6.3.2008 1225

Ikävä

Ei olla nähty viikkoon kultani kanssa ja luultavasti pitää odottaa vielä toinenkin viikko ennen kuin taas nähdään. Ikävä on suunnaton. Onneksi puhelin on keksitty niin, että saan edes kuulla hänen…

6.3.2008 537

Kaikkea muksaa

Kohta ois mentävä kaivamaan varastosta mun ratsastus tavarat,kuulitte ihan oikein,meen tänään ratsastelemaan tai no siis testaamaan yhtä hepoa ja jos se on hyvä niin alan sillä ehkäpä sitten ratsastelemaan.Mutta nyt…

6.3.2008 45

Ote ja arvio

”Kyynelten summa on vakio. Aivan siitä riippumatta, minkälaisten lippujen ja tunnusten alla ihmiset elävät, minkälaisia jumalia heillä on ja kuinka suuret ovat heidät tulonsa – niiden kyynelten, tuskien ja pelkojen…

6.3.2008 1608

Hirvee nälkä

Taisin kuluttaa huikeesti energiaa eilen. Nautin illalla kevyen, mutta herkullisen kasvis illallisen. Majoituksessani on onneksi ruhtinaallinen aamiainen. Nyt tankkaamaan. ED

6.3.2008 Suojelusprkl

Voihan perse taas

Suunnittelin eilen illalla, että nautin aamupalaksi kovaa munaa. Aamulla heräsin, muistin tämän suunnitelmani ja menin keittiöön. Illalla keittämäni munat olivat unohtuneet keittiön lavuaariin viilentymään. Eihän niitä nyt enää perkele voinut…

6.3.2008 624

Tasta ei menna kuin ylospain

Tanaan Brucie vei mut Computer wizard- Adrianin luo ja rakenneltiin mulle mehukas seevee josta oon ottamassa parikyt kopsua ja kohta lahen levittelee niita kaupungille. Ma aion hoitaa nyt massit taskuun…

6.3.2008 1415

Mukavaa….

No niin. Koti rupeaa tuntumaan kodilta. Kirjoittelen tätä uudella läppärilläni, uudella sohvalla istuen. Koko asunto on valaistu uusilla lampuilla. Onhan tässä vielä puuhaa ennen kuin kaikki uusi ja oma on…

6.3.2008 241

VAGABONDIN NAAMA ESIIN!

Jos mun punaset varpaankynnet ei kelpaa oletuskuvaks ni miks vitussa ton nimimerkki Vagabondi sääret kelpaa? Nätimmät vai? [I]Niivvarmaa.[/I] Mä ymmärrän et mainostaja maksaa mainoksistaa ja Siti vinkuu riamusta ku rahaa…

6.3.2008 Kesäkuussa tapahtuu..

Big Brother Suomi 2008 kertoimet..

Niin jos olet ennustajaeukko kristallipalloinesi, Big Brother-fani tai kärsit vielä BB-vieroitusoireista niin avaa ihmeessä pelitili Nordicbetille ja sijoita & lyö vetoa jo tässä vaiheessa tämän vuoden Suomen BB-voittajasta ! Ai…

6.3.2008 1723

Kohta keskiyö

Taidan mennä suihkuun, sitten pelata hetken ja lukea kirjaa. Aloitin taas ne seitsemän ketjua Cityssä tänäänkin, eilen vain kolme. Ei riitä aikaa cityyn ihan aina. Huomisen pidän ehkä taukoa kokonaan…