Blogit
Isopeukalo
Olen kertonut olleeni autotehtailija, lainvalvoja, aseseppä ja olen valmistanut pommeja ja kiljutiineja. Olen ollut myös luonnontieteilijä, mihin palaan vielä myöhemmin. Olen ollut onnistuja ja selviytyjä yhtä monessa asiassa kuin olen…
Mestarivalehtelija ja taituripuuseppä
Olen useaan otteeseen itsekin todennut hauskan eron eri kansallisuuksissa. Suomalaisille ominaista on jonkinasteinen itseluottamuksen puute, tai meidän näkökannaltamme pikemminkin ulkomaalaisilla sitä on liikaa. Jos etelämpää tullut ulkomaalainen osaa muutaman fraasin…
No ei musta
siis tuu röntgenhoitajaa mutta mustapa tulee toimintaterapeutti!!! Tänä aamuna tuli tieto, että hyväksytyksi tulin. Eli nyt sit ihan todellakin elämä tulee menemään uusiin puihin. Muutto Keski-Suomeen on entistä todellisempi. Heitettiin…
Riioota riioota..
Nyt vois iha tosissansa sanua että on jottain ilimasa.. Pohojosen ukko soittelee ja piettää muutoonki yhteyttä ja puhuu pienen ihimisen pyörryksiin.. O aika veikiää..
Showtime!
Kolmatta kertaa Suomessa bailattu Sonisphere tarjosi moodeista päätellen Kalasatamaan saapuneille laimeahkosta ennakkofiilistelystä poiketen riittävän mieluisan kattauksen. Väkeä ei kuitenkaan tullut tuvan täydeltä, joten ensi vuotta silmällä pitäen jäävät mahdolliset jatkot…
Kesäreissu
Eka ilta Lontoossa takana. Täällä ei olekaan muutamaan vuoteen tullut käytyä, vaikka ennen ravasin Englannissa alinomaa. Vielä vähän aikaa täällä, sitten suunta muuallepäin saarivaltakuntaa. Ihanaa olla taas täällä. Ei malttaisi…
Muropaketin Mummo-Ankka
Pikkutyttönä rakentelin paljon kaikkea teknistä. Olen ollut autotehtailija, valmistanut rekiä, ja ollut lainvalvojana Dodge Cityssä. Olen ollut myös aseseppä ja rakentanut pommeja. Muutaman työkokemukseni mainitakseni ja joista jo kerroinkin. Voin…
Astrologia & usko elämään !
Koska olen jo pitkään tutkinut astrologiaa & seuraan omaa tilannetta siinä myös usein, elämänkatsomukseni tulee hyvin pitkälti sieltä. Nyt mahdollinen uskoon tuloni ei ole kuitenkaan ristiriidassa sen kanssa. Hain apua…
Seuraavat särkyneet 3
Kahteen perävaunuun lavaan reikä. Kobelcon sähköt ei vieläkään toimi ihan oikein. Etukauhan kiinnityskorvat sain harsittua kasaan, mutta se ei paljon taas lohduta. Eilen luin lehdestä että kaksi nuorta naista aikoo…
Ex tempore -ohjelma
Sopivat 8h unet ja herääminen auringonvaloon. Valtsun kirppari, Frendit-peli ja ostosten kantaja. Weeruska, pizzaa ja viilentäviä jääpaloja tuskastuneen kuumalla iholla. Lintsi, kostea Sumujen silta ja jäätelöä. Iso mansikkapehmis, nurmikolla loikoilu…