Thredulaisten vastaukset olivat yhtä aikaa teräviä, huvittavia ja pysäyttäviä.
“Meitä opetettiin varjelemaan miehen herkkää egoa”
Oma kokemukseni 1990-luvun lopulla deittailusta oli melko ikävät. Kaikkialta välittyi, miten paljon tyttöjä ja naisia suositeltiin varjelemaan miehen herkkää egoa — mutta pojille ei varmasti koskaan annettu vastaavia ohjeita.
Lue myös: Aikuinenkin lapsi valehtelee vanhemmilleen – useimmiten suojellakseen
Teini-iässä seurustelu tuntui maailman jännittävimmiltä asialta. Lehdissä, sarjoissa ja elokuvissa puhuttiin jatkuvasti deittailusta – mutta lähes aina naisen näkökulmasta ja oman rumuutensa hyväksymisen kautta. En lukenut yhtäkään novellia, jossa päähenkilö olisi pitänyt itsestään ja ulkomuodostaan.
Lehtien palstojen seurusteluvinkit on my mind
Palstoilla kuten “Kysy pojalta” -tyylisillä aukeamilla toistui sama viesti: poikaystävää ei saa verrata muihin, hänen pukeutumisestaan ei sovi huomauttaa ja hänelle pitää antaa tilaa.
Kun sitten seurustelin ensimmäistä kertaa, ironia oli täydellinen. Huomasin nopeasti, että pojilla oli oma rinnakkaistodellisuutensa, jossa tyttöjen kohtelu riippui täysin kotikasvatuksesta – ei mistään “deittailuohjeista”, joita meille tytöille syötettiin.
Ensimmäiset jutut alkoivat pukeutumiseni mollaamisella, vertailuilla luokkakavereihin ja kommenteilla kynsilakkani “väärästä” väristä, joita en olisi ikinä tehnyt.
Ja naistenlehdissä sama meno jatkui: siellä neuvottiin nuoria naisia nuolemaan miehen käsiä työpäivän jälkeen, pitämään huolta pikkuveljestä suulla ja kilpailemaan muiden naisten kanssa huomiosta. Voi mahtavuus. Näin jälkikäteen se kuulostaa absurdilta – mutta silloin se oli arkea.
”Juo lasi kylmää vettä tunnin välein, niin pysyt hoikkana.”
”Mies ei pidä siitä, että nainen pimahtaa välittömästi, jos hän ei ole heti vienyt pyynnöstä mattoja ulos.”
Kommentoijat tunnistivat ilmiön
Eräs kommentoija kirjoitti:
“Mua opetettiin varjelemaan miesten herkkää egoa jo ihan pienestä asti sekä kaikki ‘näin miellytät miestä’ -ohjeet lehdissä, sarjoissa ja 2000-luvun alun leffoissa. Ehkä siksi musta tulikin ihminen, joka ei vois olla vähempää miellyttämisenhaluinen.”
Toinen tiivisti aikakauden purevasti:
“Pukeudu näin, tee näin, meikkaa näin, puhu näin ja sit vaan tissit tötterölle ja haarahypyllä sylliin. Näin! Nykyään saa onneksi käydä kampaajalla vain jos itse haluaa.”
Jotkut myös muistivat aikakauden lehtikulttuurin. Yksi kommentoija kiteytti kokemuksen täydellisesti:
“Lopetin Cosmon tilaamisen, kun siinä oli kolmatta kertaa artikkeli ‘Näin annat kullallesi täydellisen suikkarin’. En tiedä, millaisia ohjeita miehille oli silloin.”
“Mä en oo ikinä kuullut tollasesta”
Samaan aikaan useat lukijat kertoivat, etteivät olleet koskaan törmänneet tällaisiin ohjeisiin.
Yksi totesi:
“Ei mua kukaan valmentanut mihinkään tollaseen. En oo ikinä kuullut keneltäkään naiselta mitään tällaista. Ehkä ne oli niissä Cosmossa ja muissa lehdissä mitä mä en lukenut.”
Toinen jatkoi:
“En tiedä missä tynnyrissä oon kasvanut, kun ei mulle oo ikinä tullut mitään tällaista ohjeistusta vastaan.”
