Tänään on vuoden pimein päivä – näin käytät heijastinta oikein

Käytä heijastinta, sillä vältetään liikenneonnettomuuksia.

Kuva: Liikenneturva / Nina Mönkkönen

Vuoden pimein aika aiheuttaa vaaratilanteita liikenteessä. Lain mukaan pimeällä tiellä liikkuvan jalankulkijan tulee käyttää heijastinta, mutta silti vain joka toinen tekee niin. Heijastinta käyttävä jalankulkija erottuu autoilijalle jopa kolme kertaa kauempaa kuin ihminen, joka ei käytä heijastinta. Pitkä näkyvyysmatka antaa aikaa asianmukaiselle ragoinnille. Talvipäivänseisaus eli vuoden lyhyin ja pimein päivä on tänä vuonna 21. joulukuuta. Varustaudu pimeään aikaan pitämällä huoli, että näyt autoilijoille. Sen teet heijastimilla parhaiten näin: 

  • Kunnollinen heijastin on CE-merkitty.
  • Yksikin heijastin on parempi kuin ei mitään, mutta parasta on, jos heijastimia on useita eri puolilla vartaloa.
  • Kiinnitä heijastin tien puolelle kehoa, tai parhaan näkyvyyden takaamiseksi molemmille puolille.
  • Laita heijastin jokaiseen takkiin tai ainakin takin taskuun, jottei se unohdu.
  • Hanki heijastavasta kankaasta tai langasta valmistetut sormikkaat tai pipo – mutta muista, että niiden heijastava teho ei ole standardivaatimuksien tasolla.
  • Auton valot heijastuvat parhaiten vartalon alaosassa olevasta heijastimesta, joten kiinnitä heijastin takin alaosaan. Riippuvan heijastimen tulisi heilua aikuisella polven korkeudella. 
  • Osta joululahjaksi heijastin sekä itselle että kaverille.
  • Muista heijastin myös lapselle, koiralle, pyörään, talutushihnaan ja lastenvaunuihin.

Lue lisää Liikenneturvan sivuilta

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi