Uusi tapa lukea kirjaa

Nettikirjailijat purkavat romaaninsa ja sen taustat osiin kappale kerrallaan.

Esikoisromaaninsa Perus Cityn blogissa julkaisseet Mikko Kananoja ja Karri Liikkanen purkivat kirjoittamansa kirjan osiin ja kertovat, millaiset ajatukset ovat kunkin kappaleen taustalla. Nauti täysin uudenlaisesta tavasta nauttia suomalaisesta kirjallisuudesta: netissä ilmaiseksi julkaistuna, tekijöidensä itsensä vauhdikkaalla kommenttiraidalla varustettuna. Hyppää kirjailijoiden hämmentävään mieleen!

Otsikkoa klikkaamalla pääset lukemaan kyseisen kappaleen.

1. BEIBI JA BEIBI. KOSKA OOT VIIMEKSI KÄYNYT TESTEISSÄ?

Päähenkilö Timo käy sukupuolitautiklinikalla ja tapaa naispaholaisen Marikan kaverinsa Markun bileissä.

Mikko: Karri oli absoluuttisen varma siitä, että mun pitää aloittaa kirja. Ajatus kirjasta oli muhinut pitkään, mutta kun se piti lopulta aloittaa, se oli vaikeaa. ”Alota se vitun kirja” oli toistuva tekstiviesti kolmen viikon ajan. Lopulta uhkailu kävi sen verran sympaattiseksi, että päätin aloittaa. Hermona, mutta epätoivoisena istuin koneen edessä ja tuumasin ääneeni: ”Mistä vitusta mä nyt muka voin yhtäkkiä vain kirjoittaa?” Sitten se tapahtui. Eräs kaveri soitti traagisen puhelun: häneltä oli löydetty sukupuolitautitestissä kondylooma. Kauheaa. Muistan kuinka märehdimme asiaa kuin kaksi ala-astepoikaa emmekä tajunneet oliko se paha juttu vai ei. Vielä nimeämätön antisankarimme istui yhtäkkiä sukupuolitautiklinikan odotustilassa eikä mulla ja Karrilla ollut hajuakaan mitä tulee tapahtumaan. Sauna piti joka tapauksessa kirjoittaa nopeasti mukaan.

Karri: Tää oli eka juttu, jota kirjotettiin. Mikko sano mulle vaan näin: ”Älä sit heti kirjota mistään ufoista tai sarjaraiskaajista”. Ei tiedetty mistä kirjotetaan, tästä se lähti ja Mikko heitti pallon mulle. Jostain syystä koin, että mulla oli moraalinen oikeus vaatia Mikkoa alottamaan kirja sen sijaan, että olisin aloittanut sen itse.

2. NO, SAISINPAHAN RUNKATA IKUISESTI HAAVAISELLA PENIKSELLÄ

Toinen päähenkilö Arto esitellään kuvailemalla hänen kiihkeää ja vaivalloista masturbointiaan, joka päättyy siten, että hän vajoaa koomaan. Timo löytää Arton heidän yhteisestä asunnostaan sperman ja veren seasta.

Karri: Tämä oli eka oma panostukseni kirjaan. Halusin heittää Mikolle kunnon kierrepallon heti alkuun, enkä itse asiassa tiennyt että olin luomassa kokonaan uutta hahmoa ennen kuin olin jo kirjoittanut pätkän. Kuolin nauruun, sillä masturboiminen ja isän miettiminen on yhtä aikaa sekä täysin hullu että täysin tosi yhdistelmä.

Mikko: Karrin masturbointiteema ei valitettavasti yllättänyt minua vaikka täytyy myöntää, että kama oli todella uhkarohkean hauskaa. Sen lisäksi muistan Karrin puhelut ensimmäisten lukujen tiimoilta kirjoittamisen ajalta: ”Marika, ei jumalauta kun mahtava nainen!” Minulle Marikan piti olla vain ohimenevä sekoboltsimimmi, mutta Karri rakastui häneen maanisesti ja halusi tehdä Marikasta keskeisen hahmon.

3. KUNPA VOISIN TUHOTA KOKO BLOGIKULTTUURIN, TAI MIKSEN KOKO INTERNETIN

Timo saa kutsun Marikan juhliin. Bileissä juorutaan, valokuvaillaan ja lopulta seurue päätyy jatkoille The Circukseen, missä Timo saa kuulla kohtalokkaan varoituksen Marikasta tämän ex-poikaystävältä.


Mikko: Tajusimme kirjan kirjoittamisen jälkeen, että tarinan alussa on liikaa hitaasti etenevää pohdintaa. Päätin kirjoittaa vauhdikkaamman toimintaluvun alkupuolelle. Marikan bileissä syvennytään siihen miten bloggaajat pahimmillaan käyttäytyvät. Lähdemateriaalina oli ihan todelliset bloggaajabileet, joista lainasin suoria tapahtumia kyseiseen lukuun. Kyllähän se myöhemmin pelotti, että joku tunnistaa itsensä hahmoista. Lisäksi tässä osiossa Arto aloittaa koomamonologiensa sarjan.

Karri: Jo tässä vaiheessa työnjako solahti jotenkin luontevasti raiteilleen. Mikko kirjoitti kreisiä bilettäjähahmo Timoa ja minä pohdiskelevaa koomassa makaavaa Artoa. Tiesin heti minkälainen halusin Arton olevan: hänellä piti olla laaja yleissivistys ja vahvoja moraalisia kannanottoja. Arton hulluus on erilaista kuin Timolla, sillä hän kelailee asioita aivan eri tasolla. Arto on lukenut paljon ja reflektoi asioita aktiivisesti sekä tietojensa että kokemustensa kautta. Perus on Arton kohdalla Timoa selkeämpi kasvutarina, sillä hän todella löytää itsensä ja oman paikkansa.

4. NOIN KAUNIILLA NAISELLA OLI TÄYDET VALTUUDET TUHOTA MIEHET YMPÄRILTÄÄN

Timon suhde Marikaan syvenee. Maanisen rakkauden merkit ovat ilmassa kun Timo ei saa unta katsellessaan Marikan rintojen kohoilua ja laskua.

Karri: Tässä osiossa kirjoitin täysin suoraan sen aikaisesta suuresta rakkaudestani. Suhteeni tähän tyttöön oli tosi vaikea, sillä olin päättänyt etukäteen rakastavani häntä yli kaiken, vaikka en vielä tuntenut häntä yhtään. Tuollainen asenne johtaa ongelmiin. Mielenkiintoista on se, että tajusin olevani ongelmissa ja toimivani järjettömästi, mutta silti tein niin. Timon tunteita oli helppo kuvailla, koska valitettavasti ne olivat omia tunteitani. Se ei ollut rakkautta. Se oli hulluutta.

Mikko: Olin todistanut sivusta monen ystäväni seurustelukuvioita vuosien saatossa ja hassua kuinka monet ajautuivat kohtalokkain seurauksin mimmin tossun alle. Eräskin rakkauden antisankari halusi ihan tahallaan heittäytyä sinne antaen kaikessa periksi. Tästä kehittyi yksi kirjan pääteemoista, joka vietiin myöhemmin tosi pitkälle.

5. HALUAA KARATA HETKEKSI. SEN JÄLKEEN TODELLISUUTEEN PALAAMINEN TUNTUU PAREMMALTA KUIN KOSKAAN

Timo ja Marika menevät vierailemaan koomassa makaavan Arton luokse Jorvin sairaalaan. Marika ”hoitelee” kummatkin, jonka jälkeen Timo jatkaa vajoamistaan yhä syvemmälle Marikan pauloihin, ja Arto koomaan. Timo kuitenkin haluaa kokea vielä viimeisen seikkailunsa ja päätyy Bar Bäkkärin vessaan panemaan pullantuoksuista yksinhuoltajaäitiä. 