Tämä jako kahteen leiriin — niihin, jotka näkivät ilmiön kaikkialla, ja niihin, jotka eivät koskaan havainneet sitä — kertoo ehkä eniten siitä, miten sukupolvikokemus, media ja ympäristö vaikuttavat käsityksiimme seurustelusta.
“Mun rahat oli meidän, mutta hänen rahat oli hänen”
Taloudellinen epätasapaino ja vanhat valtasuhteet nousivat keskustelussa myös vahvasti esiin.
Eräs kirjoittaja muisteli:
“Mun ekassa avoliitossa mies yritti maksattaa mulla autonsa remontteja, vaikka mulla ei edes ollut ajokorttia. Toisessa taas miehen koiran kusemien lattioiden uusimista. En suostunut, ja hyvä niin.”
Lue myös: Taloudellinen väkivalta ei ala nyrkistä vaan pankkitunnuksista
Toinen kuvasi 90-luvun asetelmaa suoremmin:
“Naisen työllä hankkima omaisuus luettiin automaattisesti miehen omaisuudeksi jo tutustumisvaiheessa. Romanttinen huijausmuoto sekin.”
Ja tässä kohtaa keskustelu syveni: useampi totesi, ettei tilanne ole välttämättä muuttunut paljoakaan – vain tavat ovat muuttaneet muotoaan.
“Nykyään saa hengittää”
Kaikki eivät kuitenkaan kokeneet seurustelumaailmaa tukahduttavana.
Useampi yllättyi positiivisesti siitä, että parisuhde ei vienytkään kaikkea aikaa ja vapautta.
Yksi vastaaja totesi:
“Ehdottomasti yllättävin oli se, että saikin omaa aikaa, eikä tukehtunut hengiltä ekan kuukaudenkaan jälkeen.”
Lue myös: Parisuhteen neljä ratsumiestä, jotka ennustavat avioeroa
Toinen taas myönsi:
“En oo saanut mitään neuvoja, miten pitäis toimia. Oon vaan mennyt virran mukana.”
“Miehiä ei lähesty kukaan”
Keskustelu toi esiin myös miesten kokemuksia yksinäisyydestä ja epätasapainosta deittimaailmassa.
Yksi vastaaja kirjoitti rehellisesti:
“Kukaan ei lähesty miestä. Miehen pitää tehdä kaikki, mutta ei saa olla liian päällekäyvä. Naiset voivat poimia kirsikat kakusta.”
Toinen lisäsi:
“Deittaillessa ei voi olla turhan rehellinen. Ihmiset kyllästyvät. Pitää aina siloitella itseään sopivaksi.”
Tällaiset asiat tulivat uutena
Eräs kommentoija kertoi myös näin:
”Yllätyin siitä, miten ihmiset eivät tiedä, mitä tahtovat. Se tietämättömyys näkyy siten, että deitti-ilmoituksessa ihminen kertoo etsivänsä parisuhdetta, mutta mieli muuttuu joka viikko. Itselle on aika selvää, et etsinkö ons, fwb vai mahdollista loppuelämän kumppania. Eikä se ole paha asia, jollei tiedä, mutta siitä pitää kommunikoida, eikä kannattaisi matchata sellaisten kanssa, jotka etsivät vakavaa parisuhdetta.”
”Ehdottomasti yllättävin oli se, että saikin omaa aikaa, eikä tukehtunut hengiltä ekan kuukaudenkaan jälkeen. Eli parisuhde ei vienytkään kaikkea kivaa.”
“City on elossa – ja keskustelu käy kuumana”
Moni kommentoi myös yllättyneenä, että City on edelleen olemassa.
“City-lehteen vai? Onko se vielä elossa?! Legendaarista! Junamatkojen ilo ja senssien valo!”
Kyllä, City on elossa ja voi hyvin, ja juuri tällaisia keskusteluja varten se palasi.
Tämä kysely muistutti minua siitä, että ihmissuhteet herättävät edelleen tunteita ja tarinoita – ja jokaisella sukupolvella on oma versionsa siitä, mitä seurustelu oikeastaan tarkoittaa.
