2.1.2009 Cityparin elämää

Uudenvuodenpäivä

Vuoden masentavin päivä on kohta ohi. Oon aina ajatellut että uudenvuodenpäivä on melankolinen, tyhjä ja ontto. Vanha vuosi iloineen ja suruineen on takana, ja edessä aukeaa uusi aikakausi, jonka tapahtumista…

2.1.2009 Nestearska ajattelee

olutta

Se on nyt loman aikana joka päivä juonut useamman. Tänään vissiin alkaneen vuoden kunniaksi enempikin. Mua inhottaa ja ällöttää. Mä haluaisin jo omiin oloihin, vaikka en haluais toisaalta loman loppuvan….

2.1.2009 1969

Väsyttää

kovasti. Huomenna pitäs mennä töihin tai siis meen töihin… Käytiin päivällä miehen kanssa hautausmaalla kävelemässä. Mentiin kattoon lintuja ja nähtiinkin mm. ihana pähkinänakkeli. Osuttiin väliin sellaiselle alueelle johon oli haudattu…

2.1.2009 771

Uusi vuosi ja uusi ihminen

Tätä merkintää ei koskaan pitänyt tulla, koska olin jo aiemmin päättänyt, että koska tietynkaltaisia välitilinpäätöksiä elämästäni kyllä tulen tänne vielä jatkossakin kirjoittamaan, saisivat tämän kaltaiset uudenvuoden uhot jäädä sikseen. Niillä…

1.1.2009 112

Happy New Year 2009

Vuosi vaihtui tavanomaisesta poiketen kaksi tuntia etuajassa. Lahdimme Liverpoolin bileisiin puoli kymmenen maissa ja bubisiiderin jalkeen siirryimme klubille, jonne pikkusisko oli buukattu kuvauskeikalle Ministry of Sound bileisiin. [b]-4’C[/b] Jo liverpooliin…

1.1.2009 241

Lisää hyvää alkanutta

Pikkuhiljaa tuntus et alkaa olemine tasaantuu ton uudevvuade vastaanottamise jälkee. Ilmesesti se öine ulkolu ku käytii Senaatintoril palelees ni friskas nii hyvi et jaksettii riakkuu aamuu asti ja keksittii loistavii…

1.1.2009 Epätodellista

Eka päivä

Pyhäpäivä, huomenna alkaa eka lomapäivä. Aika on kulunut puolenpäivän heräämisen jälkeen aika laiskasti. Kävin tsekkaamassa pojun uuden vuokrakämpän; hän luultavasti muuttaa tämän illan aikana. Vein sinne vähän ensitarvikkeita kuten kahvinkeittimen…

1.1.2009 1966

Rauhaa ja rakkautta

Tunnustan: olen pöytälaatikkorunoilija. Tämä ominaisuus rupesi ilmenemän minussa vasta kolmekymppisenä. Miksi? En osaa vastata. Luin joskus jostain kirjasta, että elämämme maan päällä on vain väliaikainen toimeksianto. Vuoden viimeisenä päivänä tein…

1.1.2009 1714

Ristiriitainen informaatio muistin kiusana

Uuden tiedon oppiminen on huomattavasti helpompaa jos sen voi sulauttaa jo olemassa olevaan tietoon. Esimerkiksi kertolaskujen oppimisen edellytys on numeroiden osaaminen jne. Joskus vanhasta tiedosta saattaa olla myös haittaa, ellei…

1.1.2009 771

Saas nähdä

Alkavan vuoden paras vitsi: Uudenvuoden tina toi haikaran. Antakaa nyt kaikki kestää. Onneksi minä en oikeasti usko mihinkään. Pakko oli kuitenkin letkauttaa. Toinen antibioottikuuri loppui maanantaina ja jo jouluaaton aattona…