Pahamaineinen E

Meitä pelotellaan uudelleen ja uudelleen epäterveellisellä ruoalla. Joka kodin ravintoympyrään sulautuneet lisäaineet ovat ainakin vaarallisia, vai ovatko? Jokaisella kolikolla on aina kaksi puolta, myös sillä jolla ruokaostoksesi maksat.

Olemme vaativia kuluttajia. Rumaa ruokaa ei syö Erkkikään, eikä omenalimu ole ihanan raikasta, ellei se ole vihreää. Mitäs tässä sitten valittamaan, että kämmenet turpoavat ja henkeä ahdistaa.

Nykyään kaiken takana on E. Maailmalla on käytössä tuhansia lisäaineita, joista EU on sallinut vain 350. Aasiasta ostettu chilitahnakin alkaa jo tuntua epäilyttävältä, sillä juuri chilituotteissa on ollut syöpävaarallista Sudan 1 -väriainetta, jota EU:ssa tarkkaillaan jatkuvasti. Suomesta sitä ei enää pariin vuoteen ole löytynyt, ainakaan muualta kuin omasta jääkaapistani.

Lisäaineet testataan eläinkokeilla ennen kuin niitä saa käyttää. On siis ristiriitaista marssia kauppaan ostamaan naamarasvaa, jota ei ole testattu koe-eläimillä ja selittää olevansa maailmanparantaja, kun samaan aikaan syö ruokaa, jonka vuoksi on kuollut tuhansia söpöjä rottia ja palleroisia kaniineja.

”Nykyiset hyväksymissäännöt vaativat koe-eläimillä tehtyjä tutkimuksia”, kertoo Seppo Heiskanen Elintarviketeollisuusliitosta.

”Mutta vuosisatoja käytössä olleita aineita, jotka ovat osoittautuneet käytännössä turvallisiksi, ei ole välttämättä tarvinnut testata uudelleen.”

Eläinkokeilla selvitetään esimerkiksi aineiden vaikutusta elimistöön ja sikiöön sekä niiden aiheuttamaa syöpäriskiä. Lisäksi kokeissa määritellään lisäaineille ADI-arvo, joka tarkoittaa hyväksyttävää päivittäistä saantia, jolle ihminen voi altistua koko elämänsä ilman terveydellisiä haittavaikutuksia. ADI-

arvo määräytyy henkilön painon perusteella, eli mitä enemmän ihraa on vyötäröllä, sitä enemmän karkkia voi huoletta mussuttaa.

Tuoreissa elintarvikkeissa, kuten lihassa, kalassa, kananmunissa, maidossa ja kotimaisissa hedelmissä ja marjoissa, ei saa olla lainkaan lisättyjä lisäaineita. Luomutuotteet ovat joko lisäaineettomia tai niiden valmistuksessa on lisäaineita käytetty huomattavasti vähemmän. Mitä pitemmälle tuote on jalostettu, sitä enemmän lisäaineita siinä on. Esimerkiksi nimeltä mainitsemattomaan margariiniin on sotkettu jopa kuutta lisäainetta.

Kyllästetäänkö meidät tulevaisuudessa yhä uusilla E-numeroyhdistelmillä?

”Lisäaineiden turvallisuustutkimukset ovat kalliita. Uusia lisäaineita tulee siksi harvakseltaan ja lähinnä suuren volyymin käyttötarkoituksiin. Makeutusaineet ovat lisäaineryhmä, johon on viime vuosina tullut ja johon varmaan tulee vieläkin uusia aineita”, toteaa Seppo Heiskanen.

E-kapinallinen

25-vuotias artesaani Sanna Sanclemente on ollut kasvissyöjä jo yli kymmenen vuotta. Dokumentti tehokanaloista herätti 14-vuotiaan tytön ajattelemaan. Myöhemmin mukaan tuli vegaaniruokavalio ja tietoisuus lisäaineista.

”Kemiallisesti tuotettujen tuotteiden syöminen on luonnotonta. Ei lisäaineiden syöminen ole välttämätöntä.”

Sanclemente viihdyttää itseään kaupassa välillä yli tunninkin tutkimalla tuoteselosteita.

”Joskus lisäaineiden ja vegaaniruoan välillä joutuu miettimään, kun jossain tofujäätelöissä on hirveästi lisäaineita ja maitojäätelöissä ei ole niin paljon. En enää kanna lisäaineopasta mukana, enkä tunne lisäaineita nimiltä, mutta tiedän tuotteet, joita voi syödä ja ostan niitä, eli pääasiallisesti luomutuotteita.”

