Eilen katsoessani Muodon vuoksi-tv-sarjaa maikkarilta rupesin pohtimaan sitä, kuinka helvetin onnellinen sitä saa olla, ettei ole tullut mitään kehityshäiriöitä, koska sitä voisi olla oikeastikin aika paljon erinäköisempi kuin nyt on. Itseasiassa tuota asiaa tulee pohdittua vähän väliä. Samalla rupesi kiukuttaa se, että tavalliset ihmiset käyvät kauneusleikkauksissa korjauttamassa ”vikojaan” – pienentämässä nenää, leventämässä leukaa, pumppaamassa poskiin korkeampia poskipäitä, piikittämässä hermomyrkkyä ryppyihin ja niin edelleen… ja samalla maailmalla on satojatuhansia sellaisia ihmisiä, jotka ovat saaneet syntymälahjana hyvin pahoja epämuodostumia kroppaansa ja kasvoihin tai ovat joutuneet onnettomuuteen ja sen takia menettäneet kasvonsa ja tällaiset ihmiset joutuvat elää elämäänsä itseään kauneuskirurgian avulla korjaavien turhamaisten ihmisten maailmassa – maailmassa, jossa ulkonäöllinen poikkeavuus on negatiivinen asia.
Jokaiselle voi kuitenkin tulla joskus se päivä vastaan, kun peilistä ei enää tuijota takaisin se normaalikasvoinen tyttö tai poika, koska ei voi koskaan tietää mitä sitä elämä tuo tullessaan – voi joutua onnettomuuteen, tai saada jonkun sairauden joka ”vie” kasvot mennessään.
Haluan tänään todeta ja osaltani kiittää, sanotaanko nyt vaikka korkeampaa voimaa ja vanhempiani, että olen normaalin näköinen tyttö ja että olen tyytyväinen ulkonäkööni juuri tällaisena kuin se on – kaikkine ”vikoineni”. Aina voi mennä huonomminkin, joten mitä suotta morkkaamaan sitä mitä on ja toivoa sitä mitä ei ole, koska pitäisi oppia elämään itsensä kanssa juuri sellaisena kuin on juuri nyt.