Mieheni haluaa erota, minä en

[b]KYSYMYS: Mieheni haluaa erota. Olemme olleet yhdessä 12 vuotta, joista 6 avioliitossa. Meillä on kaksi lasta: 4-vuotias ja 1,5-vuotias. Mieheni kertoo olleensa onneton noin 1,5 vuotta eli suurin piirtein siitä saakka, kun saimme toisen lapsemme. Hän on kokenut itsensä hylätyksi ja tarpeettomaksi sekä torjutuksi. Itse olen kokenut olevani onnellinen, vaikka välillä on ollut raskaampia päiviä. Välillä on kyllä tuntunut, että jotain suhteesta puuttuu mutta olen tyytynyt odottamaan parempaa päivää. Lasten lisäksi arkeamme haastaa kummankin vaativat työt, jotka ovat meille kyllä tärkeitä. Olen itse aloittanut uudessa työssä puolisen vuotta sitten ja ollut siitä hyvin onnellinen. Ehkä tämän vuoksi en ole niin kiinnittänyt huomiotani mieheni huonoon oloon. Mielestäni suhteessamme on paljon tehtävissä yhteistä aikaa ja hellyyttä lisäämällä sekä muistamalla tunnustaa rakkautta toiseen. Olemme erokriisistä huolimatta läheisiä ja hyvissä väleissä. Meillä on hellyyttä ja oikeastaan olemme läheisempiä ja ainakin minä rakastuneempi mieheeni kuin aikoihin. Mieheni sanoo kuitenkin, ettei usko tämän läheisyyden säilyvän ja on siksi tehnyt päätöksensä. Hän on todella jääräpäinen, vaikka hänelläkin on vaikeaa nyt ja hän kärsii tilanteesta. Asumme toistaiseksi yhdessä mutta mieheni etsii uutta asuntoa. Kyse on siis jonkilaisesta ero-klassikosta, kun pienten lasten vanhemmat ovat ajautuneet kriisiin. Mieheni kieltäytyi terapiasta, koska olen kuulemma joskus aiemmin kieltäytynyt siitä. En tuolloin ollut ymmärtänyt tilanteen vakavuutta. Mieheni ajattelee, että voisimme olla kumpikin onnelisia jonkun toisen kanssa. Itse en voisi kuvitella parempaa miestä, jos ei oteta huomioon tätä sitoutumisen ja tahdon puutetta. Olen pohtinut johtuuko tämä siitä, että mieheni on ainoa lapsi ja ollut äitinsä silmäterä aikuisiälle asti. Hän on tottunut saamaan kaiken huomion. Toisaalta lapsemme ovat hänelle myös rakkaat, eikä hän ainakaan tietoisesti voisi ajatella jääneensä jostain paitsi heidän vuokseen. Onko mitään tehtävissä? Miten voisin voittaa mieheni luottamuksen suhteen tulevaisuuteen? VASTAUS:[/b] Olet hämmentynyt. Suhteenne on ajautunut kriisiin. Miehesi on kokenut olleensa jo pitkään onneton liitossanne. Sinä sen sijaan et jaa samaa tuntemusta, vaan koet olleesi pääosin onnellinen. Ihmettelet, mistä tämä ristiriita tulee. Miten te voitte kokea yhteisen elämänne niin eri tavalla? Kirjettäsi lukiessa tulee olo, että olet kuitenkin aika tietoinen siitä, mitä teille on tapahtunut ja mitkä seikat ovat olleet vaikuttamassa suhteenne kriisiytymiseen. Lapset ja molempien työt ovat vieneet yhteistä aikaanne siinä määrin, että parisuhteen hoitaminen on jäänyt taka-alalle. Parisuhteessa tärkeä vaihe on sen alun kahdenkeskisyys, jossa toista ei tarvitse jakaa muiden kanssa. Se on kuin tankkausvaihe, jonka jälkeen on valmiimpi kohtaamaan sen väistämättömän tosiasian, että elämässä on muutakin kuin vain me kaksi. Parisuhteeseen tunkeutuva "kolmas" voi olla lapsi, työ, harrastus – mikä tahansa, mikä vähentää kahdenkeskistä aikaa. Tällainen vaihe kuuluu siis olennaisena osana parisuhteeseen ja se on aina kriisin paikka. Olemmeko tankanneet riittävästi toisiamme, että suhteemme kestää näiden "ulkopuolisten" läsnäolon? Lapset tarpeineen aiheuttavat väistämättä tilanteen, jossa parisuhteelle ei jää aikaa niin kuin ennen. Lapsen syntyessä mies saattaa tuntea olonsa hylätyksi ja ulkopuoliseksi, kun nainen kiinnittää kaiken huomionsa uuden tulokkaan hyvinvointiin. Sinänsä luonnollinen ja normaali tilanne on parisuhteen kannalta ristiriitainen: nainen on onnellinen hoivatessaan lasta, samalla kun mies saa puolisoltaan vähemmän huomiota ja kokee jäävänsä tarpeineen syrjään. Tunteet ovat ajattomia, ne saattavat putkahtaa kaukaa menneisyydestä, kun joku tämän hetken tilanne herättää ne eloon. Olisikohan miehellesi käynyt näin? Ainoana lapsena hän ei joutunut jakamaan äitiään sisarusten kanssa, mutta sinut hän "menetti" lapsille viimeistään silloin, kun nuorimmaisenne syntyi. Siitä hänellä alkoi voimistua hylätyksi, tarpeettomaksi ja torjutuksi tulemisen tunne. Jokainen meistä käy läpi tavallaan ja ajallaan läpi niitä tunteita, jotka eivät ole aiemmin elämässämme tulleet riittävästi käsitellyiksi. Mahtaako miehesi nyt yrittää suojella itseään hylätyksi tulemiselta, kun hän ei uskalla luottaa, että tällä hetkellä sinänsä hyvä parisuhteenne tila jatkuisi myös tulevaisuudessa? Tuntuu vähemmän kipeältä vaihtoehdolta hylätä itse ennemmin kuin tulla uudestaan hylätyksi. Jokaisessa meissä elää myös unelma paratiisista: ehkä jossain on joku vain ja ainoastaan minua varten. Mutta paratiisiin ei ole paluuta – aina löytyy kolmansia, jotka rikkovat aika ajoin kahdenkeskisyyden. Miehesi on osoittanut suurta rohkeutta, kun hän on uskaltanut kertoa tunteistaan sinulle. Samalla sinä olet saanut mahdollisuuden kertoa omistasi hänelle. Jatkakaa yhteistä jakamista, älkää yrittäkö tulkita toisianne. Miettikää, löytyykö tunteista yhteyksiä varhaisempiin kokemuksiin: onko elämässä joskus tuntunut samalta kuin nyt. Ehkäpä näin saatte purettua tunteitanne pala palalta ja luottamus toisiinne voi rakentua uudelleen. Joskus kolmannen läsnäolo voi tällaisessa tilanteessa auttaa antamaan riittävästi ulkopuolista näkökulmaa ja selvittämään suhteen solmuja. Toivotan teille antoisaa matkaa tunteiden ajattomassa maailmassa. [i]Perheneuvoja Pirkko[/i]