Ekoteko nimeltään Flow

Flow Festival jatkaa entistäkin ympäristövastuullisempien toimintamallien kehittämistä, järjestäjät lupaavat.

Elokuussa Helsingin Suvilahdessa järjestetyn Flow Festivalin aikana syntyneestä jätteestä kierrätettiin tänä vuonna peräti 95 prosenttia, tiedottavat tapahtuman järjestäjät. Lisäksi tuulivoiman osuus festareiden energiakulutuksesta oli 30 prosenttia, ja esimerkiksi Black Tent -esiintymisalue toimii täysin tuulivoimalla.

Vastikään Vuoden festarin tittelin Musiikki & Media -ammattilaistapahtumassa pokannut Flow jatkaa ympäristöystävällistä työtään myös tulevina vuosina. Tapahtuma on mukana Helsingin ympäristökeskuksen koordinoimassa Greening Events -yhteishankkeessa, jonka tavoitteena on kehittää konkreettisia tapoja pääkaupunkiseudun tapahtumien ympäristöasioiden hallintaan.

Flow Festivalin ympäristöohjelmaan kuuluu myös tapahtuman aiheuttaman hiilijalanjäljen laskeminen. Hiilijalanjälki kompensoidaan uusiutuvan energian Gold Standard -sertifikoituihin hankkeisiin, kuten tänä vuonna Kiinan Zhangbein tuulivoimaprojektiin. Hiilijalanjäljen laskentaa ja päästövähennyksien ostamista aiotaan jatkaa vuonna 2014.

Festivaali on myös sitoutunut WWF:n Operaatio Merenneitoon, joka tukee Itämeren suojelutyötä. Festarilipun yhteydessä ostetut kahden euron hintaiset Itämeriliput tuottivat tänä vuonna yhteensä 11 868 euroa.

Yhdestoista Flow Festival järjestetään 8.–10.8.2014.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi