5.7.2011 • UUSI CITY - ei palvele meitä

Rokoteasiantuntija:”En ikinä rokotuttaisi lapsiani

ALKU-osa haastattelusta: Vuonna 2002 julkaistiin erään entisen, turvallisuussyistä nimettömänä esiintyvän, rokoteasiantuntijan haastattelu. Kyseinen tutkija työskenteli vuosia suurimpien lääketehtaiden palveluksessa sekä myös Yhdysvaltain terveysministeriössä. Haastattelun teki tutkiva journalisti Jon Rappoport. Seuraavassa…

5.7.2011 • Kesäkuussa tapahtuu..

Piristävä päivä ! =)

Halusin tehdä erilaisia asioita kuin normaalisti. En nyt niin hirveästi eri juttuja juuri tänään tehnyt, mutta se on jo riittävän paljon kerralla että on avustamassa useamman tunnin siskon lapsien hoidossa…

5.7.2011 • Contour

Tankkaamisen lyhyt oppimäärä

Yleensä työkoneissa on polttoainemittari. Pääosin ainakin uutena ne toimii. Jos on menossa huoltoasemalle tai sen ohi niin tankata voi muulloinkin kuin varoitusvalon jo palaessa. Ei siis saanut tänään omien hommien…

5.7.2011 • Turn Loose the Swans

Tunteita, tuoksuja, muistoja

Kuulun niihin ihmisiin, jotka joutuvat jatkuvasti erilaisten flashbackien uhriksi. Musiikki, tuoksut, maut, äänet, sanavalinnat, elokuvat, kirjat, olemus, materiaalit ja näkymät ovat piirtyneet muistiini vain pulpahdellakseen mieleen mitä kummallisimmissa tilanteissa. Musiikki…

5.7.2011 • Yhteiskunta

Sivuvaikutuksia

Jokaisen oppilaitoksen hyväksymiskirjeen mukana pitäisi tulla kyltti, jossa lukisi: ”VAROITUS! Tämän koulutuksen läpikäytyäsi et enää ole entisesi”. Niin monet koulutukset muuttavat kävijänsä niin täysin. Koulutus muokkaa ihmisten asenteita, pukeutumistyyliä, poliittisia…

4.7.2011 • Dia's diaries

Hra Hakkarainen, kesämökki ja Stockmannin osakkeet

Noin viisikymppinen rouvashenkilö kailottaa dösiksellä kahdelle ystävättärelleen tai vastaavalle: – Niin ja voitteko kuvitella, että meidän naapuri Lauri Hakkarainen (nimi muutettu, of course) maksoi kesämökkinsä remontin Stockmannin osakkeilla! Siis kuvitella,…

4.7.2011 • Dia's diaries

Hra Hakkarainen, kesämökki ja Stockmannin osakkeet

Noin viisikymppinen rouvashenkilö kailottaa dösiksellä kahdelle ystävättärelleen tai vastaavalle: – Niin ja voitteko kuvitella, että meidän naapuri Lauri Hakkarainen (nimi muutettu, of course) maksoi kesämäkkinsä remontin Stockmannin osakkeilla! Siis kuvitella,…

4.7.2011 • Suhteet & seksi

Tabu

Minulle ehdotettiin blogausaiheeksi seksitabuja. Meidän yhteiskunnassamme ja kulttuurissamme kaikki on nähty. Tietysti tässä nyt voi alkaa luoda tabuja vaikka siitä, että uutistenlukija nussii loppukevennyksessä lammasta, mutta jos nyt pysytään lain…

4.7.2011 • 1087

Lontoon pimeä puoli

Eli Oxford Street. Kaiki se mikä on siistiä, mitä haluat ja mitä et oikeasti edes halua tai tarvitse mutta olis vaan kiva. Lähti tänään sitten mukaan kaupoista 3 nahkarotsia, pari…

4.7.2011 • Epätodellista

Heräsi vasta

… tarkoittaa, että käväisi pari tuntia töissä, sitten tt-lääkärillä josta kotiin tulon jälkeen koki parin tunnin väsypäikkärit. Kohta lähtö takaisinpäin fysikaaliseen. Niin. Tiedossa on, että kun kipeää paikkaa rassaa, se…