Pitäisikö spurguja arvostaa?
Mua melkein hävetti tänään, kun kävelin kotia ja mun naapurin poika pysäytti mut ja kysyi olenko sen naapuri. Hän oli soittanut hetkeä aiemmin poliiseille, kun siinä viereisellä ratikkapysäkillä makoili spurgu joka oli vedellyt kuulemma ikkunanpesunestettä. Itse olin hetkeä aiemmin kävellyt sen spurgun ohitse ja katsonut, että siinä on taas yks ihminen joka on itse pilannut elämänsä. Ei mulle olis tullut mieleenkään soittaa poliiseille siitä tapauksesta, eikä edes tarkistaa oliko se hengissä. Kartsoin vain, että jätkä nukkuu penkillä ja siltä valuu kuola suusta. En ole enää moneen vuoteen jaksanut reagoida noihin haiseviin tapauksiin, joita tapaa yleensä puistonpenkeillä lojumassa.
Tuntuu kamalalta ajatella, että nekin on vain ihmisiä ja mä en pidä heitä minään. Mua lähinnä raivostuttaa nuo laitatienkulkijat, jotka vetävät kaikki rahansa viinan (tai sen korvikkeiden) muodossa kurkusta alas ja lopulta menettävät katon päänsä päältä. En mä osaa arvostaa tuollaisia ihmisiä, en enää. Nuorempana olin vielä kovin hanakasti tarkistamassa, onko tuollaiset hengissä, jos heidät näin jossain, näin vanhempana pyrin viimeiseen asti välttää koskemasta moisiin tautipesäkkeen näköisiin tapauksiin. Noin ei saisi ajatella, koska itse kukin voi olla vastaavanlaisessa tilanteessa, jossain elämänvaiheessa.
Itse ajattelen ihmisarvosta nykyään siten, että meillä jokaisella on alkuarvo ihmisyydellemme. Se arvo laskee, tai nousee sitä mukaan miten elämme elämäämme. Ajattelin vielä taannoin, että me olemme jokainen saman arvoisia, mutta en mä oikeasti niin ajattele – en enää ainakaan. Äitini opetti minulle, että jokainen elävä olento on saman arvoinen, mutta en osaa enää elää äitini oppien mukaan.
Maailma on paha paikka.