekitä myös meikäläisen [URL=http://www.facebook.com/ilkkasiren]Facebook[/URL] ja [URL=http://www.twitter.com/ilkka_siren]Twitter[/URL][/B]
anazi
07:45 Dia –> anazi Arvaa miten paljon sattuu ihan fyysisesti kun jättää kuittaamatta hyvinkin herkullisiin kohtiin. Vasta kaksi päivää ja olen valmista kauraa hakemaan kipulääkkeitä 😀 07:47 anazi –> Dia…
Äänestysbonukset eduskuntaan?
…tai sitten lakiin perustuva pakko! Nykytekniikalla on varmasti mahdollista hoitaa asia sillä tavalla, että määrättynä aikana aikana kansanedustaja pystyy äänestämään aina. Vaikka valiokuntamatkaltaan ulkomailta. 200 kansanedustajan sähköinen, toimintavarma ja myös…