Mä olen aika epäonninen rakastuja…kerään niitä miehiä ympärilleni, jotka eivät tiedä mitä haluaa. Jonkin aikaa pyrin antamaan tilaa ja ymmärrystä huomaten ettei se johda mihinkään…jotain mä itsekin teen väärin. Tuntuu siltä kuin olisi joku Rakkauden Suuri Kerjääjä, joka ymmärtää yli oman minuuden jotta Mestari voisi heittää mulle loppuun kalutun luun edes.
Siinä mielessä kurja juttu mun kannalta, koska uskon että mulla olisi kyky rakastaa epäitsekkäästi. Defenssit vaan nousee pintaan, jos huomaa että toinen ei siihen pysty…sitten seuraa se ettei sanat ja teot kohtaa. Se tuntuu paskalta. Koska olisin oikeasti hyvä nainen. Vaikkakin outo. Mutta silti hyvä. Ja en ole edes mikään pihtari.