Julkisuudessa on reagoitu turvapaikanhakijoita leimaaviin raiskausuutissointeihin pohtimalla, että vastaanottokeskuksissa tulisi mitä pikemmin opettaa turvapaikanhakijoille sukupuolten tasa-arvosta ja antaa seksuaalikasvatusta. Aihetta on käsitelty muun muassa Ylen A-studiossa, Hesarin pääkirjoituksessa ja viimeksi tänään Sexpo kirjoitti avoimen kirjeen sisäministeri Orpolle ja tarjoutui antamaan seksuaalikasvatusta vastaanottokeskuksissa.
On tärkeää, että seksuaalikasvatuksesta keskustellaan ja hienoa on myös se, että mutkia suoriksi vetävästä raiskausuutisoinnista on pikkuhiljaa siirrytty keskustelemaan siitä, kuinka yleistä naisiin kohdistuva väkivalta Suomessa on.
Seksuaalikasvatuksen korostamisesta nimenomaan turvapaikanhakijoita koskevana asiana välittyy kuitenkin mielikuva siitä, että muun väestön kohdalla seksuaaliasiat olisivat kunnossa. Samalla turvapaikanhakijat määrittyvät keskustelussa homogeenisena ryhmänä, jotka eivät tietäisi seksuaalisuudesta ja siihen liittyvistä oikeuksista juuri mitään. Ongelmallista on, että seksuaalikasvatuksesta muodostuu näin eräänlainen ristiretki, joka ei perustu vuorovaikutukselle ja dialogille, vaan pönkittää sen sijaan pahimmillaan kuviteltuja kulttuurisia eroja ja stereotypioita.
Seksuaalikasvatusta tarkastelleissa tutkimuksissani olen esimerkiksi tuonut esille, että kulttuuristen erojen ja eriarvoisuuksien käsittely on suomalaisessa seksuaalikasvatuksessa hyvin pinnallista ja esimerkiksi seksuaalivähemmistöt, sukupuolen moninaisuus ja sukupuolijärjestelmä jäävät usein vain maininnan tasolle. Koulun oppikirjoissa ei puolestaan käsitellä sitä, miten yhteiskunnan rakenteet vaikuttavat seksuaalikäsityksiin, eikä kirjoissa esimerkiksi huomioida seksuaalista väkivaltaa juuri lainkaan.
Seksuaalikasvatus ei siis ole asia, joka koskisi erityisesti maahanmuuttajiksi nimettyjä, vaan sen asemaa tulisi vahvistaa suomalaisessa yhteiskunnassa ylipäätään. Erityisesti nuorten kohdalla tämä on tärkeää, sillä tällä hetkellä nuorten kokemus on , että he ovat pikemminkin seksuaalikasvatuksen kohteena kuin osana sen rakentumista. Seksuaalikasvatuksesta on kuitenkin eniten hyötyä silloin, kun se perustuu arvostavalle dialogille eikä sen puitteissa pönkitetä esimerkiksi ulossulkevaa rodullistettua ja sukupuolitettua kuvastoa ”meistä” ja ”heistä”.