Mikko: Tässä osiossa käsittelemme alleviivaavasti todellisuuden ja fantasian sekoittumista. Keskustelimme jatkuvasti kirjoittamisen lomassa siitä, mitä halusimme tehdä ja tärkeä tekijä oli lukijoiden hämmentäminen. Halusimme luoda Perukseen tunnelman, että ei voi olla täysin varma millä todellisuuden tasoilla milloinkin liikutaan.

Karri: Jouduimme paniikkiin kun Perusta lopulta alettiin julkaisemaan – tätähän lukisivat kaikki meidän kaverit, pomot, tyttöystävät ja ÄIDIT. Tämän vuoksi kirjaan tuli virallinen ”Äideiltä kielletty” -leima. Tässä osiossa Marika panee absurdilla tavalla sekä Timoa että koomassa makaavaa Artoa sairaalassa. Se oli niin hullu pätkä, että poistimme sen ennen julkaisua, vain lisätäksemme (tai siis minä lisäsin) sen uudestaan juuri ennen kun se tuli ulos. Se oli oikea ratkaisu, sillä mitä helvettiä tässä vaiheessa ruveta nössöilemään ja painamaan jarrua. Tässä kohtaa julkaisemista alkoi kiinnostava palautteenvaihto lukijan Franny_Berry kanssa.

6. MITÄ EI OLE GOOGLESSA, SITÄ EI OLE OLEMASSA

Arton koomamonologit jatkuvat. Helsingissä tapahtuu outoja: teinityttöjä löytyy tapettuna äärimäisen väkivaltaisilla tavoilla.

Karri: Mulla oli suuret odotukset tän julkaisun suhteen. Otsikko on mielestäni parhaamme, sillä se on yleinen ja kiinnostava sekä kaikkia koskeva. Mutta parhaiten myyvät ne seksiotsikot. Tähän osioon päädyttiin laittamaan kaksi Arton koomamonologia, mistä luonnollisesti tappelimme Mikon kanssa. Mielestäni se ei kuitenkaan ole liikaa, sillä Arton hahmo on niin loistavaa vastapainoa Timon maailmalle – tämä tekee kirjasta hienon, se on jatkuvassa dynaamisessa liikkeessä, kuten rakkauskin.

Mikko: Meillä oli jatkuva haaste tai ongelma, mutta myös mahdollisuus. Kahden kirjoittajan myötä kirjoitustyyli ja sisältö vaihtelivat välillä radikaalisti. Karrilla oli taustalla useiden vuosien filosofianopinnot kun minä vain kirjoitin biisejä ja aina yläasteelta lähtien olin ollut fiktion kirjoittaja. Karri kutsui minua jatkuvasti pilkallisesti ”nuorisokirjailijaksi”, mutta välillä sisältö menee kieliopin edelle. Tämän osion mieletön juonenkäänne sai Karrin ilosekoamaan Yliopiston ruokalassa. Kuulin puhelinkeskustelumme kautta kun Karri hehkutti puolituntemattomille opiskeijakavereilleen kuinka mahtavaa kamaa olin kirjoittanut. Juonenkäänne oli radikaalinen hyppy ihmissuhdepainotteisesta saippuaoopperasta mystiseen väkivaltakertomukseen. Minulla oli pahamaineinen historia tällaisten tarinoiden kirjoittajana. Eihän sille mitään voinut, että tappojutut ilmestyivät myös Peruksen sivuille.

7. TÄMÄ OLI TODELLISTA HENGEN VOITTOA AINEESTA

Murhamysteeri etenee ja Timolle selviää, että Marika haluaa murhata kymmenen bloggaajaa, jotka pääsivät Iltalehden TOP10-listaukseen maan kovimpina bloggaajina – Marika itse ei listalle päässyt. Arto oli laatinut täydellisen suunnitelman, mutta kooman vuoksi Marika pyytää Timon avukseen ja murhaaminen jatkuu. Samaan aikaan Arto treenaa mieltään ja kaappaa kehostaan kiinni.

Mikko: Rakastan genresekoittelua. Peruksessa sitä on paljon ja murhamysteeriosiot ovat esimerkkejä tästä. Väkivallan kuvailussa mennään todella syvälle ja pimeisiin onkaloihin. Marikan julmuustaso kasvaa entisestään, minkä perimmäisenä pyrkimyksenä on saada lukijalle hämmentävä viha-rakkaus suhde hahmoon. Alun helposti naurattevista jutuista ollaan etäännytty pikimustaan komediaan, joka on hyvin tulkinnanvaraista: toivomme lukijan ajattelevan Hugleigur Dagson -tyylisesti ”Saako tälle edes nauraa?” Myönnettäköön, että ”mä oon kova jätkä” -henkisen provosoinnin halu oli kova.

Karri: Tässä Mikko on parhaimmillaan. Se osaa yllättää jollain kreiseillä ideoilla ja juonenkäänteillä. Tämän vuoksi kestän tuskan siitä, kun joudun korjaamaan uudestaan ja uudestaan niitä samoja kirjoitusvirheitä. Mikko on nuorisokirjailija ja kutsuu mua usein ”oikeaksi kirjailijaksi”, mutta eniten oikea kirjailija me ollaan yhdessä. En olisi osannut kirjoittaa näin hyvää ja polveilevaa kirjaa yksin. Tässä osuudessa Arton koomamonologit saavuttavat uuden huipun, kun hän nappaa oman ruumiinsa kiinni oman mielensä sisällä. Tässä mieli kuvaillaan konkreettiseksi aivojen luomaksi paikaksi. Tämä oli hullua aikaa. Olin joululomalla Vaasassa ja en tehnyt mitään muuta kun kirjoitin Perusta ja yritin epätoivoisesti saada unelmieni naista rakastumaan minuun. Hulluus välittynee myös kirjaan.

8. OLIMME KAATANEET ROHYPNOLIA ISOON BOOLIMALJAAN

Timon ja Marikan murhatretket vievät parivaljakon Ouluun homobloggaajan synttäribileisiin, missä vieraat saavat nauttia boolia Rohypnolin kera. Reissun jälkeen Marika pakottaa Timon urheilemaan. Kuntosalin ja lenkkeilyn lisäksi Timo löytää itsensä pullistelemasta peilin edestä.

Mikko: Minun osaltani Peruksessa on paljon 100% fiktiota. Omaa elämää on ripoteltu sinne tänne melko huomaamattomasti vaikka jotkut yksityiskohdat ja sisäpiirivitsit ovat välillä täysin ilmiselviä. Urheilu, treenaaminen ja laihduttaminen olivat kirjoittamisen aikaan iso osa elämääni. Halusin ehdottomasti omistaa luvun tälle aihiolle. Toistuva teema yhteiskirjoittamisessa oli toistemme sijoittaminen hahmoihin. Tässä osuudessa mietin Karria pullistelemassa peilin edessä ja puhumassa itselleen.

Karri: Tässä julkaisussa on vain Mikon kirjoittamaa kamaa – minun oikolukemaani luonnollisesti. Tällä kertaa kirjassa tapetaan ensimmäistä kertaa mieshahmo, ehkä meitä syytetään hieman vähemmän naisvihamielisyydestä tämän ansiosta. Treenaaminen on hyvä aihe, sillä myös Arto haaveilee treenaamisesta maatessaan koomassa. Ihminen on kokonaisvaltainen olento, se on usein pointtina Arton koomamonologeissa. Tämä taas johtaa Peruksen tärkeään metateemaan: siirrytään pohtimisesta tekemiseen. Myös kirjan kirjoittamista voi suunnitella ikuisesti, mutta se tulee valmiiksi vain kirjoittamalla.

9. TEINIKÄNNÄÄMISEN SALAISUUS ON JUODA NOPEASTI TYHJÄÄN MAHAAN

Timo tutustuu naapuriinsa Rönkään, joka vie Timon saunaan ja juottaa pojan Koskenkorvakänniin. Timo on niin humalassa, että ei edes tajua näkevänsä Arton, joka on tullut sairaalasta tappamaan juoppoja.

Karri: Rakastan tätä osuutta ja seison edelleen jokaisen sanan takana. Teinikännääminen on kännäämistä parhaimmillaan. Ei kannata koskaan syödä ennen juopottelua tai sen aikana – se pilaa kännin. Tässä osuudessa tapahtuu hurjasti. Kirja etenee niin perhanan hienosti ottaen kuitenkin koko ajan mukaan myös ajateltavaa. Muistan kuinka soittelin Mikolle vähän väliä kirjoittamisen aikana ja hehkutin kuinka hieno kirja Perus on. Olisi hienoa kuulla enemmän ihmisten mielipiteitä ja kokemuksia.

Mikko: Karri kirjoitti ensimmäistä kertaa pidemmän osuuden Timoa minun sijastani. Tässä vaiheessa hahmo oli jo niin tuttu meille, että Karrin tuleminen minun ”reviirilleni” oli mahdollista. Ihan suosikkikamaani Karrilta. Hauskoja käänteitä ja jälleen pureuduttiin maailmaan, jossa ei voi olla varma mikä on totta ja mikä kuvitelmaa. Itse lisäsin tarkoituksellisen irrallisen osuuden tarinaan, jossa kerron ensimmäisestä kokemuksestani Yrjönkadun uimahallissa. Koko juttu on sanasta sanaan totta.

10. MATKAHIPRAKKA RATIKASSA ON LOISTAVA TAPA ALOITTAA BILEET JO ETUKÄTEEN

Arto herää koomasta ja lähtee yölliselle tapporetkelle Kallioon, missä hän kohtaa kännisen Timon sekä murhaa muutaman pummin. Epäonnekseen hän palaa koomaan ja vaipuu syvään henkilökohtaiseen helvettiinsa – entistä syvemmälle. Timo menee synttäribileisiin Kruununhakaan ja juo itsensä humalaan päätyen lopulta murhahommiin.

Mikko: Vastaavasti päätin tulla Karrin reviirille ja kirjoitin hiukan psykedeelisemmän osuuden, missä Arto palaa takaisin koomaan. Näennäisesti teksti toimi, mutta tajusin lähes heti, että siinä missä Timon touhailua oli helpompi kirjoittaa jonkun muunkin toimesta, niin Karrin filosofisempaa pohdintaa à la Arto oli vaikeaa luoda kuulostaen Karrilta. Teimme paljon jälkityötä, niin että osuudesta tuli yhtenäinen aiempien Arto-juttujen kanssa. Konkreettisemman juonisisällön vastapainoksi innostuin kirjoittamaan osuuden, missä Timo menee bileisiin. Tämä oli niin sanotusti Peruksen kirjoittamisen kulta-aikaa. Me ei kumpikaan liikaa mietitty, että minkälaista sisältöä tuotetaan kunhan saadaan paljon kirjavan hauskoja, erilaisia osuuksia tarinaan. Meillä ei ollut kiire saada kirjaa päätökseen ja teimme paljon pääjuonesta sivuavia mutkia. Timon bilereissu edustaa selkeimmillään kevyempää sisältöä. Mikä parasta, nautin ajatuksesta kuinka moni kirjaa lukiessaan oli varmasti pitänyt murhamysteeriä pääjuonena kun se olikin vain harhaanjohtamista.

Karri: Olen samaa mieltä Mikon kanssa tästä osuudesta ja tästä ajasta. Minun on vaikea kuvitella, että mikään tulisi koskaan olemaan niin hauskaa kuin Peruksen kirjoittaminen oli. Se oli täysin villiä ja rajoittamatonta luovuutta – luovuutta ainakin yhden määritelmän mukaan aidoimmillaan. Mielestäni hyvä määritelmä luovuudelle on, että siinä yhdistellään asioita toisiinsa uudella tavalla. Se on yksinkertainen, mutta silti kuvaava analyysi luovuudesta. Tätä Peruksessa tehtiin. Muistelen aikaa kaiholla ja kyynel silmäkulmassa. Luovuuteni huipentui siihen, kun Mikko halusi minulta uuden osuuden ja humalassa kirjoitin kolme kappaletta samaa lausetta putkeen Hohto-elokuvan tyyliin. Olin onnellinen ja uskoni oli vankka kuin kallio.

11. KUINKA MONELLA ERI TAVALLA IHMINEN VOI TAPPAA ITSENSÄ?

Arto haaveilee koomassa itsensä tappamisesta ja löytää sympatian karhuja kohtaan. Timo sekoaa enemmän ja enemmän ja Marika pakottaa hänet tällä kertaa työnhakuun. Tätä Timo ei tietenkään tee vaan kehittää sen sijaan uuden kuningasideansa: Internetin kaatamisen.

Karri: Kulta-aika sen kuin jatkuu. Olen aina halunnut kirjoittaa itsemurhaamisesta, ja mitä selvimmin samoin Mikko. Oli hulvatonta miettiä itsensä tappamisen erilaisia mahdollisuuksia. Näin vakavan asian banaalistaminen on myös erittäin terveellistä, sillä sen vakavasti ottaminen tekee siitä vaarallista. Tässä Arto kuvittelee itsensä tappamista ja myöhemmin Timo ryhtyy tuumasta toimeen. Tämä sitoo hahmoja jälleen kerran toisiinsa kiinni ja teroittaa yhtä suosikkiajatuksistamme – sen lisäksi, että lukija ei voi koskaan olla varma mitkä tapahtumista ovat todellisia ja mitkä hahmojen kuvittelemia, samoin Timoa ja Artoa ei voi aina varmuudella erottaa toisistaan. Ovatko he lopulta sama henkilö? Suosikkilukijani Franny_Berry huomasi tässä kohtaa, että viittaan usein John Irwingiin. Se oli hieno hetki.

Mikko: Usein kun mietin Perusta kokonaisuutena, mieleeni nousee idea siitä kuinka Perus sylkee kaiken päälle. Se ei kaunistele eikä kumarra kenenkään suuntaan. Kaikki saavat osansa. Itsemurha-aiheella irvailu tuntui loistavalta idealta. Onhan se yksi järjettömimpiä asioita, joten sitä jos jotakin kohtaan halusimme näyttää keskisormea. Murhamysteerin päätökseen tuleminen mahdollisti jälleen uusien ideoiden esille vyöryttämisen. Edelleenkään emme tienneet, mihin kaikki päättyy. Säilytimme tajunnanvirran niin pitkään kuin mahdollista. Olin kuitenkin pyöritellyt ajatusta Internetin kaatamisesta ja kuinka se voisi olla yksi kirjan päätökseen liittyvistä aihioista. Koska Timo on järjettömän toiminnan mies, niin Internetin kaataminen tuntui mahtavalta idealta sysätä hahmon harteille.

12. KILO KARHUN SAPPIRAKKOA MAKSAA MILJOONA DOLLARIA

Arto herää lopullisesti koomasta ja hänen ainoana päämääränään on karhujen pelastaminen. Hän ryhtyy tuumasta toimeen. Samaan aikaan Timo vie Marikan näytille vanhemmilleen Espoon Leppävaaraan.

Mikko: Meille oli alusta asti selvää, että jakaisimme kirjan kolmeen isompaan lukuun. Koska sairastamme Karrin kanssa kummatkin megalomaniaa, niin kolmen osan yhtenäinen teos kiehtoi meitä jo visuaalisesti. Arton koomasta herääminen ja sitä suoraan seuraava karhuaihio on täyttä timanttia. Karri on parhaassa tulessaan yhdistäen asiatekstin fiktioon. Minulle oli jäänyt lukioajoilta päähän ajatus, että kirjassa pitää aina tuoda päähahmon perhe jotenkin esille. Sieppari ruispellossa -romaanin alussa minäkertoja sanoo, että ei aio kertoa perheestään. Silti koko perkeleen romaani päätyy käsittelemään päähahmon perhettä. Tein kompromissin ja lisäsin Peruksen ensimmäisen version valmistumisen jälkeen yhden luvun, missä Timon perhe tuodaan esille. Kuvailen vanhaa, lämmintä maailmaa ja ihmisiä, jotka ovat kaukana Peruksen kylmistä, uuden sukupolven päähahmoista. Peruksen alaotsikko oli alunperin Kylmät kaukaiset koneet, mutta siitä luovuttiin.

Karri: Ai ai, tämä oli kyllä aitoa rakkautta kirjoittamiseen. Vapaan ja luovan ilmapiirin ansiosta sain viedä Arton sekoamisen karhuihin täysin absurdille tasolle. Todellisuuden sekoittaminen fiktioon on ehdottomasti suosikkijuttujani. Näin voisi periaatteessa käydä, ja lisäksi osa tästä on todella tapahtunut.

13. 90% ihmisistä käyttää Skypeä sukupuolielimiensä esittelyyn

Marikan koirasuhde syvenee ja Timo alkaa vakavasti epäillä, että hänellä ei ole enää paikkaa Marikan elämässä. Hän hukuttaa murheensa runkkaamalla Skypessä 15-vuotiaan norjalaisen teinin tisseille.

Karri: Kaksi kaunista teemaa limittyy tässä julkaisussa: koirat ja nettirunkkaus. Molemmat ovat hyvin lähellä omaa sydäntäni – molemmat myös kuuluvat olennaisena osana lapsuuteeni. Kasvoin maalla Vaasan lähellä Mustasaaressa eikä siellä ollut mitään kavereita eikä etenkään muijia, joten runkkaamiseksihan se elämä meni. Pari kertaa jäin kiinni vanhemmilleni ja se oli vaivaannuttavuudessaan niin perkeleen hienoa. Meillä oli Emma-niminen labradorinnoutaja, joka oli maailman rennoin tyyppi. Se rakasti kaikkia ja kaikkea. Toinen koiramme, Lyyli-niminen espanjanvesikoira, taas on aivan eri maata. Marikan koiran anaaliongelmat tulevat suoraan omista kokemuksistani Lyylin kanssa – se todella päästi anaalit aina alleen kun tulin käymään. Äiti joutui sitten puristelemaan ne anaalirauhaset tyhjiksi kylpyammeessa. Tämän jälkeen en ole voinut enää suhtautua elämään millään tavalla vakavasti.

Mikko: Timon etääntyessä Marikasta turhautumisen kuvaaminen oli luonnollinen rinnakkaistarina koirajutun kylkeen. Tällä kertaa idea lähti suoraan omasta elämästä. Minulla ei ollut teininä mimmien julisteita seinällä eikä muutakaan seksuaalista kuvastoa elämässäni. Vaikenin fiilistelystäni vastakkaista sukupuolta kohtaan. Vuosien saatossa kuitenkin löysin superheterouden ja boostasin sitä lataamalla hottiksia tietokoneeni taustakuviksi, eli toimin aivan kuin Timo. Idea tämän luvun hulluuteen lähti Karrin tempauksesta kun hän ei kyennyt lähtemään kämpiltäni kotiin, koska halusi tuijottaa loputtomiin niitä taustakuvia. Klikkailu jatkui jatkumistaan. Koska halusimme rinnastaa Timon ja Arton hahmoja mahdollisimman paljon, päätin kirjoittaa Timolle myös oman masturbointikohtauksensa. Norjalainen teini on todellinen ja useat kaverit tekivät hänen kanssaan tuttavuutta Skypessä.

Peruksen kuvituksesta vastaa Bambi Vihavainen.
Peruksen kuvituksesta vastaa Bambi Vihavainen.

14. Minusta oli vihdoin tullut hänen poikaystävänsä, ainakin imperfektissä

Timo jää nettimasturboimisestaan kiinni Marikalle. Marika eroaa Timosta ja Timo sekoaa suruunsa. Samaan aikaan Arto suuntaa kulkunsa Itä-Suomen metsiin ja rupeaa karhuuntumaan.

Mikko: Halusimme rikkoa rajoja siitä millanen juonen rakenne voi olla. Olimme luomassa ”lopputaistelua” ja kliimaksia vaikka romaani ei ollut vielä lopussa. Peruksen alkupuolen pohdinnat muuttuivat varsin vauhdikkaiksi toimintakuvauksiksi ja kirja saavuttaa lähes elokuvamaisen fiiliksen. Halusin rakentaa visuaalisen tunnelman Marikan ja Timon erolle. Genresekoittelu tuntui toimivan äärimmäisen tragedian ja tilannekomedian välillä. Timon hajoilun kuvailu oli luomisprosessin aikana yksi hauskimpia kirjoituselämyksiä. Muistan kuinka naureskelin omille jutuilleni ja sitten taas soiteltiin Karrin kanssa puolin ja toisin. Ylipäätään minusta tuntuu, että ennen kuin Perus oli edes valmis, olimme Karrin kanssa yhtä mieltä kahdesta asiasta: tämä on maailman paras romaani ja me olemme maailman parhaat kirjailijat.

Karri: Olen täysin samaa mieltä Mikon kanssa. Kukaan ei kirjoita romaania kuten Perus. Ei koskaan. Siinä vedetään niin kovaa niin isolla skaalalla. Perus on aikaansa edellä. Siksi uudet romaanimme ovat yksinkertaisempia. Perus löydetään ehkä 2100-luvulla. Se on maailman paras romaani. Lisäksi haluan mainita, että nostimme nettirunkkauksen esille ennen ennen Don Jon -elokuvaa.

15. Wikipediassa tieto on vapaata riistaa

Timo yrittää tappaa itsensä lukuisilla erilaisilla tavoilla ja Arto käy metsässä viimeisen taistelunsa.

Karri: Tämä oli taas niitä hetkiä elämässäni, kun kuvittelin tajuavani jotain. Tämä otsikko olisi suurin saavutukseni ja tämän ihmiset huomaisivat. Tämä ei ollut seksuaalista rimanalitusta vaan älykästä ja oivaltavaa pakinointityyliä ja kaiken lisäksi se yhdistää julkaisun kaksi tasoa toisiinsa. Veikko Huovinen kalvetkoon rinnallani! Vituiksihan tämäkin kuvitelma meni. Puskin rahaa Facebook-mainoksiin ja odotin Peruksen suosion triplaantumista. Mutta ei. Ykkösenä pysyi ja on edelleen ylivoimaisesti runkkausotsikko. Yllätys onkin ollut se, että jopa tissejä enemmän ihmisiin vetoaa masturbointi. Tässä osuudessa sekä Timo että Arto ovat lähellä kuolemaa. Tässä kulminoituu hahmojen jopa identiteettisuhde toisiinsa; kun Arto on pulassa, myös Timo on. Siinä on jotain kaunista. Itkin kun kirjoitin Arton viimeisen taistelun. Se on ehkä kauneinta mitä olen koskaan luonut.

Mikko: Timon itsemurhayrittelytouhu on silkkaa kreisikomediaa alusta loppuun, mutta sisällytin toiminnallisen kuvauksen rinnalle myös pohdintaa. Kaikki piti tehdä silti hyvin timomaiseen sävyyn. Tämä on kirjan viimeinen osuus, missä selkeästi ollaan kahdessa eri paikassa samaan aikaan. Karri kirjoitti mielestäni mahtavan finaalin Artolle puhumattakaan Wikipedian mukaan tuomisesta.a

16. Latailin niitä seksikuvia ihan vitun kauan!

Vihainen karhu ilmestyy Timon ja edesmenneen Arton asunnolle ja rupeaa pistämään paikkoja hajalle. Samaan aikaan itsemurhayritystokkurastaan heräilevä Timo suunnittelee hyppäävänsä ulos ikkunasta karhua karkuun. Naapurin Rönkä puuttuu tapahtumien kulkuun ja ryntää kotirintamamiehenä apuun.

Mikko: Tämä on ehdottomasti suosikkiosani, mitä olen Perukseen kirjoittanut. Tarinat nivoutuvat yhteen ja samaan aikaan tapahtuu paljon jännittäviä käänteitä. Fantasia sekoittuu todellisuuteen hyvin konkreettisella tavalla koska karhu asunnossa on totta tarinan kaikille hahmoille. Mieleeni tulee TV-sarja Lost. Arton poistuttua näyttämöltä kaikkitietävä kertoja tulee mukaan leikkiin. Rönkä ei missään vaiheessa ole keskeinen hahmo, joten kolmannen persoonan käyttäminen kertojana tuntui luonnollisimmalta valinnalta.

Karri: Koko tämä osuus on Mikon kirjoittama ja tämä on häntä parhaimmillaan. Tapahtumat vyöryvät kuin yli turvallisuusrajan lastattu kontrollin menettänyt rahtijuna. Ihailen Mikon kykyä tempautua visuaaliseen tarinankerrontaan. Tätä tulee lisää vielä lopun spektaakkelissa, missä uusia hahmoja heitetään tapahtumien pyörteisiin kuin sopuleja valtamereen. Tämä osuus on myös Mikon kunnianosoitus Kari Hotakaiselle.

17. I <3 Dogs

Timo ottaa osaa Marikan ja hänen nimettömän koiransa näyttelyyn Messukeskuksessa, missä tilanne räjähtää käsiin ja kaaos saa vallan.

Mikko: Koiranäyttely on ehdoton suosikkini Karrin kirjoittamasta kamasta Peruksessa. Minulla ei ollut siihen juurikaan lisättävää ja nautin vain sivusta. Tässä vaiheessa kirjaa oli ällistyttävää huomata kuinka olimme omaksuneet monella tasolla toistemme tapoja kirjoittaa, luoda fiiliksiä ja tilannekomediaa. Tuntuu, että teimme monta valelopetusta romaaniin – tämä on yksi niistä. Olimme totaalisen rakastuneita Peruksen kirjoittamiseen emmekä halunneet päästää tekstistä irti. Saimme kokea sen karvaasti finaaliversiota muokatessamme, kun poistimme lähes 30 000 sanaa lopullisesta versiosta.

Karri: Tässä osuudessa sain käyttää luovuutta, tutkivaa journalismia ja väkivaltaista tarinankerrontaa yhdessä ja samassa paketissa – komediaa unohtamatta. Koiranäyttelyssä halusin näpäyttää perheenjäseniäni, joiden elämissä koirilla on aivan liian suuri, jopa sairaalloinen, rooli. Se on vaikuttanut myös minuun: muistan kuinka lapsena itkin aina kun elokuvassa koira tai muu eläin kuoli, mutta ihmisen kuolema ei tuntunut missään. Ihmiset pakenevat ongelmiaan ja kyvyttömyyttään kommunikoida eläinten luotettavaan maailmaan, jossa ei tarvitse koskaan kuulla vastalauseita. On helppo jutella eläimelle, joka on jalostettu olemaan ihmisen kumppani. Luetutin tämän luvun siskoillani ja he eivät ole vieläkään antaneet tämän kirjoittamista minulle anteeksi. Tässä kohtauksessa osansa saavat sekä koirat että ihmiset, ketään ei säästetä.

18. Tunsin itseni zombiksi

Romaanin kolmas ja viimeinen osuus alkaa Arton ja Rönkän hautajaisilla. Timo toikkaroi molemmissa, pitää molemmille kuolleille koskettavat puheet ja joutuu tietysti ongelmiin.

Karri: Hautajaiset ovat merkittävä tapahtuma. Siksi niistä on helppoa vitsailla – kaikki mitä ihmiset pitävät vakavana ja tärkeänä on aina huumorin paikka. Timon ja Arton hahmot sulautuvat entistä enemmän yhteen ja nyt se tuodaan esille myös eksplisiittisesti. Tässä osuudessa oli omat vaikeutensa, sillä jouduin muokkaamaan tekstiä monta kertaa sen jäädessä aina jotenkin lapsellisen tuntuiseksi. Kova työ kannatti ja nyt Timon ja Arton yhteinen persoona on kokonainen. Kirjoitin itse tämän osuuden ja Mikko antoi hyvää feedbäkkiä. Kuvittaja Bambi antoi myös oman panoksensa – häntä ei voi tarpeeksi kiittää.

Mikko: Karri hoiti kolmannen osuuden aloituksen ja diggaan todella paljon, että viimeinen osuus alkaa hautausmaalta. Tämä on eeppistä, mutta samaan aikaan suomalaisen kotikutoista. Tästä tulee mieleen Hugh Grantin edesottamukset Neljät häät ja yhdet hautajaiset -elokuvassa. Siinä määrin kohtaus on myös hyvin brittiläinen. Tästä lähti selkeästi uusi osio kirjassa liikkeelle sillä meillä oli vain yksi päähahmo ja Marikakin oli taka-alalla. Tässä kohtaa tiesin, miten kirja tulee päättymään.

19. HD-sukupolvi ei tunne maailmaa ilman tietokoneita

Timo aloittaa kännikautensa kohtalokkain seurauksin. Hän päätyy pukeutumaan skeittariksi, ottaa turpaansa, oksentaa, ulostaa ja saa haukut peniksestään. Kaiken seurauksena Timo kunnostautuu ja EPIC FAIL -projekti saa tuulta purjeisiinsa.

Mikko: Timo oli menettänyt kaiken, joten sain jälleen herkullisen tilaisuuden pistää antisankarimme tuskan äärelle. Jos Kummelin tekijöiden mukaan jokaisessa kunnianhimoisessa suomalaisessa elokuvassa pitää näyttää naisen rinnat niin minun mielestäni pitää tuoda esille myös ryyppäystouhuja. Halusin viedä hahmon syvälle tuhoon ennen kuin valo pilkahtaisi kehiin. Mässäilin ja numeroin Timon mokailutarinat. Karri heitti lisää bensaa liekkeihin ja kirjoitti neljännen osan, joka luonnollisesti käsitteli oksentamista. Karrin mukaanhan jokaisessa suuressa romaanissa pitää olla kolme asiaa: oksennusta, ulostamista ja rakkautta. Mainittakoon, että osuus, missä Timo päättää ryhtyä skedejäbäksi perustuu tositapahtumiin. Kokeilin sitä yhden illan ja käyttäydyin juuri niin kuin Timo. En saanut turpaani, mutta minulle tarjottiin savunmakuista 7,2 prosenttista kaljaa. Se oli todella pahaa.

