Kadotin muutama kuukausi sitten kelakorttini. Sitä etsiskelin pitkän aikaa, kunnes jouduin lopulta luopumaan toivosta, ja tilata uuden kortin.
Hetki oli herkkä, koska olin niin kovin kiintynyt tähän muoviläpyskään, jonka olin saanut vuonna 1992. Siinä oli hiano vihreällä tussilla tehty allekirjoitus – ihan itse tehnyt – tiätty.
Sain uuden kortin pari viikkoa sitten. Eräs ilta, kun oli tosi kylmä pihalla, piti pistää päälle takki. Tein löydön takintaskuista. Kelakorttini oli siellä. Wuhuu.
Ainoa ongelma tässä on se, että en voi tuota vanhaa korttia käyttää, koska uusi on astunut voimaan. Pistävät vielä mut maihin apteekissa, jos yritän ”suljetulla” kelakortilla ostella lääkkeitä.
Ehkä mä kehystän tuon kortin.