Koulukiusatut ja kansan kyseenalaistamat

[i]”Kaiken kaikkiaan hanke on kokoluokaltaan lähes 100 työkuukautta vastaava”[/i] – Pekka Himanen, Sininen kirja ”Mitä, jos Katainen olisi nainen?”, eräs toimittajaystäväni kysyy. Hörppään kahvia ja totean aika kaukaa haetuksi Himasgaten yhteydessä. ”Mietipä Jäätteenmäkeä”, tämä tiukkaa. Mietitäänpä. Vuonna 2003 – juuri ennen eduskuntavaaleja – tuleva pääministeri Anneli Jäätteenmäki vuoti silloisen pääministeri Paavo Lipposen ja Yhdysvaltain presidentti George W. Bushin välisiä ulkoministeriön salaiseksi julistamia keskusteluja Suomen osallistumisesta Irakin sodan ”vapaaehtoisten koalitioon”. Lopulta kohu johti eduskunnan epäluottamuslauseeseen ja tuoreen pääministerin eroon. Jäätteenmäen lausunto ”Puhun niin totta kuin osaan” jäi elämään kohun myötä. Palataanpa tulevaisuuteen. Pekka ”proffa” Himanen on myrskyn silmässä ja Katainen selittelee. Kohu sai alkunsa Johanna Vehkoon ja Anu Silfverbergin jutusta Long Play -verkkojulkaisussa, jossa selvitellään Himasen akateemisia meriittejä, itseannettua professuuri sekä 700 000 euron tutkimushanketta. Kävi ilmi, että Suomen virallinen tulevaisuuskonsultti ei ollutkaan akateemisesti ansioitunut eikä edes professori. Kävi myös ilmi, että jokaisen Suomen Himaselta tilaaman työn takaa löytyy sama mies: Kataisen Jykä. Ylen toimittaja Katri Makkonen kysyi A-Studiossa Kataiselta, miltä tämän kommentti ”Kannattaa miettiä hyvin tarkkaan, miltä asiat tuntuvat ja näyttävät” Kanerva-kohun tiimoilta näyttäytyy Himasen tapauksessa? Katainen puhui niin totta kuin osasi ja kertoi, etteivät asiat liity millään tavalla toisiinsa. Eivät toki. On vaikea osoittaa, miten raha vaikuttaa päätökseen. Vielä vaikeampi on osoittaa veljen suosiminen hyvä veli – verkostoissa, kun kilpailulakia ei ole suoranaisesti rikottu. Vaalirahakohun ja valtio-omisteisten yritysten johtoportaiden asuntokauppojen myötä luulisi jotain opitun. Himasen teilauksen myötä hyvä veli -verkosto velimiehet aloittivat puolustuskampanjan. Ymmärrettiin, että pahaltahan tämä näyttää, mutta hei, antakaa hyvälle miehelle yksi uusi mahdollisuus. Kohtuutonta, sanoivat eturyhmät ja Sarasvuo vertasi Himasgatea koulukiusaamiseen. Eihän yhtä miestä voi näin tuomita? Kovin Kanervaa. Puhumme muuten siis edelleen Himasesta, emme Kataisesta. Vallan perspektiivistä on mielenkiintoista, kuka yhteiskunnallisessa keskustelussa valtaa käyttää. Kulloinen paradigma määrittää jo lähtökohtaisesti, kenen näkemyksillä on enemmän painoarvoa ja kenen totuus muita todempi. Kriisi on siitä hauska motherfucker, että sem myötä paradigmat ja sitä myötä auktoriteetit kyseenalaistetaan. Syntipukki ei ole pelkästään ihmisuhri vaan indikaatio asenneilmapiirin muutoksesta. Harmi uhrille, mutta tällä on yhteiskunnallinen funktio. 90-luvun kultapoju Björn ”Nalle” Wahlroos menetti uskottavuutensa kriisin ja demokratiavastaisen kirjansa myötä. MOT:n toimittaja Hannu Sokala kyseenalaisti valtiosihteerio Raimo Sailaksen auktoriteetin Sailaksen kuuliaiset lapset -dokumentissa. Making of -blogissa Sokala toteaa Sailaksen vieneen toimittajia vuosikaudet kuin litran mittaa. Jopa Itä-Suomen lahja maailmalle Olli Rehn sai paskaa niskaan ukaasikirjeineen. Rehn ei diggaile siitä, kun taloustutkijat eivät ole samalla sivulla komission kanssa kansantaloustieteen oppikirjassa. Itse asiassa kirjakin taisi olla eri. Päivittäismedia on puolestaan eksynyt viihdesivuille. Voiman päätoimittaja Jari Hanska teki lehden juttua varten pistokokeen, joka paljasti, että Keskuskauppakamarin tiedote kelpasi ilman suurempaa kritiikkiä