Blogit
Ajatukset harhailevat
Kello kun lävähti tänään kaksitoista, duunikaveri totesi, että voiton puolella ollaan. Vastasin siihen vain jotain mutinaa ja se ei johtunut siitä, ettenkö olisi ollut aivan yhtä mielissäni ajatuksesta, että viikonloppu…
Ja taas vietiin…
… alkuviikko on ollut yhtä haipakkaa, mitä vapaa-ajan käyttöön tulee. Yhteisöllisiä harrastuksia, joihin liittyy erinäisiä yhteydenottoja sekä viestien edelleenlähettämistä yms. On mukava havaita, että voi olla hyödyksi, se kummasti kohentaa…
Itku pitkästä ilosta
Tajusin toissa päivänä, että olen ihan hirveän kiintynyt kotiini. Olen asunut tässä nyt reilun vuoden enkä ole katunut kertaakaan sitä, että ostin oman kodin. Vaikka maksan itseni kipeäksi tästä pienestä…
.
Tykkään auringosta tuulesta keväästä kesän tuoksusta tähtitaivaasta auringonlaskusta kesäilloista loppukesän öistä merestä järvestä hiljaisuudesta sinusta
Kevät
Tulis jo se kesä ja ois koko aika lämmintä
niihä…
se aprillipäivä tuli ja meni vaikka mun hempukka yrittää vielä tänäänkin aprillata. Ei ole lapsi parka tajunnut että aprillipäivä on kuin joulu, vain kerran vuodessa.Saatiin sentään uolevia ja neito vompatin…
Jaahas
Oon sit näemmä kadottanu kolmanneki askelmittari. Miks vitussa ne ei pysy mun vauhdissa ku mä en sentää oo mikää vinttikoira? Onks joku sellane merkki/malli ku saa varmuuskiinnitettyy jollai lenkillä tai…
Aaaaw <3
Tän aamun Muumit oli ihana. ”Kuulehan Peikkoseni”, aloitti Nuuskamuikkunen kertomuksensa vanhoihin ihmisiin pinttyneistä tavoista. Miten suloista! ”Peikkoseni”, Nuuskamuikkusen oma pikku peikko 😀 Ja lopuksi kun Myy, Niiskuneiti ja Nipsu lähtivät…
Onko pakko jos ei tahdo?
Tällä hetkellä elän vaihetta, johon kuuluu kello 06:00 aamuherätykset, viikonloput hotelleissa ympäri Suomea ja tolkuton väsymys. Koko kevät näyttää yhtä hetkiseltä ja stressaavalta. Olenkohan ihan järjissäni? En ehdi tehdä yhtäkään…
…
mitä vittua on tuo tämänhetkinen ”muoti” mitä kaikki kaupat myy hiess? siis menee ostaa jotai iha tavallista normia nii ei oo ku jotai ihan ihme jotai kasarivärejä ja röyhelöpuffsekoilu huhhuh…