Sain eräältä mieheltä tekstiviestiä pari viikkoa sitten syntymäpäivänäni, hän onnitteli synttäreiden johdosta ja pyyteli minua treffeille, mutten saanut koskaan aikaiseksi vastaa kyseiseen viestiin mitään. Kyseessä ei ollut mikään tuntematon mies, vaan tuttu, jonka olin luullut jo unohtaneen mut koska en ollut kuullut hänestä puoleen vuoteen mitään ja sitä ennen oltiin parin vuoden aikana pidetty vain harvakseltaan yhteyttä. Ajattelin lähinnä että hän olisi vihdoinkin jatkanut elämäänsä sen sijaan, että yrittää haaveilla siitä että musta olisi jotain muuta kuin kaveria hänelle.
Äsken olin kirjoittamassa tekstiviestiä, sain alkuun laitettua vain kiitokset synttärionnitteluista. Sitten stoppasi ajatuksenkulku, katsoin hetken telkkaria ja otin kännykän käteeni katsoakseni paljon kello on ja painoin vahingossa väärää näppäintä ja keskeneräinen viesti lähti eteenpäin. Ei auttanut muu kuin miettiä nopeasti mitä laittaisin perään ja laitoin vain että viesti lähti vahingossa ja että enpä olisi osannut viestiin mitään muuta oikeastaan vastaakaan.
Turhauttavaa, että ainoa ihminen johon luotan lähes 100%, ihminen joka on kiltti ja herkkä, kivannäköinen, uskossa, urheilullinen, ihminen johon olen joskus ollut rakastunut ja jota kohtaan tuntemani tunteeni onnistuin sammuttamaan omien törttöilyiden, elämää suurempien mokien ja hänen huonon ajankäyttönsä takia. Joko ihmisen pitää olla täysin typerä, tai täysin rakastunut että haluaisi sellaisen ihmisen takaisin joka on käyttäytynyt ajankäytöstä turhautumisen takia paskamaisesti sitä kohtaan. Tai lähinnä, ettei kokenut että mun käytös olisi ollut jotenkin sellaista, jota hän ei olisi ansainnut. Hän kun järkeisti meidän suhteen karikoksi sen, että koska hänellä ei ollut meidän suhteen aikana tarpeeksi aikaa mulle, niin se mitä hänelle tein oli oikeutettua. Eikä hän sanonut sitä vain saadakseen multa pillua, mitä useimmat miehet tuppaa tekemään (puhuu silmät ja korvat täyteen, että toinen heruttaisi).
Jos tunteet olisi järjellä ajateltavissa, olisi tuo sellainen ihminen jota haluaisin rakastaa, mutta en kykene siihen enää, en ole kyennyt enää sen jälkeen kun turhauduin siihen että koin etten merkitse tuolle ihmisen sen vertaa että se saisi järjestettyä meille yhteistä aikaa. Ja aika tekee tehtävänsä…
Jotenkin tuntuu niin turhauttavalta, että lähes 100% omien toiveiden mukainen mies, on sellainen jota kohtaan ei osaa tuntea enää rakkautta. Hyvä mies meni taas ohi suun:(
Ehkä en ansaitsekaan kunnollista miestä. Tai siis, ettei sellaista miestä tule enää vastaan, johon pystyisi rakastumaan ja luottamaan. Tuntuu, että kaikki mun ikäiset miehet etsivät vain helppoa seksiä ja tarpeeksi typeriä naisia sitä heille antamaan.