Pyöräilin aamulla töihin sellaisesta paikkaa, josta en ole ennen fillaroinut. Olin viime viikolla tulostanut itselleni kartan YTV:n sivuilta mutta olin laittanut reitin siten, että olin ajatellut fillaroivani jo perjantaina tuonne mistä tänään fillaroin töihin, joten kartta oli ”peilikuvana” ja muutenkin epämääräisen sekavassa järjestyksessä, kun olin tulostanut yhdelle A4:n paperille yhdeksän pienen ruudukon karttaa.
Eksyin jo heti alkumetreillä koska luin karttaa väärinpäin. Ja lopullinen eksyminen tapahtui noin kolmen kilometrin kohdalla, sitten oli sokka jo totaalisen irti konehuoneessa. Hortoilin kuin pieni eksynyt sika, joka on päässyt karkuun teurastusautosta liikennevaloissa. Pyörittelin epämääräistä, ryppyistä paperilappua kädessäni ja yritin hahmottaa kokonaiskuvaa. Jota ei ollut. Ei pienintäkään. Oli vain puita puiden perään, teitä teiden perään ja muutama epämääräinen aamulenkkeilijä koiriensa kanssa.
Lopulta päätin suuntavaistoni hoitaa hommat kotia, melkoisen rohkea veto ihmiseltä, jolla kyseinen vaisto ei ole se terävin. Kuin ihmeen kaupalla bongasin juna-aseman jonka vartta pitkin sitten fillaroin aina Pasilaan asti. Pasilassa eksyin vielä sen verran, että jouduin ajelemaan autotiellä, joka hirvitti, koska en ollut pistänyt pyöräilykypärää päähäni.
Lopulta löysin itseni työpaikalta – ajoissa. Olin ihan varma, että myöhästyn noiden eksymisien tähden, mutta näköjään mulla on outo kyky olla aina ajoissa.
Työkaverit olivat sopivasti pihalla tupakalla ja heille kirosin, että haluan navigaattorin!