Ranskan kieli on kaunis. Se on pehmeä, elegantti ja täynnä pieniä vivahteita, joita ei voi oikaista. Se pitää opetella hitaasti, ja se vaatii nöyryyttä ja palkitsee vasta ajan kanssa.
Ja siksi se on myös täydellinen deittailutesti, joskin siitä tuli sellainen vahingossa.
Kun kerroin opiskelevani ranskaa, en saanut vastaukseksi “Ai kiva, miten se sujuu?” tai “Mikä siinä on vaikeinta?”. Sain reaktioita, jotka kertoivat miehistä enemmän kuin yksikään “Millaista sä etsit?” -keskustelu.
Lue myös: Humalassa ilman alkoholia? Kehosi voi tehdä viinat itse
Ranska ei paljastanut heidän kielitaitoaan tai kiinnostustaan minuun, vaan läväytti kerralla tiskiin heidän asenneongelmansa. Red flagit heiluivat niin, että olisi voinut luulla olevansa liikenteenohjauskurssilla.
Tässä viisi deittiä ja viisi syytä, miksi ranskan opiskelu oli lopulta tehokkain suodatin, jonka olen koskaan ottanut käyttöön.
Deitti 1: Ranska tarkoitti hänelle ruokalistaa
Kerroin opiskelevani ranskaa.
Miehelle tuli välitön tarve kertoa hienoista ruuista. Ei siksi, että se liittyisi mitenkään kieliopintoihini, vaan siksi, että hän halusi kertoa olevansa ihminen, joka tietää asioita. Että hänellä on makua ja kokemuksia.
Ranska ei ollut hänelle kieli, vaan se oli tekosyy esitellä itseään. Kun myöhemmin näin tyypin keittiön, niin mitään pommes de terre à la crèmeä siellä ei oltu varmasti koskaan laitettu. Sellainen tuskin kuului koskaan kehonrakentajan ruokavalioon sen enempää kuin gratin dauphinoisit, mutta pääasia että hän yritti tehdä vaikutuksen.
Ja siinä se ongelma olikin: minä kerroin asiasta, joka oli minulle tärkeä. Hän kuuli sen ja käänsi valokeilan itseensä, eikä ollut missään vaiheessa kiinnostunut muusta kuin ruokalajien luettelemisesta.
Deitti 2: Ranska tarkoitti väärin kirjoitettua love bombaamista
Seuraava mies alkoi lähetellä ranskankielisiä rakkaudentunnustuksia.
Ei sellaisia söpöjä ja kevyitä, vaan sellaisia, joissa tuntui olevan kiire rakentaa meille tulevaisuus ennen kuin oltiin edes nähty kunnolla. Ja kaiken kruunasi se, että ne olivat kirjoitettu päin v*ttua.
“J’e taime.”
Ei. Ei se ole noin. Ei edes melkein.
Sanoin siitä. Korjasin. Vihjasin. Nauroin ystävällisesti. Kolmannellakaan kerralla ei mennyt perille, ettei se ole oikein kirjoitettu, eikä myöskään se, että ihan alkuvaiheessa tällaiset viestit menevät nopeasti enemmän love bombaamisen kuin romantiikan puolelle.
Ranska paljasti tässä yhden asian: hän ei halunnut oppia. Hän halusi vain vaikuttaa.
Deitti 3: Ranska tarkoitti kilpailua, ääneen lukemista ja nöyryyttämistä
Tämä mies otti koko jutun kilpailuna.
Yhden ravintola-alan ranskan kurssin perusteella hän alkoi lukea ääneen telkkarista, pakkauksista ja kaikesta mahdollisesta. Ranskaa. Ääneen. Joka paikassa. Usein päin helvettiä, mutta sitäkin suuremmalla itsevarmuudella.
Korvat särkyivät, koska se ylikorostunut ääntämys yhden pikakurssin perusteella ei ehkä antanut sellaisia valmiuksia kuin mies kuvitteli omaavansa.
Mun ranskan opinnoista hän ei ollut kiinnostunut. Ei kysynyt, mitä opiskelen, mikä on vaikeaa tai mikä on kivaa. Hän halusi todistaa paremmuutensa. Koko ajan.
Sitten hän sai uuden keppihevosen: kerroin, että puhun ranskaa paremmin kuin englantia.
Olin lukenut ranskaa kahdeksan vuotta. Englanti taas takkusi koulussa. Kirjoitin lopulta pitkän ruotsin ja ranskan. Minulle se oli vain elämäni kielipolku, sekoitus kiinnostusta ja sitä, missä olin hyvä.
Hänelle se oli täydellinen epäonnistuminen.
“F*cking loser”, hän sanoi koulupoikaenglannillaan, kuin olisi juuri voittanut jonkin näkymättömän ottelun.
Siinä kohtaa ymmärsin, mistä tässä oikeasti oli kyse. Ei ranskasta eikä kielistä ylipäätään, vaan siitä, että minun piti olla hänen silmissään vähän pienempi, jotta hän voisi olla vähän suurempi.
Kun aloin näyttää kerta kerralta tympääntyneemmältä ja järkyttyneemmältä miehen ääneenlukuihin, mies suivaantui. Ei siksi, että ranska olisi ollut ongelma, vaan siksi, että hän ei saanut enää reaktiota, jolla ruokkia itseään.
Ja siihen se jäi. Ei ranskan takia, vaan siksi että kaikesta piti kilpailla.
Deitti 4: Ranska tarkoitti exää
Seuraava mies sai ranskasta aasinsillan kertoa, että hänen ex-tyttöystävänsä oli ranskalainen.
Tunnelma latistui ensitreffeillä heti. Mielenkiinto sammui kuin valo, jonka joku sammutti katkaisimen sijasta pääkytkimestä. Vaikka en sanonut sitä ääneen, sisälläni tapahtui lopullinen päätös: tätä en anna anteeksi.
On asioita, joita mies voi sanoa deiteillä, ja on asioita, joita mies ei voi sanoa.
“Mun ex oli ranskalainen” ei ole hyvä keskustelunjatko jos puhuimme toisistamme ja mitä teemme juuri nyt parhaillaan. Joku ex kahden vuoden takaa ei ole sitä. Exiin oltaisiin voitu palata myöhemmin, muttei heti, eikä sillä tavalla.
Deitti 5: Ranska tarkoitti katoamista
Viides osallistui samoille tunneille.
Emme koskaan päässeet sille levelille, jossa olisimme käyneet kahvilla muualla kuin koulun aulassa, mutta tahtotila oli kova.
Välissä oli kummallinen ketjureaktio eri tilanteita ja outoja tapahtumia, mutta ainakin vältyttiin draamalta ja selityksiltä.
Mies siis tuli samoille tunneille, kunnes ei enää tullutkaan. Emme tainneet sanoa toisillemme edes “bonne journée”. Hän vain katosi. Ja hyvä niin.
Pelkkä haihtuminen, kuin hän olisi ollut koko ajan vain sivuhahmo.
Mitä ranskan opiskelu oikeasti paljasti?
Se paljasti sen, mitä deittailu paljastaa aina: ihmiset eivät reagoi siihen mitä sanot, vaan siihen mitä se herättää heissä.
Ehkä sen takia ranskan opinnoista kertominen onkin ollut elämäni paras deittisuodatin.
Jos mies ei kestä sitä, että minä opettelen jotain uutta ihan itseäni varten, hän ei kestä myöskään minua.
Sen pituinen se.
