Harvemmin sitä on näin hiljaista tyttöä KT:n keikan jälkeen.
Juuri tultiin Lahdesta kotia. Keikan lopulla raahauduin anniskelualueelle ottamaan vettä. Iski armoton jano. Siinä vettä siemaillessa joku poika pysäyttää mut, kun tunsi pakottavaa tarvetta kysyä olenko mä se suojelusprkl. Toki olisin voinut valehdella, mutta en jaksanut. Myönsin syyllisyyteni ja tiedustelin hänen nimimerkkinsä, tuttu nimimerkki hälläkin.
Keikan loputtua samainen tyyppi tuli kertomaan, etten ole yhtään niin vittumaisen näköinen livenä, kuin minkä kuvan olen netissä itsestäni antanut. Olisi pitänyt tajuta sanoa siihen, että se johtunee siitä että mulla on aivan järkyttävä krapula mutta totesin vain, että ulkonäkö pettää ja hymyilin vienosti oksetusta pidätellen.
Eikä tämä krapula niinkään olisi näin paha, jos ei olisi henkistä morkkista.
Tuossa kotimatkalla mietin sitä, että meillä on kavereiden kanssa ollut aina kännissä joku ihme tapa yllyttää muita ihmisiä pussaamaan. Aikoinaan Maaritin kanssa kun oltiin kahdestaan radalla niin alettiin pussailemaan keskenämme, kun haluttiin että meidän pöydässä olevat miehet olisivat alkaneet imuttelemaan toisiaan myös (tätä ollaan tehty muutamia kertoja). Sitä mäkin varmaan hain takaa eilisellä ääliökäytökselläni ravintolassa. Sen vielä itselleni voisin ”antaa anteeksi” kun pussailin tyttöjä mutta että piti vittu alkaa vielä joitain poikiakin pussailla, sitä en ymmärrä. Arg. Ihminen voi olla sitten dorka, kun on nuppi viinasta sekaisin.