18.5.2008 • 47

I'm going slightly mad…

Äidilläni oli labra-aika Lappeenrannassa, faijalla Joutsenossa, samaan aikaan kummallakin. Minä olin äitini kyydissä, ja jäin Joutsenossa pois, koska olin menossa päivätoimintaan. Yleensä menin sinne n. klo 9.30, mutta tänä aamuna…

18.5.2008 • 1714

Ei näin!

Mitäköhän helvettiä luulen oikein tekeväni? Olen dokannut kohta kaksi päivää ja meininki on ollut sellaista, että pahinkin pissis jäisi toiseksi. En tajua mikä minua oikein vaivaa? Humalakuisuuteni maustettuna yllytyshulluudella on…

18.5.2008 • Suojelusprkl

Luovututtaminen

Olen sellainen ihminen, joka vaistoaa asioita ihmisistä ja heidän tekojensa motiiveista, mutta välillä on vaikeuksia tulkita omaa käytöstään ja joskus epäilee omia vaistoja joistain uudesta tuttavuudesta ja siitä on ollut…

18.5.2008 • 1295

Alussa

kaksi ihmistä kohtaavat toisensa. He ihastuvat ja rakastuvat. Periaatteessa kaunista. Paitsi että rakastuneesta ihmisestä tulee sietämätön vauva. Sietämätön, epäsosiaalinen vauva. Nainen joka yksin ollessaan kävelee selkä suorana kadulla sen näköisenä,…

18.5.2008 • Suojelusprkl

Muistutukseksi itselleni

Älä pistä tulevaisuudessa valkosipulidippiin kokonaista, yksikyntistä valkosipulia. Harvoin on tullut huono olo valkosipulista, hyi vittu että oksettaa, polttaa ja kiertää vatsassa. Ei tartte vähään aikaan syödä valkosipulia kyllä. Haisen varmaan…

18.5.2008 • 45

go bananas

Päivän mietelause: ”Nää banaanit on muuten hyviä, mutta tää syöminen on tämmöstä räpimistä.”

18.5.2008 • 1801

puuroa ja riisiä

Taas on juotu ja syöty rahat.se vähä mitä oli. Viimeksi pari viikkoa sitten syötiin riisiä jonkin aikaa, nyt taitaa painottua puuro linjalle.. Noh, eipähän pääse kesäkiloja vielä kerryttämään:) Kyllä juu…

18.5.2008 • Nestearska ajattelee

olleita ja menneitä harrastuksia

[url=http://www.nycballet.com/nycballet/images/swanposterx.jpg]Klassinen baletti.[/url] [url=http://www.wmcworld.com/inv.asp?d=schoolsales&sd=woodwinds&b=Powell&n=549]Tästä tuli ammattikin. And I own one just like this.[/url] [url=http://www.moowoo.fi/resources/galleria_9.gif]Lukeminen jatkuu edelleen.[/url] [url=http://vuodatus-media-2.web-effect.net/g/9385/216496.jpg]I enjoy handicrafts.[/url] [url=http://www.davos.ch/images/assistant/so/cb051694ca35ad4eaceedccfff3e16f0.jpg]Nordic walking on hienompi nimi :D[/url] [url=http://www.liikuntavieteri.fi/images/valineet/100030-100038-1.jpg]Jumbbailu.[/url] [url=http://www.robertspianos.com/images/Steinway.jpg]Tätäkin (halvemmassa ja pystymuodossa vaan)…

18.5.2008 • 1729

Leffaa katsellen…

Tässä se ilta hyvin sujuu, ku neloselta tulee Haaksirikkoutuneet 🙂

18.5.2008 • mat

Viinaa, keikkoja ja ruotsalaisia.

Taas on yksi perjantai menty asenteella ja nyt on aika kertoa siitä hieman. Koulun jälkeen menin kaverinluokse aloittamaan iltaa ja juomaan kaljaa, mahdollisesti otettiin hieman jeltsin vodkaa palan painikkeeksi. Välisammumisen…