Malmgårdin Panimo – luomuviljan ja oman lähteen yhteentörmäys

Raaka-aineet omilta pelloilta.

Kuva: Malmgårdin panimo / Facebook

Vanha navetta, oman pellon luomuviljat ja lähellä sijaitsevan lähteen vesi kuulostavat hyvältä yhdistelmältä, vai mitä? Siihen kun lisätään vielä kuusi olutvalmistuksen ammattilaista, lopputuloksena syntyy Malmgårdin Panimo. Pernajassa, Malmgårdin alueella sijaitsevan panimon vahvuuksiin kuuluu läheltä tulevat rikkaat raaka-aineet: speltti- ja emmervehnät kasvatetaan panimon omilla pelloilla ja valmistuksessa käytettävä vesi nostetaan panimon omasta lähteestä. Tämän lähemmäksi eivät raaka-aineet voisikaan tulla.

Käsityöpanimo Malmgård valmisti ensimmäisen tuotteensa, kullankeltaisen ja rapean pähkinäisen Dinkelin vuonna 2007 luomuspelttiä käyttäen. Dinkel sai pian seurakseen muitakin lagereita ja tänä päivänä valikoimaan kuuluu yhdeksän vakituista Malmgård -oluttuotetta, sekä viisi Huvila-tuotenimellä esiintyvää olutta. Ero kahden tuotemerkin välillä on niiden reseptien syntypaikka. Näiden lisäksi panimo valmistaa vuosittain kolme PROTO-olutta ravintoloiden hanavalikoimiin, sekä hiljattain valmistusvalikoimaan lisättiin panimon ensimmäinen omenasiideri.

Sympaattisen maalaispanimon lisäaineettomien ja suodattamattomien pintahiivaoluiden valikoimaan kuuluvat vaalea ja kevyt Blond Ale 4,2%, sekä syvän punertava että jälkipaahteinen Jouluolut 4,5%. Vahvempaa olutta suosiville menusta löytyy runsaan hedelmäinen, kuivalla humalan jälkimaulla varustettu Barley Wine 10,4%.

Huvila-merkin tuotevalikoimassa kuohuu Pale Ale 4,2%, jonka amerikkalaisilla humalilla valmistettu sitrusmainen maku sopii rentoutumisjuomaksi mihin tahansa aikaan vuodesta. Tätä maltaisempi lager kantaa nimeä X-Porter 7,0%, jonka maussa vivahtelee pehmeä, mutta täyteläinen suklaisuus.

Vaikka Malmgårdin tuotanto kasvaa vuosi vuodelta, kaikki sen tuotteet tehdään edelleen käsityönä. Panimon tuotantokapasiteetti on tällä hetkellä 500 000 litraa vuodessa ja lagerien jakeluverkosto kattaa koko Suomen. Oluita löytyy niin vähittäistavarakaupoista kuin Alkon myymälöistä. Panimomestari Tuomas Markkula sai viime vuonna Hyvä Tuomas -tunnustuksen, joka myönnetään vuosittain ansiokkaasta työstä suomalaisen olutkulttuurin hyväksi.

Lue ja tutustu muihin suomalaispanimoihin: Suomalaiset pienpanimot rynnivät joukolla stadilaisiin hanoihin

Tutustu Malmgårdin panimon tuotteisiin osana Finnish Craft Beer Revolutionia. Malmgårdin panimo esittäytyy pub Angleterressä 28.9.–1.10.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi