Milloin on kattoremontin aika?

  • Työmaa

Kevät on aikaa, kun lumet sulavat katoilta ja päivä alkaa taas paistaa. Pitkään jatkunut talvi alkaa olla ohitse.

Katolta sulaneet lumet saattavat varsinkin vanhemmissa omakotitaloissa, kuten rintamamiestaloissa paljastaa heikkouksia katoissa. Jäiden ja lumen sulamisvedet saattavat vuotokohdista valua sisälle asti aiheuttaen kosteusvaurioita.

Vuodot ovat jo selvä merkki siitä, että jotain on katolla pielessä ja jotain tarvitsisi tehdä. Katolta voi olla haljennut esimerkiksi kattotiiliä, vanhaan ruostuneeseen peltikattoon on voinut tulla reikä tai huopa on revennyt.

Kattoremontin signaaleita on kuitenkin myös muita, kun täysin selvät vauriot ja vuodot, mitkä on helposti silmällä havaittavissa. Katalia ovat ne, jotka pikkuhiljaa syövät rakenteita ja iskevät kattotuoleihin ja yläpohjan rakenteisiin.

Yläpohjaan, jos sinne vain pääsee katsomaan, on hyvä mennä ja tarkastaa aina silloin tällöin miltä siellä näyttää. Yläpohjasta voi nähdä esimerkiksi onko eristykset vettyneet ja kostuneet. Jos näin on päässyt käymään, niin eriste ei silloin enää toimi kunnolla ja energiatehokkuus kärsii. Yläpohjan puurakenteissa jos näkyy tummentumia ja homeläikkiä, se on merkki että siellä on päässyt kosteus muhimaan jo hetken aikaa. Näin voi käydä varsinkin vanhoissa peltikatoissa, missä ei ole välttämättä ollenkaan aluskatetta välissä. Tällöin kaikki kosteus mikä kondensoituu kattopellin sisäpinnalle, valuu suoraan rakenteisiin.

Muita merkkejä kattoremontin tarpeesta on:

- Katon käyttöikä yli 30v
- Kosteusvauriot sisällä ja yläpohjassa
- Näkyvät vauriot katolla
- Revennyt aluskate
- Ruma ulkonäkö
- Kulunut pinnoite

Kattoremontti kannattaa teetättää mieluummin aiemmin kuin myöhemmin, sillä vauriot voivat koitua ajan myötä todella suureksi. Pieni korjaus tänään voi olla vuoden tai kahden päästä koko katon suurremontti ja koitua hyvin kalliiksi.

Tunnettuja kattofirmoja Suomessa on useita mistä kannattaa kilpailuttaa tarjouksia. On koko maan laajuisesti toimivia firmoja sekä lisäksi alueellisia, joiden kanssa voi olla nopeampi päästä yhteisymmärrykseen remontista. Firmoja mitä voi suositella on mm. Vesivek, Kattokeskus, Kattoremontti Pirkanmaa, Eliittikatot, Kerabit, Kattotutka, Kattoremontti Lahti sekä Ruukki.

Hintataso vaihtelee todella paljon eri firmojen välillä. Joidenkin hinnoissa on todella paljon ilmaa, kun taas useat tarjoaa ihan kilpailukykyistä hintaa. Pienemmissä firmoissa toki resurssit pienemmät, kenties laatu joidenkin kohdalla voi olla heikompaa. Kannattaa pyytää kuntotarkastusta monilta eri firmoilta ja pyytää tarjoukset. Tämän perusteella valikoituu sopivin poppoo tekemään remontti.

Oikein hyvää kesää kaikille!

Tämä blogikirjoitus ei ole kommentoitavissa.