Karri: Tämä osuus hämmensi lukijoitamme, eli pääsimme tavoitteeseemme. Yksi lukija ihmetteli kaikkitietävän kertojan mukaantuloa, toinen taas veti aivan yllätysässäkortin hihastaan ja vertasi Timoa ja Artoa Tukiaisen sisaruksiin. Olin niin fiiliksissä että laukesin pöksyihini. Tämä on kirjoittamisessa ja muussa luomisessa parasta: ihmiset lukevat ja kokevat ja saavat omia ideoitaan.

20. Suomen nettiyhteys on yhden vedenalaisen kaapelin varassa

EPIC FAIL -iskuryhmä esitellään. Porukkaan kuuluu yksi jos toinenkin villi kortti.

Karri: Tämä osuus on visuaalista kirjoittamista ja Mikon persoona näkyy vahvasti. Hän on katsonut väkivaltaisia elokuvia aivan liian pienestä pitäen ja se on varmasti tuhonnut jotain hänen sielustaan – mutta myös antanut tuolle pikku pirulaiselle jumalaisen kyvyn kuvailla tilanteita kuin ne olisivat elokuvaa. Saimme jonkin verran kritiikkiä kustantamoilta tästä osuudesta, sillä heidän mukaansa tässä tuodaan liian monta uutta hahmoa mukaan – tästä voi jokainen muodostaa oman mielipiteensä. Mielestäni tämä on huikeaa kamaa.

Mikko: Vuosien saatossa etenkin musiikintekemisen parissa olen huomannut kuinka Internet ja sosiaalinen media antavat paljon uusia mahdollisuuksia tulla esille ja tehdä asioita helpommin kuin koskaan aiemmin. Myspacen vetäessä viimeiset henkäyksensä heräsin ajattelemaan, että onko Internetin vaikutus pelkästään hyvä juttu. Se passivoi ihmisiä ja tarjontaa kaiken viihteen saralla on liikaa. Kaikkia kiinnostaa vain oma juttu ja bloggaajat ovat mielestäni tämän ”viruksen” pahimpia esimerkkejä. Mietin tosi paljon sitä kuinka moneen asiaan häviää konkreettinen kosketus. Vitun netti. Mitäpä jos koko hoidon kaataisi? Peruksessa asiat tehdään huumorin kautta, mutta totuus on, että minulla ja Karrilla on kaveri F-Securella. Tapasin hänet ja otin muistivihkon mukaan ja keräsin kullanarvoista informaatiota. Kysyin suoria kysymyksiä ja sain vaikeita vastauksia, mutta lisäpanostuksella asia hahmottui ja selkeytyi. Halusin kertoa mahdollisimman simppelisti kuinka netti voitaisiin kaataa ihan oikeasti. Tietysti siihen tarvittiin enemmän kuin yksi hahmo. Tämä oli herkullinen mahdollisuus kirjoittaa kehiin hauskoja sivuhahmoja. Hahmot ovat tarkoituksellisen kliseisiä hauskoine ominaisuuksineen. Päätin sekoittaa soppaa kuvausryhmällä, joka taltioi ryhmän tempauksen. Tämä oli suorahko lainaaminen ihailemaltani Bret Easton Ellisiltä, joka käytti vastaavaa ideaa romaanissaan Glamorama.

21. KOOMINEN SIVUHAHMO KUOLEE AINA ENSIMMÄISENÄ

EPIC FAIL-iskuryhmä katkaisee Suomen nettiyhteyden Vattuniemessä. Kaikki ei mene täysin suunnitelman mukaisesti ja uhreilta ei vältytä.

Mikko: Tämä on jatkoa edelliseen osioon ja elokuvamainen kerronta säilyy tyylilajina. En yrittänyt kirjoittaa romaania tässä kohtaa. Tämä on kohtaus vauhdikkaasta rikoselokuvasta. Tuntui todella hyvältä silloin kun kirjoitin tämän ”kohtauksen”. Käänteet, yksityiskohdat ja tapahtumat ovat osin hyvin lapsellisia, mutta se palvelee tunnelmaa juuri niin kuin halusinkin. Päästin vilkkaan yläastepojan irti ja lopputulos on sen mukainen.

Karri: Osion otsikko tulee elokuvasta Last Action Hero. Siinä väitetään hollywoodimaisen elokuvakerronnan kliseeksi, että koominen sivuhahmo kuolee aina ensimmäisenä. Elokuva on mainio, sillä se kääntyy refloektoimaan itseään ja elokuvaa käsitteenä. Se on siis tarinankerrontaa hegelmäisesti korkeammalla tasolla. Kuolin nauruun lukiessani mitä Mikko oli kirjoittanut. Rakastan Alphonson hahmoa ja hänen surkuhupaisaa elämäntarinaansa. Saimme mielenkiintoisen kommentin, joka nosti esillä tärkeän teeman eli väkivallan roolin tarinankerronnassa. Väkivallan banalisointi on mielestäni hädelmällisempi tapa lähestyä sitä kuin sen tuomitseminen. Tarantino käyttää samaa tyyliä omissa elokuvissaan. Jos väkivaltaa vastustaa, tekee itse väkivaltaa. Miten elää tuon vaikean tunteen ja halun kanssa? Se on yksi ihmisenä kasvamisen ydinkysymyksiä.

22. VIIMEINEN LUKU. MAAILMA, KAIKKI, TUHOUTUU

Perus-romaani saapuu päätökseensä. Timon tunteet ovat lopulta niin vaikeita, että koko maailmankaukkeus lakkaa olemasta.

Karri: Tämä on kirjan taiteellisin osuus. Tämän kirjoittaminen tuli suoraan selkärangastani, enkä tarvinnut hirveästi ajattelemista. Tässä yhdistyvät ultimaattinen väkivalta ja kaiken tuhoava tuska sekä niiden reflektoiminen. Timon tuskalle ei ole olemassa muuta ratkaisua kuin kaiken tuhoaminen ja hän onnistuu siinä. Lisäksi taustajatuksena on oma filosofinen kelani, jonka mukaan tulevaisuudessa virtuaalinen ja materiaalinen yhdistyvät, ja siksi virtuaalisen tuhoutuessa myös materiaalinen tuhoutuu. Tätä teemaa jatketaan ja kehitetään eteenpäin seuraavassa romaanissamme Kova, ja esittelen sitä myös lyhyessä artikkelissani Hybris-lehdessä. Viimeistelemme tällä hetkellä Kova-romaania ja julkaisemme sen sopivan julkaisukanavan löydyttyä.

Mikko: Peruksen olemus on hyvin skitsofreeninen. Tunnelmat vaihtuvat nopeasti ja olemme saaneet siitä runsaasti positiivista palautetta. Juuri kun olin kirjoittanut lapsellista actiontarinaa niin seuraava luku on paljon analyyttisempi ja rauhallisempi. Halusin raportoida perusteellisesti, mitä internetin kaatamisen jälkeen tapahtui ja mihin suuntaan fakkereiden toiminta lähti Suomen nettikaapelin katkaisemisen jälkeen. Oma konkreettinen panokseni oli vastapaino Karrin taiteelliselle lopetukselle. Lopetus on sangen eeppinen enkä usko, että kukaan voi olla tästä eri mieltä. Tulevaisuuden dystopian (tai utopian) hahmottelu oli todella mielenkiintoista ja se oli selkeä suunta mihin olimme Karrin kanssa menossa. Peruksen loppupuolella rupesimme jo suunnittelemaan seuraavaa kirjaa, joka tulisi temaattisesti jatkamaan siitä mihin Perus päättyy.

12 kommenttia

Franny_Berry

28.8.2014 23:51

Wow (ja kiitos Karri!) Juuri tällä viikolla aiemmin mietin, että Perus on mielettömän loistava teos! Miltei "maailman paras romaani", mutten voi noin pitkälle mennä, kun en ole kaikkia maailman teoksia kuitenkaan lukenut...hyvin lähellä sitä se kuitenkin on. Ehdottomasti klassikkoainesta ja toivottavasti saa arvoisensa huomion ennen vuotta 2100.

Se räjäytti tajunnan totaalisesti, harvoin mikään tekee muhun noin suurta vaikutusta (kun Irvinginkin kynä on jo nykyään aika tylsä [Karri mulla on 11 Irvingiä hyllyssä :D]). Absurdius lähentelee nerokkuutta, hauska, monitahoinen, pitää mielenkiintoa yllä, erittäin taitavasti kirjoitettu sekoitellen erilaisia tyylejä ja saa ajattelemaan asioita monilta kanteilta. Pidän suorasta kerronnasta, tekee kenelle tahansa hyvää tiputella suomuja silmiltään ;) Kaiken kreisimäiskeen keskellä pidin hyvin paljon filosofisista osuuksista.

Oli mielenkiintoista lukea teoksen synnystä! Hyvä pojat ja kiitos!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Karri Liikkanen

29.8.2014 10:49

Moikka Franny! Olen iloinen, että saiti viestini. Mulla on jotenkin kaksijakoinen suhde Irvingiin - Garpin maailma on parasta koskaan, mutta kaikki muu on tylsää. Olen jaksanut lukea vain yhden toisen Irvingin romaanin kokonaan loppuun, kaikki muut on jääneet kesken. Johtuuko se siitä, että Garpin maailma on parempi kuin muut, vai siitä että se oli ensimmäinen Irving, jonka luin, en tiedä. Ei niissä muissa lukemissani ole ainakaan niin huikeita kohtauksia kuin se Garpin maailman autossa tapahtuva suihinotto, joka päättyy siihen että nainen puree miehen peniksen poikki. Se oli niin taitavasti rakennettu, että teki lähtemättömän vaikutuksen. 11 Irvingiä hyllyssä taitaa tarkoittaa, että olet minua ahkerampi Irvingin lukija! :)

Kiitos jälleen kommentistasi. Punastuin. Ja naurahdin. Kiitos.

Franny_Berry

29.8.2014 16:49

Ole hyvä, eikä ole aihetta punastella. Teos on vaan kerta kaikkiaan hieno! Piti tuossa edellä vielä sanoa, että ajattelin jo silloin lukiessani, että saatte hienosti kirjoitettua Mikon kanssa yksiin. Tai erikseen, mutta yksiin niin ettei se häiritse mitenkään lukijaa. Antaa ilmavuutta.

Suurimalla osalla on varmaan samanlainen suhde Irvingiin eli ei jaksa liikoja kiinnostua. Hänen teoksensa vaativat omanlaisensa mielentilan lukea... aina ei pääse helpolla sisään. Oma suosikkini on Kaikki isäni hotellit, josta olen myöskin törkeästi varastanut City-nimimerkkini (Berryn perheen riiviötytär Franny). On hällä pari muutakin hienoa teosta (ja varsinkin ne hahmot!)... Ilahduin ehkä siksi karhu -teemasta niin paljon Peruksessa.

Huomasin, että olin harmittavasti unohtanut vastata ainakin yhteen kommenttiisi :( Lisäsin siis vastaukseni pohdiskelustamme vapaudesta ja vallasta osaan 5.

Puumatar

29.8.2014 14:19

Eipä tarvinut klikkailla otsikoita, sen verran hyvin olivat kirjan käänteet piirtyneet mieleen. Todella mielenkiintoista lukea kappalekohtainen, kirjailijoiden oma analyysi!

...Ja sitten piti vielä kysymäni, että koska tulee seuraava opus ja mikä on sen julkaisuformaatti?! Tahtoo lisää.

***
P.S. Oma Irving-suosikkini on Sirkuksen poika; kirja, jossa on kääpiöitä, hijroja, murhia ja reppureissaavia hippejä yhdessä iloisessa sekamelskassa, ei_voi_olla_huono ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Franny_Berry

30.8.2014 11:54

Pakko tulla peukuttamaan PS:ää! On se myöskin hyvä! (Yllättäen mulla on noussut Owen Meany arvoasteikossa ylemmäs. Kesti kai aika kauan sisäistää juttua...ja uudelleenlukukertoja. Sorry OT)

Puumatar

29.8.2014 16:39

...Ja naps, nythän sen saa lukea Cityn sivuilta (että mistä ja missä muodossa seuraavaa kirjaa saa)! Thanks.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Karri Liikkanen

31.8.2014 12:24

Kiitos Franny ja Puumatar kommenteista! Mukava kuulla taas teistä molemmista. Irvingistä sen verran, että Kaikki isäni hotellit on ihan ok. Se onkin toinen Irving, jonka jaksoin loppuun asti. Silti arvostan Irvigiä todella paljon. Hän tekee tietyt asiat todella hyvin. Hahmot rakennetaan pitkän kaavan kautta ja tärkeät kohtaukset saavat arvoisensa painotuksen. Owen Meanyn kanssa olen yrittänyt useammankin kerran, mutta se etenee liian hitaasti. Olitteko muuten kuuntelemassa kun Irving oli viime vuonna Suomessa? Olin katsomassa hänen esitelmäänsä Porthaniassa ja pääsin kysymään itselleni tosi mielenkiintoisen kysymyksen: Miten Irving toimii kirjoittaessaan tarinoitaan. Se oli aikaa kun mietin tätä kirjoittaessani kolmatta romaaniani (Kova oli silloin jo valmis) ja itse teen usein niin, että näyttelen kohtauksen, jota kirjoitan, jotta saan tuntuman siihen onko se uskottava. Irving sanoi, että ei tee ihan näin, mutta hän usein lukee kirjoittamansa repliikit, jotta tuntee voisiko joku sanoa ne oikeasti. Kuulemma lapset ollessaan pienempiä olivat ihmetelleen kun isä yksin puhelee työhuoneessaan :D. Toinen mielenkiintoinen juttu, joka tuli esille oli se, että Irving tietää jopa monta vuotta etukäteen, mitä jossain tulevaisuudessa kirjoitettavassa kirjassa tulee tapahtumaan. Hän kuvaili kokemustaan siten, että hän joutuu toteamaan: "tämäkö minun nyt pitää kirjoittaa?" Tämä peilaa aika jännästi romantiikan taidenäkemystä, jonka mukaan taiteellinen inspiraatio tulee ihmiseen jostain ulkopuolelta, ja hän toimii vain väylänä sille. Mielenkiintoisesti myös monet tieteen piirissä toimivat ihmiset ovat kuvailleet kokemustaan samanlaiseksi. Tämä avaa tietysti ovet kaiken maailman spiritualistisille teorioille, mutta uskon että kyse on yksinkertaisesti alitajunnan toiminnasta ja sen sisältämästä massiivisesta informaatiomäärästä. Yksi parhaita tunteen kuvauksia, jonka olen lukenut, tulee Simon Yongilta: "Tunteet ovat aivojen kyky prosessoida informaatiota automaattisesti". Juuri näin teemme jatkuvasti. Aivot tekevät duunia myös silloin kun nukun. Ne ovat hommissa koko ajan. Olen viihdyttänyt (pahoittelen anglismia) ajatusta jo vuosia, että vaikka laiskottelen niin olen silti töissä. Tässä mielessä se on täysin totta. Irvingin kokemusta peilaamaan haluan antaa toisen ääripään, Stephen Kingin, joka sanoo vain istuvansa alas ja alkavansa kirjoittaa. Tarina syntyy sitä mukaa. Nämä kuulostavat hyvin erilaisilta tyyleiltä, mutta pohjimmiltaa niissä on kyse samasta asiasta: aivojen tekemästä työstä, joka jatkuu koko ajan. Itse asetun tällä asteikolla lähemmäksi Kingiä. Mitä kirjoittaminen tai tekeminen ylipäänsä on teille? Oletteko Kingejä vai Irvingejä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Franny_Berry