mm. Kauppalaheden, Taloussanomien, Talouselämän, Helsingin Sanomien ja Aamulehden julkaisuihin. Iltapäivälehdet ovat puolestaan kovia jatkamaan, mutta aloittavat harvemmin argumentein. Katainen löi tiskiin validiakin validimman argumentin A-Studiossa: ”Sellainen yhteiskunta on aika sairas, jossa pääjohtajat eivät kykenisi itsenäiseen päätöksentekoon omissa organisaatioissaan vain sen takia, että pääministerillä on jokin mielipide.” Katainen siis toisin sanoen sanoo, että Suomen Akatemian kaltaisten organisaatioiden tulisi sivuttaa pääministerin mielipide. Samalla pääministeri sysäsi vastuun Suomen tulevaisuudesta akateemiselle vertaisverkostolle, jota ei alun perinkään kuunneltu. Ajatus pääministeristä ilman hallituksen ulkopuolista vaikutusvaltaa on toki kaunis, mutta suurin piirtein yhtä uskottava kuin väite, että politiikassa ei olisi omaa intressiä. On kaunistaa, että eduskunnan 700 000 eurolla tilattu selvitystyö päätyy peräti kokoomuksen mainoskampanjaan saakka. Olisi kuitenkin hieman hyödyllisempää noin yhteiskunnallisesti, että 700 000 eurolla saataisiin muutakin kuin ”opiskelijan keskinkertainen seminaariesitelmä”, emeritusprofessori Kari Uusikylän sanoin. Esa Saarinen sanoi kanssa jotain, mutta en ole koskaan oikein Saarista ymmärtänyt. Sanoja on yhtä monia kuin tilanteita. Voisi sanoa, että sellainen yhteiskunta on aika sairas, jossa pääjohtajat tekevät itsenäisiä päätöksiä, vaikka pääministerillä on mielipide. Kataisen esittelemä ”terve yhteiskunta” on sellainen yhteiskunta, missä etujärjestöt jyräävät demokraattisen päätöksentekoprosessin. On liirum-laarumia väittää, etteikö pääministerin sana olisi painava. On toki erilaisia organisaatioita, mutta jos pääministeri väläyttää Suomen Akatemialle ensimmäistä kertaa mies muistiin yhteistyöprojektia kansainvälisten huippututkijoiden kanssa, uskaltaisin epäillä Akatemian kieltäytyvän. Mitä Himaseen tulee, ei Himanen ole mitään tehnyt. Siinä se ongelma piileekin. Himanen on vaan käynyt Kataisen kotona. Kataisen pitäisi muistaa kriisiviestinnän perusteet, myöntää virheensä ja pyytää anteeksi. Sillä säästää niin monta vaivaa, mutta hei ja itku silmässä: hyvälle miehelle vielä yksi mahdollisuus? Pelissä on kuitenkin Suomen Tulevaisuus. E: Palataanpa Jäättenmäkeen. Kolme vuotta myöhemmin Anneli palasi asian tiimoilta julkisuuteen. Hän väitti, että koko kohun tarkoitus oli palauttaa Lipponen valtaan. Asiakirjat vuosi presidentin neuvonantaja Martti Manninen. Eero Heinäluoma kertoi Iltalehdelle, että ainoastaan Itälän haluttomuus kaatoi hankkeen. Jäätteenmäkeä ei koskaan tuomittu, mutta poliittisesti arkaluontoisessa ilmapiirissä asiat näyttivät ja tuntuivat epäluottamuslauseen arvoisilta. Mikä ero on Himasgatella ja Irakgatella? Toisen takana oli poliittinen suhmurointi, joka vuodettiin ja toisen poliittinen suhmurointi, jonka paljasti tutkiva journalismi. Siihen ei muuten enää paljon sijoiteta. Maksan mielelläni Long Playn hitaasta journalismista ja YLEstä. Ilman molempia moni lautakasa olisi jäänyt paljastamatta. En haluaisi uskoa, että sillä, onko pääministeri nainen vai mies olisi väliä, mutta kuten sanottua, poliittisesti arkaluontoisessa ilmapiirissä sattuu ja tapahtuu. Toisille iisimmin kuin toisille. Tuntuu, että suomalaisessa politiikassa hyvä mies saa aina yhden mahdollisuuden enemmän kuin hyvä nainen. YLE jatkaa: ”Nyt käydyn keskustelun Katainen epäilee nousseen jostain muusta, prosessin ulkopuolisesta tekijästä. Sitä mikä tämä voisi olla, pääministeri ei lähde arvioimaan.” Juu, tätä ulkopuolista tekijää kutsutaan laatujournalismiksi. Iso kiitos siitä Long Playlle.