Erään läheiseni pyynnöstä aloin pohtimaan omaa vihanhallintaani. Tuittupäisyyteni on perintöä vanhemmiltani. Ehkä enemmän isältäni kuitenkin.
Jos koen olevani (tai jonkun läheiseni) olevan huonosti kohdeltu, niin riippuen asian vakavuudesta, niin mulla sumenee silmissä aivan täysin ja tulee sellainen olo, että verisuoni poksahtaa päässä. Tuossa vaiheessa, jos muhun yrittää ottaa fyysistä kontaktia, niin se on virhe. Yritän päästä otteesta irti ja lähteä vain pois. Jos en muuten niin tönäisemällä.
Uskoisin tuon olevan perintöä siitä, kun iskäni humalassa käyttäytyi aggressiivisesti ja pohjimmiltani pelkään sitä, että vahingoitan jotain. En mä ole ketään kyllä koskaan kunnolla tirvaissut edes, enkä usko että koskaan tekisinkään niin, mutta voin läppästä kyllä.