The Voice -laulukilpailu on tuonut esiin uuden Susan Boylen, mutta tällä kertaa internet-sensaatio on löytynyt Italiasta.
Sisar Cristina Scuccia asteli viime keskiviikkona tavalliseen mustaan kaapuunsa pukeutuneena The Voice of Italyn lavalle esittämään oman tulkintansa Alicia Keysin No One -kappaleesta. Esityksestä on tullut suuri internet-hitti, joka on ehtinyt keräämään YouTubessa yli 24 miljoonaa katsojaa alle viikossa.
Italian väestöstä suurin osa kuuluu katolilaiseen uskontoon ja 25-vuotiaan nunnan esitys saikin yleisön nousemaan istuinpaikoiltaan kannustamaan lavalla tanssahtelevaa naista, vaikka tämä ei vielä ehtinyt paljoa laulaa. Kaikki tuomariston jäsenet käänsivät tuolinsa, yllättyivät näkemästään ja halusivat tämän mukaan omaan joukkoonsa. Loppujen lopuksi sisar Scuccia päätyi italialais-räppärin J-Axin huomaan.
Katso vetääkö tämä nunnan versio vertoja alkuperäiselle kappaleelle.





