Hans Appelqvist – äänien mestari

Musiikki on jatkuvaa kuin kuvan valot.
Hans Appelqvist on Malmöläinen muusikko ja artisti. Kriitikot ovat ylistäneet häntä jo vuodesta 2002, jolloin hän julkaisi ensimmäisen albuminsa [i]ToneFilm[/i]. Appelqvist keskittyy musiikissaan elektroniseen ilmaisuun. Hän sekoittaa musiikkiinsa dialogeja, monologeja sekä haastatteluja. Albumit ja biisit ovat hyvin erilaisia toisistaan, ja näin ollen musiikki koukuttaa pian kuulijansa. Eteenkin viimeisin albumi, [i]Sjunga slutet nu[/i] on kuunneltava alusta loppuun yhdellä kertaa. Esikoisalbuminsa hän julkaisi vuonna 2002, joka kulkee nimellä [i]Tonefilm[/i]. Tätä albumia on kuvailtu hänen kaikista elektronisimmaksi albumiksi, jonka pitää paikkaansa. Kuuntelemisen arvoinen on eteenkin kappale [i]Bakfyllero[/i]. Kappale sisältää miehen ja naisen välisen dialogin, joka kitaran kanssa luo kappaleelle viehättävän sisällön. Appelqvist käyttää albumilla myös elokuvakoneen ääniä, jotka luovat kappaleisiin dramaattista luonnetta. Viimeisin albumi, [i]Sjunga slutet nu[/i], kaikessa kauneudessaan viehättävä albumi. Jokainen kappale on täysin erilainen ja kuulija voikin löytää kappaleista muun muassa tiettyjen instrumenttien keskelle taitavasti rakennettuja äänninmaailmoja.
Appelqvist on julkaissut lisäksi kolme muuta albumia: [i]Bremort[/i] 2004, [i]Naima[/i] 2006, [i]Sifantin och Mörkret[/i] 2007. Lisäksi hän on julkaissut muutamia EP:itä sekä MP3:siä. Lavaesiintyjänä Appelqvist on kaikkea muutakin mikkiin hoilaava trubaduuri. Live-esiintymiset voivat sisältää lähes mitä vain ranskankielisistä balladeista äänileikkeihin. Kaiken kaikkiaan Appelqvistin live-esiintyminen ja musiikki ovat katsojaansa ja kuulijaansa syvästi koskettavaa. Appelqvist on voittanut useita palkintoja tunnustuksia. Hans Appelqvistin musiikkia löytyy esimerkiksi Spotifystä, Soundcloudista ja Youtubestakin. Linkki Soundcloudiin: [url=https://soundcloud.com/hans-appelqvist]Linkki[/url]