Eilinen päivä meni jokseenkin putkeen.
Ei riittänyt se, että finskille fillaroidessa alkoi ripottelemaan vettä ja mulla tietenkin huppari päällä eikä mitään vaihtovaatteita mukana, vaan piti vielä fillarin ketjutkin irrota juuri siinä korkeimmassa ja pisimmässä ylämäessä-eikä tietenkään paperia yms mukana, joten mulla oli kädet mustana ketjuöljystä.
Matkalla mietin miten törkeän näköistä on, kun naisella on kädet tässä kunnossa, mutta lohduttauduin sillä etten kuitenkaan joudu ravintolan oville ihmettelemään ja käsiäni esittelemään. Se vasta olisikin törkeätä touhua näillä sontaisilla käsillä.
Saavuin finskille. Hinkkasin suurimmat öljyt pois käsistä ja menin ”terassille” odottamaan vuoron alkua.
Eikös yksi mun työkamu, joka on oletettavasti ihastunut minuun, tullut samaan paikkaan töihin. Siinä se sitten mun lippistä räpläs ja kun työvuorot jaettiin niin minä TIETENKIN jouduin porteille juurikin tämän pojun kanssa. Vaikka viimeiset pari kautta en ole ollut juurikaan muualla kuin katsomoissa. Miksi juuri eilen, miksi!
Epäilin siinä vaiheessa salaliittoteoriatakin jo.
Eihän siinä mitään, heitettiin siinä sitten tämän pojun kanssa läppää ja jotain tuli puhetta siitä, kun mä en käy kauhiasti ravintoloissa. Annoin vain ympäripyöreitä vastauksia sen vihjaileviin kysymyksiin. (Mitä muutakaan voi odottaa multa, kun olen kyrpiintynyt, paita märkänä ja helvetin väsynyt)
Se sit heitti, että susta ja sun elämästä ei kyllä saa mitään irti. Nauroin sille, että kun ei mulla ole elämää niin mitä siitä kertomaan.
Kävin veskissä ja olin juuri toteamassa työkamulle, että oon kyllä aivan tööt että naureskelen koko ajan ja hymyilen kuin vähä-älyinen, että miehet varmaan luulee mun lirkuttelevan heille kun hymyilen. Vaikka tosiasiassa olen vain helvetin väsynyt ja kiukkuinen, se purkautuu usein ylihymyileväisyytenä.
En kuitenkaan kerennyt tätä hälle sanoa, kun hän rohkaisi mielensä ja pyysi josko antaisin hälle mun nron niin hän voisi järjestää mulle elämää ja voitaisiin käydä vaikka elokuvissa tai jossain.
Vaikkakin tuo tuli yllätyksenä, ei se silti ollut ylläri. Jouduin kuitenkin sanomaan, etten tällä hetkellä etsi/kaipaa elämää.
Kiusallista, niiiiiin kiusallista. Yritä siinä sitten olla normaalisti, kun raukka yritti pyytää tyttöä ulos ja mä en suostunut. Tuli sellainen muistikuva, että se tais jo viime vuonna kysellä mun nroa, mutta silloinkaan en sitä antanut. Mutta voi olla, että sekoitan hänet nyt johonkin toiseen tapaukseen.
Ärsyttää, kun aina mun ystävällisyys tulkitaan siten, että olisin kiinnostunut. Eikö ihminen saa hymyillä, heittää rentoa läppää ja kiusaa ketään-ilman että se otetaan kiinnostuksen merkkinä?!