Kutsumusammatin etsimisestä on tullut meille pakkomielle.
Meille on opetettu, että jos vain löydämme “kutsumuksemme”, olemme onnellisia, menestyviä ja hyviä.
Mutta entä jos koko ajatus on väärin?
Entä jos työn rakastaminen ei vapauta meitä – vaan sitoo meitä tiukemmin siihen, mikä meidät väsyttää?
“Tee mitä rakastat” – lupaus, joka väsytti kokonaisen sukupolven
Steve Jobsin kuuluisa neuvo “tee mitä rakastat” kuulosti aikanaan vallankumoukselliselta.
Nyt se on muuttunut velvollisuudeksi. Jokaisen pitäisi rakastaa työtään, muuten on tehnyt jotain väärin.
Mutta kun intohimosta tulee vaatimus, työ muuttuu rakkaussuhteeksi, joka ei anna mitään takaisin.
Se vie unet, vapaa-ajan ja joskus jopa identiteetin.
Työn rakastaminen ei suojele uupumukselta
Tutkimukset osoittavat, että juuri ne, jotka kokevat tekevänsä “kutsumustyötä”, palavat helpoimmin loppuun.
Kun työhön suhtautuu kuin rakkauteen, sen rajat katoavat.
Silloin ei enää tehdä töitä, vaan eletään työtä – ja jokainen hetki alkaa tuntua suoritukselta.
On helppo ajatella, että väsymys on vain merkki intohimosta, vaikka todellisuudessa se on hälytys.
Kun identiteetti rakentuu työn varaan
Moni meistä ei enää edes tiedä, kuka on ilman titteliä.
Kysymykseen “mitä sinulle kuuluu?” vastataan kertomalla, miten työt sujuvat.
Työstä on tullut tapa määritellä oma arvo – eikä se ole sattumaa.
Yhteiskunta palkitsee tuottavuuden, ei levon.
Mutta ihmistä ei ole tehty optimoimaan itseään aamusta iltaan.
Ehkä onni löytyy sieltä, mihin työ loppuu
Ehkä onnellisuus ei löydykään intohimosta, vaan irtiotosta.
Ehkä suurin mullistus työelämässä ei ole uusi teknologia – vaan se, että opimme pitämään työn vain työnä.
On lupa tehdä työtä hyvin, vaikka ei rakastaisi sitä.
On lupa etsiä merkitystä muualta – ystävistä, hiljaisuudesta, asioista, jotka eivät tuota mitään.
Sillä joskus tärkein työ on opetella lepäämään.
Lähde: Psychology Today