1.9.2014 20:23

Näin tietty mainintoja Irvingin vierailusta, mutten ikävä kyllä päässyt paikalle. Mieli olisi todellakin tehnyt!

Olen kyllä hyvin pitkälle irvingiläisen ajatusmallin kannalla. Tietenkin riippuu ihmisestä, kuinka pitkälle hän tunnistaa alitajunnasta kumpuavia toimintojaan ja miten niitä prosessoi. Jotkut mutustelevat asioita aika kauankin (vuosia) enemmän tai vähemmän aktiivisella ja tietoisella tasolla, ennen kuin asia selkenee "niinkuin pitää". Tässä mutustelussa tajunnanvirta on tärkeää ja se, että saa siitä suunnattomasta informaatiovyörystä kiinni sen tärkeimmän - ja se tärkein on juurikin se yksi asia, jonka Irvingkin tietää joskus tulevaisuudessa kirjoittavansa. Mistä sen tietää, mikä on oikea tapa tuoda asiaa esiin, millä saa sen oman kuvitelmansa/ideansa kirjoitettua niin, ettei se vääristy? Jos ajatellaan fiktiivistä kirjoittamista, tunnelmahan lienee tarinassa vähintään yhtä tärkeä, kuin juoni tai tekniikka.

Hauska, että mainitsit Kingin... Olin aikamoinen fani nuorempana hänen teoksiinsa! Ymmärrän kyllä tuon, että hänen kirjoitusjälkensä on ... no, suora, jos niin voi sanoa. Ei kai kukaan voi ainakaan väittää, että Kingiä olisi vaikeaa lukea? ;) Eli, istuu alas ja kirjoittaa! Ihan itseäänkin jännittää, mitä tulee...tajunnanvirtaa samalla lailla, ilman ylimääräisiä ennenaikaisia pohdintoja. Kummassakaan tekniikassa ei liene vikaa. Intohimon määrässä tai asteessa saattaa olla...

Kiva juttu tuo, että ajattelet laiskotellessasikin tekeväsi jotain... Niin minäkin teen. Joskus olen sanonutkin, etten minä tee mitään tärkeää näkyvää ;) Eli irvingiläinen, silloin tällöin pillastuessa saattaa kingi astua esiin! Hah.

Puumatar

2.9.2014 09:42

Hehe, tunnustan ihan suoraan, että olen edelleenkin King-fani. Aloin saada kirjojaan joululahjaksi enoltani ollessani 9-vuotias; ensimmäinen oli Salem's Lot ja muistan, että pelkäsin niin etten uskaltanut mennä nukkumaan ennen kuin kirja oli loppu. Valvoin siis aamu kuuteen ja äiti arvosti (sekä yökukkumistani että enon kirjavalintaa).

Siinä, missä Franny_Berry on irvingiläinen, olen minä ehkä enemmän Kingin tapainen; mutta tarvitsen sen yhden perusteeman, sen yhden kipinän mistä koko tarina lähtee (ehkä hänkin?). Se voi olla lause tai tapahtuma. Sitten vaan istun alas ja rykäisen koko tarinan yhdeltä istumalta. (Tosin no joo, puhun nyt bloggaamisesta; kokonaisen romaanin kirjoittaminen on tietysti asia erikseen.)

Karri Liikkanen

8.9.2014 15:40

Kiitos taas kommenteista! Näyttää siltä, että meistä löytyy sekä irvingiläisiä, että kingiläisiä, mikä on ihan ymmärrettävää - uskon, että kukaan ei kirjoita vain yhdellä tyylillä, nämä ovat vain kärjistettyjä esimerkkejä pointin tekemiseksi. Sanoihan Irvingkin, että hänellä on kirjan loppu selvillä, mutta alun voi kirjoittaa vaikka kuinka monta kertaa uudestaan. Hänkään ei ole siis täysin "irvingiläinen"! :D

Aivojen on kyllä pakko tehdä duunia koko ajan, muutenhan emme osaisi mitään muuta kuin mitä koulussa on opittu. Oppiminen ei mahdu minkään tiukan kriteerin sisälle. Olin juontamassa viime viikon lopulla Helsingin yliopiston ThinkFest-festaria, jossa teemana oli tulevaisuuden oppiminen. Meillä oli tosi paljon mielenkiintoisia puhujia, ja mulle jäi mieleen esimerkiksi kirjailija/tutkija Virpi Hämeen-Anttilan sanat: "kirjailijalle mikään tieto ei ole vierasta". Eikö tämä olekin hyvä taktiikka oppimiseen? Olla avoin kaikelle ja valmis oppimana mitä vain. Ja eikö se ole hieno vastalause sille typerryttävälle idealle, että jokainen voi oppia asiantuntijaksi vain äärimmäisen pienellä alueella, esimerkiksi tutkiessaan miten tietyt pienet hiukkaset käyttäytyvät tietyissä olosuhteissa, tai miten Vladirmi Nabokov käytti passiivia. Eikä maailma olekin paljon laajempi paikka, eikä sen ymmärtämisen kannalta ole olennaista olla kiinnostunut ja innostunut kaikesta? Lapset ovat aina hyvä esimerkki, he kyselevät loputtomiin joka ikisestä pienestä asiasta, kunnes jollain aikuisella menee hermot. Miksi se hermostuttaa? Ehkä hän haluaisi itsekin tietää. No hyviä uutisia: kaikesta voi ottaa selvää! Maailma ja elämä ovat tosi mielenkiintoisia asioita, ja on huikeaa tiedostaa, että ei voi koskaan tietää kaikkea. Koko loppuelämä on siis varattu oppimiselle. Aika siistiä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Franny_Berry

8.9.2014 22:26

Kirjan loppu.... Eräs ystäväni oli hyvin tyrmistynyt minulle, kun kerran kirjakaupassa seurasi tapaani selailla teoksia. Kansien (ja liepeiden) jälkeen luen aina kiinnostavasta kirjasta sekä alun, että lopun! Ei noin voi tehdä! hän protestoi :) Jaa, minusta se on aivan luonnollista; loppu paljastaa sen, haluanko edes lukea koko kirjaa. (Krhm, Kovan loppu on jo tietenkin luettu, oli hyvä! Eli työn alla, työn alla!)

Uteliaisuus on kaiken a ja o. Ja oppiminen on elämän tarkoitus. Kiitos Karri!

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi