9.4.2009 Epätodellista

Ennen kiirastorstaita

Tulin, söin ja nukuin. Tämä siis kotiin palattuani. Kohta menen takaisin petiin. Kuinkahan paljon ihminen voi nukkua ennen kuin voi sanoa ettei enää väsytä… Töistä junassa palatessa työkaveri tuumasi, ettei…

8.4.2009 129

Kaksi kysymystä

Menetkö kanssani naimisiin? Tahdotko uusia haasteita sisältävän työpaikan? Toiseen vastasin ”mun pitää miettiä”. Toiseen ”ei kiitos”.

8.4.2009 2042

Väkijuoma = Populous drink

Ainakin, jos on uskominen Googlen käännöstä. Ja minä uskon! Murheellisten laulujen maa kääntyy näin tyylikkäästi: Syyttömänä syntymään Born innocent Sattui hän Occurred, he Tähän maahan pohjoiseen ja kylmään This country,…

8.4.2009 Kesän pimeys

Vaihteeksi haikuja ja tankoja

Tonttu tuijottaa eteisen kaapin päällä huolestuneena. Ei se ollutkaan rakkauskirje vaan veljen kesähääkutsu. Rännit loruvat ja viemäri putputtaa. Kevään sunnuntai. Dogvillen päältä löysin kevään siemenen, kuivan ja kauniin. Hiljaisuuteni on…

8.4.2009 2046

alastonsuomi.com?

mitä mieltä olette kyseisestä netti sivustosta?

8.4.2009 2045

KEVÄTTÄ RINNASSSA ! Ke 8.4.2009

Joops.. Kyllä on ollut mukava aamupv. Olen saanut hoidettua asioita ja nyt olen täällä kirjastossa viettämässä aikaa ( järkevästi ) . Suunnitelmissa on, että kirjottaisin säännöllisesti blogiani. Tällä erää teksti…

8.4.2009 537

Vapaata vietellessä

Meneekin mukavasti tuo pääsiäinen töissä,to-su ollaan töissä ja sitten se maanantai onkin vapaata 🙂 Nyt ollu 2päivää tässä vapaata ja ihan rennosti vaan olen ottanut,eilen vähän siivosin ja ulkoilin.Äsken sain…

8.4.2009 241

Kasvisruakaa

Kävin vihdonki tsekkaas kasvissyättölä mikä tuli jo joskus toho likelle. On mun pitäny pari kertaa aikasemmiki mennä, mut ne tyypit on näyttäny nii vaihtoehtoselle et mä oon sit jättäny välii…

8.4.2009 Suojelusprkl

Joka päivä oppii jotain uutta

[i]Vantaalla teini-ikäinen poika joutui sairaalaan maanantaina, kun hän oli ottanut yliannostuksen muskottipähkinäjauhetta. Jauhetta käytetään yleisesti mausteena, mutta suurina annoksina se on päihdyttävää.[/i] http://www.vartti.fi/artikkeli/28662f45-1319-445c-8248-b52de59427aa Mulla ois muskottia maustehyllyssä, pitäisköhän vetää yliannostus…