15.3.2009 1963

Luovuudesta

Työnantajani tuottaa neljän vuoden välein toimintakertomuksensa kirjanmöhkäleeksi (hiukan pienemmän puoleinen möhkäle). Uusimmassa oli luku suomalaisten arvoista ja asenteista. Luvussa esiteltiin tutkimusta, jossa oli kymmenen arvon arvostamista. Silmään sieltä pisti sellainen…

15.3.2009 Rapsakkata

Vaan missä on Zei-Zei?

Kysymys liittyy nyt Esko Ahoon. Lex Nokian massiivisen vatvomisen yhteydessä ei silmiini osunut kertaakaan mainintaa Nokian päälobbarin Eskon Ahon toimista. Saati kommentteja. Kuitenkin Ahon Eskolla on edelleen näppinsä monessa Suomessa…

15.3.2009 Suojelusprkl

Tilaisin kotiinkuljetuksena

Litran rasvatonta maitoaa, tuoretta ruisleipää, kurkkua, tomaattia, jogurttia, lohta ja perunoita. Samalla voisin ottaa valmiiksi katetun aamupalapöydän, teetä sekä hieman myöhempään lohta perunamuussilla. Kiitos. Ei jaksa nousta ylös ja lähteä…

15.3.2009 1280

Ihastuminen Rakastuminen

Olen nyt tooodella hämmentynyt. Minun herra moraalinen ongelma on ihastunut minuun ja pakko myöntää, vaikken sitä ikinä myöntäisikään, niin minä myös häneen. Minulla ei käynyt pienessä mielessä, että näin voisi…

15.3.2009 411

Rakastan Jippua

Sen sydäntäsärkevät ihanat lyriikat ja enkeli ääni saa mut kerta toisensa jälkeen itkemään. Susan

15.3.2009 1676

Hiihtoa, retkiluistelua, messuja..

Viime viikonloppuna tuli sitten hiihdettyä toinen 30 km tälle talvelle, kun kotikonnuilla oli perinteinen ilmainen laturetki. Se reissu meni jo huomattavasti paremmin, koska maltoin hiihtää alkumatkan riittävän hiljaa. Sitten oli…

15.3.2009 411

Tatuointimessut Helsinki tänään :)

Töissä, en nukkunut yhtään mut tänään tatskamessuille ja haistatan vitut tunteilleni. Kipua vaan peliin, give it to me! Mikä tää juttu on :”elä jokainen päivä niin kuin se olisi viimeisesi”…ööö…

15.3.2009 Suojelusprkl

Joo-o

Aloittelin kotona ottamalla reilun lasillisen punaviiniä, pienen paukun viinaa+mehua, baarissa neljä siideriä ja kolma fisua. Suhteellisen selväpäinen olo on kuitennii. Kivaa oli:) [IMG 1183891]

15.3.2009 1196

= basistin synttärit =

Heräsin juuri basistin makuuhuoneen lattialta tai aika läheltä ´parvekkeen ovee…täällä on bileet vieläkin. mitähän siinä boolissa oli -jos sais veikata; veikkaisin et ganjaa, vodkaa, JOTAIN ORANSSIA LIMUA PIKKASEN, YSKÄNLÄÄKETTÄ ja…