Ja Sipilä oli hiljaa…

[i]"Luottamus rakennetaan sillä tavalla, että päätetään yhdessä laittaa Suomi Oy kuntoon eikä välitetä siitä, miten puolueiden kannatuksen käy." – Juha Sipilä[/i] Keskustellaanpa hetki tulevasta pääministeripuolueesta. Keskusta julkaisi reilu viikko sitten vaaliohjelmansa, joka kulki nimellä Suomi kuntoon. Konkaripoliitikko Seppo Kääriäisen kirjoittama teos on syväluotaava sukellus suomalaisen poliittisen retoriikan perinteeseen. Se on kertomus yhden puolueen ja sen johtajan hiljaisesta matkasta vallan huipulle. Kääriäinen haastaa pitkään kokoomuksen vallassa olleen talouspoliittisen narratiivin keskustalaisella tarinankerronnan perinteellä: ”Tarvitaan edellytykset työllistymiselle ja työllistämiselle”, 200 000 työpaikkaa ja palvelut turvataan. Miten? Sitä raportti ei kerro. Kun Sipilää kritisoitiin ohjelman konkretian puutteesta, hän kertoi, että lisää on tulossa ja että raporttia pitää ”oppia lukemaan”. Toisaalla Sipilä kertoi, miten Suomea odottaa menokuri ja kahden miljardin euron säästöt. Kun Sipilältä kysyttiin, mistä leikataan, hän oli hiljaa. Kun Juha Sipilä tuli viimeksi ulos, tämän julkisen sektorin koko suhteessa bkt:hen –puheita korjattiin aina julkisen sanan neuvostossa saakka. Tätä ennen Juha Sipilä ehdotti kasvurahastoa, joka kerättäisiin valtion omaisuutta myymällä. Kesällä Sipilä esitteli puoluekokousväelle omassa autotallissaan nikkaroimansa ”kakkaran” – kellon, joka kuvasti Suomen tilaa ja johtajan talouspoliittista visiota. Sitäkin piti oppia lukemaan. Juha Sipilän ei tarvitse sanoa mitään. Keskustan kannatus kasvaa ja aina kun Juha Sipilä avaa suunsa, herättää sanottu enemmän kysymyksiä kuin tarjoaa vastauksia. Muistatteko, kun Juha Sipilä kertoi leikkauspolitiikan jatkuvan ainakin vuoteen 2020? Entäs, kun Sipilä kiirehti kiistämään vanhoillislestadiolaisuuden? Ja siinä se sitten olikin. Juha Sipilä ja keskusta eivät sano juuri mitään, koska heillä ei ole juuri mitään sanottavaa. Suu avataan velvollisuudesta, kun kyse on aluepolitiikasta ja muka-keskustalaisista arvoista, vaikka puolue on äestänyt viimeksi viime vuosisadalla. Sipilä ei ole maanviljelijä vaan self-made-pk-yrittäjä. Sipilälle Suomi on Oy ja koska yritys ei voi ylivelkaantua tai se menee konkurssiin, se pitää saneerata. Kun Sipilältä joskus harvoin kysytään median tai kanssaopposition toimesta, kuka saa kenkää, kenen osaston budjettia kavennetaan, miksi investoida valtion omaisuutta myymällä, vaikka laina on halpaa tai miten leikkaamalla luodaan 200 000 uutta työpaikkaa, Juha Sipilä on hiljaa. Sipilän kakkarassa on neljä kohtaa: apatia, luovuus, huuma ja ylpeys. Tämän voi tulkita kansanomaisesti boom&bustina niin, että luovuus synnyttää huuman eli kasvua, jota seuraa pulleat ylpeyden vuodet ja apatia eli taantuma. Sipilän politiikka ei siis lopulta eroa pääministeripuolue kokoomuksen politiikasta lainkaan, vaikka se sen oppositiosta käsin haastaakin. Keskusta siis ajaa tismalleen samaa politiikkaa, joka kriisiin johti. Jos Sipilä voittaa, mikään ei muutu ja leikkauspolitiikka jatkuu. Se on lupaus, jota kepu ei kerrankin petä. Toisaalta kakkaran voi myös nähdä anekdoottina puolueen vaalivuodesta. Kesän apatiasta ponnistetaan syksyn luovuuden kautta kevään huumaan, jota seuraa karu tosiasioiden kohtaaminen ja liki 300 000 työtöntä, jotka odottavat työtä. Pääministerinä Sipilä ei voi olla enää hiljaa.