Beer Hunter's – Porissa porisee ja kuohuu

Suomen parhaaksi valitun oluen koti.

Kuva: Beer Hunter´s panimo / Facebook

Porissa porisee ja kuohuu. Tällä kertaa asialla on mikäs muukaan kuin Beer Hunter'sin mäskäyskattila, josta syntyy mallasjanoisen kansan sporttijuomia. Beer Hunters on vuodesta 1998 toiminut pienpanimo, jonka tunnistaa niin logossa kuin oluiden etiketeissäkin koreilevasta villilampaasta.

Panimon Mufloni-olutsarjan valikoimaan kuuluu lähes 20 erikoisolutta, josta löytyy tyrnillä maustettu Tyrni Lambic, kahvimainen Double Bock ja sesonkiolueisiin kuuluva kevyt, mutta paahteinen Huurupukki Talvi-porter. Unohtamatta Äkäpukki Imperal Stoutia, joka valmistettiin kunnioittamaan kotikaupunkinsa asukkaiden panimotaivalta. Muflonien alkoholipitoisuudet vaihtelevat kolmesta kymmeneen prosenttiin.

Vaalea 5,5 prosenttinen Mufloni Pils voitti tämän vuoden Suomen Paras Olut -tittelin. Olutta kuvailtiin sanoilla: "vaalean keltainen, kultainen, selkeä, ihastuttava, kepeä, sitruksinen ja moderni." Vaikka Pils on ollut Beer Huntersin tuotannossa jo pitkään, se kiri kilpailun kärkisijalle jättäen uudemmat tuotteet taakseen. Porista ponnistava Beer Hunter's palkittiin myös kansainvälisellä olutharrastajien Ratebeer-sivustolla Suomen parhaaksi panimoksi vuonna 2015.

Pienpanimon oluen valmistamisen tärkeimpiä seikkoja ovat puhdas vesi ja rikkaat raaka-aineet, sekä ennen kaikkea niiden riittävä käyttö. Beer Hunters ei raaka-aineiden suhteen pihistele vaan käyttää aineita rohkeasti.

Paikan panimotoiminnasta vastaa Mika Tuhkanen, joka on Suomen Pienpanimoliiton puheenjohtaja. Tuhkanen tunnetaan edellä mainitun lisäksi myös Suomen craft beer -kulttuurin merkittävänä urauurtajana.

Lue ja tutustu muihin suomalaispanimoihin: Suomalaiset pienpanimot rynnivät joukolla stadilaisiin hanoihin

Tutustu Beer Hunter´sin tuotteisiin osana Finnish Craft Beer Revolutionia. Beer Hunter´s esittäytyy Kitty´s Public Housessa 28.9.–1.10.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi