Turkkilainen keittiö lasketaan usein ranskalaisen ja kiinalaisen rinnalle maailman kolmen parhaimman cuisinen joukkoon. Valitettavasti Suomessa sen mainetta ovat pilanneet lähinnä sappihapporipulisen jätöksiä muistuttavia läjiä myyvät kolmen pennin kebabpaikat. Eerikinkadun loppupäässä sijaitseva Atabar on taistellut osmanien keittiöperinteiden janitsaarina jo yli viidentoista vuoden ajan, tarjoten erinomaisella hinta-laatusuhteella herkullisia välähdyksiä Anatolian, Antiokian sekä Istanbulin keittiöistä.
Alakerran Bysans-baarin sisustuksessa sekoittuu sympaattiseen kotikutoisuuteen ripaus kitchiä, ja sitä kansoittavat päiväsaikaan edullisen (3,9 e) keskioluttuopin houkuttelemat vapaa-aikaorientoituneet hietalahtelaiset ja iltaisin potkupalloa väijyvät turkkilaiset. Yläkerran Sultanin pyhäkössä nautitulla aterialla muodostavat Suomessa valitettavan harvinainen kaikki järjestyy -palveluasenne sekä intohimo hyvää ruokaa kohtaan viehättävän kokonaisuuden, josta edes PMS-oireista kärsivä Jone Nikula ei keksisi mitään pahaa sanottavaa. Kun päälle läiskästään vielä vatsatanssiesityksiä perjantai- ja lauantai-iltaisin, on näyttämö kulinaristiselle karsilamalle valmis.
Ruokalistan moneen kertaan läpi tikanneena voin vilpittömästi suositella kaikkea, mutta jos sulttaanin tyttäristä pitää valita kauneimmat, niin Andolou köfte (ylätasankomaan lihapullat, 10 e), Pyörtynyt imaami (kasviksilla täytetty munakoiso, 12 e) sekä Mezelautanen (lajitelma tahnoja, pieni 10 e, iso 15 e) ovat varmoja valintoja. Eräät kikherneconnaisseurit katsovat myös paikan falafelit (11 e) kaupungin parhaimmiksi.
Tupakointi on toistaiseksi sallittua alakerran baarissa sekä yläkerran rakisohvanurkkauksessa, jonka tyynyjen upottavassa syleilyssä on erinomaisen aterian jälkeen helppo langeta oblomovilaiseen raukeuden tilaan.
