Blogit
Täh?
En juurikaan painoani seuraile, enkä varsinkaan sitä mitä suuhuni laitan, no okei, poikkeuksia on. Mutta anyways, huvikseni kävin puntarilla ja huomasin että painoa oli lähtenyt n. 8 kg 5 viikon…
Luomumaidon pullonkaula
Vihreiden tavoitteena on nostaa luomun osuutta julkisissa hankinnoissa. Helsingissä asiaa saatiin eteenpäin ruokalinjauksissa, joiden mukaan vuonna 2015 puolet helsinkiläisten päiväkotien ruuasta on oltava luomua. Tavoitetta on pidetty tärkeänä ja valtuusto…
Tällaista meillä:)
on minulla pieni kissa joka on seuran kipeä se naukuu ja naukuu nyt hittolainen silitä sitten seuraa paljon kurinaa ja puskemista mut auta armias jos lukemista haluaisit vaikka siinä välissä…
Vika nro 502 jatkuu
Kuolleen nostolaitteen arvoitus. Kirjallisuudesta ja tai netistä ei ollut apua, joten hyväksi havaittu perinteinen keino: Kilauta kaverille. Onneksi kaveri sattui olemaan poikansa jääkiekkopelissä ja näin ollen ehti hetken jutella. Useampi…
Kuka painoi ripiittiä?!
No niin. Nyt aion kirjoittaa tänne jotain aivan todella hienoa. Minulla soi taustalla musiikin helmiä, kuten Freddie Mercurya, Pavarottia sun muita jannuloita. Olen siis varsin henkistynyt ja oikeassa tilassa aivan…
Tänään
en töiden jälkeen jaksanu lähtä hiihtämään. Aattelin viettää edes yhden illan tästä hiihtolomasta ihan vaan kotona. Muutoin joka päivä ollu menossa aamu ysistä ilta ysiin… Sukset sain vihdoin keskiviikkona hankittua…
37,9
Nukuttuani 12 tunnin katkonaiset unet kävin 800 metrin kävelyllä hoitolemmikkien luona antamassa niille ruokaa ja lainaamassa samasta huoneistosta kuumemittarin. Nyt ollaan vissiin jo melkein kuumeen puolella eikä vain kohonneen lämmön….
Mihin viikot katoavat?
Päivä pitenee ja tunnit lisääntyvät, mutta mihin katoavat kokonaiset viikot? Sitä on yhä sama ihminen kuin edellisessä bloggauksessa, mutta kuitenkaan ei ole tullut kirjattua tapahtumia ylös normitahtiin. Kokonainen vkl on…
Pysyvät parit
Ihme että parisuhteet pysyvät ollenkaan kasassa! Luettuani tutkimuksia eroriskeistä aloin kummastella, miten monien suhde jatkuu, vaikka tilastojen mukaan heidän olisi jo pitänyt erota. Esimerkiksi tunnen useampia ”vääränikäisiä” pariskuntia. Sellaisia, joissa…
Itku pitkästä ilosta.
Eilen oli rankka päivä. Oli ennen aikojaan kuolleen Ystäväni hautajaiset. Tiesin ennakkoon että mukavan Tukholman reissun jälkeen(joka olikin piristävä asia tähän paikkaan) tulee olemaan aivan erilaisissa tunnelmissa sitten. Olin kuitenkin…