26.3.2008 Cityparin elämää

Niin käsittämättömän paha olo

Eräs ihminen sanoi tänään ajatelleensa monesti, että onko eräs asia mulle kovinkin vaikea. On. Se – ja jokin muukin – on niin v*tun vaikeaa että olen itkenyt tämän illan. Itkenyt…

26.3.2008 Kesän pimeys

Keväisiä mitallisia runoja

Post it -lappujen liimassa taskujeni sormenjälkiä. Kurkun siipale kahvinporojen päällä. Kuin zombien pää. On kevät eli Michael Douglasin syke koittaa minussa. Kissanruokia sadan kaakelin verran. Mietin Afrikkaa. Kaikki minulle niin…

26.3.2008 Uusi ihana alku

Vihdoinkin

Vihdoinkin se on ohi. Enää ei tarvitse odotella. Hieman jännittää tuleva mutta mitä siitä. Tästä eteenpäin täytyy olla systemaattinen ja tarkka. Minun tulee kunnioittaa niitä neuvoja joita sain tänään. Tuntuu…

25.3.2008 Runosuolesta

Lohduttaja

Mun lasten ympärillä on jonkin verran hippihenkisiä maailmanparantajia…mutta nyt pääsiäisen olivat Mikkelissä isänisän ja hänen vaimon luona. Lapset vaan eivät ole tottuneet sellaisiin toisten tylyttäjiin, etenkin mun poika oli hyvin…

25.3.2008 1066

25.3.2008 päiväkirjamerkintä

Istuskelin aamupäivällä Koivuniemellä. Siellä on tunkkaista, niinkuin kai aina niissä paikoissa, joihin posti saapuu. Se on niin, että niissä paikoissa joissa haisee sokeri, rasva ja paistettu liha on kaltaiseni ihminen…

25.3.2008 771

Paluu arkeen…

En ole koko päivänä jaksanut kirjoittaa muuta kuin jotain tyhjänpäiväisiä heittoja sinne tänne. Ennen pääsiäistä vaivannut flunssa ei sinänsä mihinkään ollut kadonnut, vaikka niin jo ehdin kuvitella. Parin päivän alkoholintäyteinen…

25.3.2008 218

24.TELKUTON

Maanantai, joka ei vituta ollenkaan ;)! Nyt rauhallisesti availtiin silmiä ja chillailtiin. Eikä kanuunasta tai vapinasta tietookaa, vaikka tipaton katkes näinkin vauhdikkaasti. No, ehkä se maksa on taas entisellään, vaikken…

25.3.2008 1730

Tässä jälleen yksikseen!

Näin se vain kait sitten menee, että minulle ei ole sitä oikeaa luoja luonnut. No tiedä tota mut saispa tuo elämän kumppani jostain kohalle kolahtaa jo ei jaksais etsiä. Tossa…

25.3.2008 Kesän pimeys

Ensimmäinen otos salibandyä

Eilen katsoin ekan kerran salibandyottelun televisiosta. Sählyä olen harrastanut viitisen vuotta eli oli ehkä aikakin. Tosin ihan eri lajejahan nuo. Tai melko. Kaukana synonyymeistä ainakin. Toki joskus olen katsonut osan…

25.3.2008 1196

=päänsisäinenylenpää!=

1 , 2, 3, 4, 3, 2, 1… _O_ TANEN PÄÄ3 2 Kyyy! eiku jalustalle pistäte sen , että se näkyy selvempänäläkilokaloriplutoniisaatiossoiopaattisempalempana olis voinu ,elkein mennä oikein unohdin sanoo alusta…