Vegaaneilla puskaradio toimii. Kun uusi tuote tulee markkinoille, sen alkuperä selvitetään ja kerrotaan muillekin.

Ravintoloissa käydessäkin lisäaineet ovat takaraivossa. Eniten Sanna välttelee aasialaisia ravintoloita.

”Esimerkiksi kiinalaiset ravintolat käyttävät aromivahventeita, joista kaverilleni tulee migreeniä.”

Kaikkein surullisinta Sannan mielestä on illuusio terveellisestä ruoasta.

”Ihmiset juovat puoli litraa sinistä juomaa ja kuvittelevat sen olevan terveellistä, koska pullon kyljessä lukee fresh. Luotetaan sokeasti siihen, että kaupasta ostettu on turvallista ja E-koodien taakse ei kätkeydy mitään hämärää.”

”Pitkälle prosessoitujen ruokien pois jättäminen on ensimmäinen asia, joka jokaisen pitäisi tehdä kohentaakseen terveyttään.”

Lisäaine vs. vierasaine

Lisäaineet lisätään elintarvikkeeseen tarkoituksella. Elintarvikelisäaineiden turvallisuus arvioidaan ennen kuin ne hyväksytään elintarvikekäyttöön. Ne eivät varastoidu elimistöön, vaan hajoavat ruoansulatuksessa ja poistuvat normaalisti. Useimmat lisäaineet ovat samoja kemiallisia yhdisteitä, joita ravinnossamme on luontaisestikin.

Vierasaineet joutuvat sen sijaan elintarvikkeisiin vahingossa, esimerkiksi ympäristösaasteina, torjunta-ainejääminä tai pilaantumisen seurauksena. Vieraat aineet ovat aina ei-toivottuja. Ne voivat tehdä elintarvikkeesta terveydelle vaarallisen ja niille on asetettu sallitut enimmäismäärät, joita valvotaan. Vierasaineet ovat myrkyllisiä.

Raa-vituttaako?

Elintarvikkeiden lisäaineet ovat harvemmin allergian tai intoleranssin syynä, mutta ne on huomioitava yhtenä mahdollisuutena. Lisäaineiden arvioidaan aiheuttavan yliherkkyysoireita korkeintaan 0,1 prosentilla suomalaisista. Se tarkoittaa maassamme 5 000 henkilöä, kun allergisesta nuhasta kärsii lähes joka kolmas eli noin 1,5 miljoonaa suomalaista.

E-aineet aiheuttavat kuitenkin enemmän oireita niille, joilla on jo jokin allergia. Lisäaineallergiselle hyvinkin pieni määrä lisäaineita riittää oireiluun. Yliherkkyys ilmenee useimmiten ihottumana, nuhana, astmana, suolisto-oireina tai migreeninä. ”Oireiden voimakkuus on aina yksilöllistä. Hoitamattomina ne huonontavat elämänlaatua selvästi. Vakavia, hengenvaarallisia oireita tulee harvoin”, kertoo allergianeuvoja Jonna Suominen Allergia- ja Astmaliitosta.

E472f ei kerro kellekään mitään, mutta jos lisäaineista tulee paska fiilis, niin älä ihmeessä syö niitä.

Lisätietoa lisäaineista saa elintarvikeviraston kotisivuilta, www.elintarvikevirasto.fi, ja allergioista osoitteesta www.allergia.com

Lisäpuhtia ötököistä

E120 Karmiinit, kokkiniili, karmiinihappo

Punainen väri uutetaan kuivatuista cactylopius coccus -kirvan naaraista. Kiloon väriainetta tarvitaan 150 000 kuivattua kuoriaista. Ne elävät pääasiassa kaktuksissa ja niitä on luultavimmin käytetty väriaineena jo 3 000 vuotta sitten.

E904 Sellakka

Intialaisen laccifed-lakkakilpikirvan eritettä käytetään pintakäsittelyaineena. Se valmistetaan lakkamaisesta aineesta, joka on kotelona kirvan ympärillä.

E hiipii kauppakassiin

Mehutiivisteessä voi olla jopa 12 eri lisäainetta.

Maito: Ei lisäaineita
Leipä: E471, E482, E412, E330, E262
Margariini/ Voi: E472b, E471, E322, E500, E330, E160a
Jogurtti: E412, E440, E330, E331, E333, E950, E951
Murot: E422, E330, E220, E440, E300, E322
Juusto: E202, E235, E251, E160b
Leikkele: E325, E326, E331, E330, E450, E451, E316, E621, E250
Mehutiiviste: E330, E331, E951, E950, E202, E211, E414, E444, E300, E120, E160a, E160e