
Joogasalissa on kaikki paikalla omilla matoillaan. Taustalla kuuluu tavanomaista hälinää ja osallistujat asettuvat asanoihin, kunnes oven takaa kuuluu pienten kavioiden napse. Saliin pinkaisee kaksi vuohivauvaa, kiliä, jotka on puettu jouluisiin nuttuihin.
Sitten alkaa show.
Pikkuiset pukit hyppivät matolta toiselle, kulkevat ihmisten yli ja haistelevat hiuksia, tökkivät kuonoillaan vesipulloja ja pysähtyvät välillä syliin otettaviksi. Yhdessä hetkessä toinen sinkoaa joogaryhmän keskelle kuin pieni, energinen joulukomediasta karannut päähenkilö.
Video herätti välittömästi ihastuksen sosiaalisessa mediassa. Yksi kommentoijista huudahti:
“Oi, onko niitä kaksi? Suloisuusvaroitus!”
Jos julkaisu ei näy, näet sen myös tästä.
Jos tämä oli vuohijoogan mainos, niin se oli kommenttien perusteella hyvin onnistunut.
Moni epäilee, että paikalla ei varsinaisesti olla joogaharjoituksen vuoksi. "Onko kukaa siellä joogan takia?" eräs kysyy.
Toinen tiivisti tunnelmat täysin: "Jos menisin vuohijoogaan, niin tuskin joogaisin, koska pitäisin vain vauvaa sylissäni kaiken aikaa!"
Kysymys siitä, mikä on joogan osuus ja mikä kilien rapsutusten osuus, jakaa yleisöä – mutta vain hyvässä mielessä.
"Tämä on söpöintä mitä olen koskaan nähnyt, mutta miten saatte mitään aikaan siellä?" nauroi eräs.
Hyvä terapiamuoto
Goat yoga eli vuohijooga on Yhdysvalloista alkunsa saanut joogatunnin ja eläinterapian yhdistelmä, jossa harjoitukset tehdään pienten vuohien keskellä. Tunnin aikana kilit kulkevat vapaasti joogamattojen seassa, kiipeilevät osallistujien selkään, pyytävät rapsutuksia ja saattavat jopa torkahtaa syliin. Vuohijooga ei ole tarkoitettu tiukan tekniseksi harjoitukseksi, vaan hyvän mielen kokemukseksi, jossa keskiössä ovat nauru, rentous ja yhteys eläimiin.
Miksi goat yoga on niin suosittua?
Tutkimusten mukaan eläinten läheisyys lievittää stressiä, madaltaa verenpainetta ja parantaa mielialaa – ja vuohivauvat tekevät tämän tehokkaasti.
Vuohijooga-tunneilla ei tavoitella täydellisiä asentoja, vaan hetken irtiottoa ja iloa. Moni osallistuja kertoo menevänsä tunneille nimenomaan vuohien, ei joogan vuoksi.
Vuohien utelias ja leikkisä luonne luo tilanteita, jotka saavat väkisin hymyilemään, ja juuri siksi goat yoga on noussut globaaliksi someilmiöksi.
Milloin tämä ilmiö rantautuisi Suomeen?





