Keravan keskustassa kolme taloa osana Purkutaide-projektia

Katutaiteilijat maalaavat purettavissa kiinteistöissä ennen moukareiden saapumista.

Keravalla tehdään katutaidetta koko kesä.
Keravalla tehdään katutaidetta koko kesä. Kuva: Fotolia/Bits and Splits

EDIT 17.6.2016: Juttua on muokattu painottamaan Purkutaide-projektin itsenäistä luonnetta ja sopimukseen perustuvaa käytäntöä. Jutussa käytetystä sanamuodosta oli tulkittavissa, että seinät ovat kenen tahansa maalattavissa. Seiniä saavat maalata vain projektiin osallistuvat taiteilijat. Halukkaiden osallistujien tulee olla yhteydessä projektin järjestäjiin.

Sanoista ‘keravalainen graffiti’ ei yleensä tule ensimmäisenä mieleen mittava rajoja rikkova taideprojekti. Juuri tätä Purkutaide-hanke kuitenkin lupaa tänä kesänä Keravalla. Seuraavan parin kuukauden aikana kokonaisten rakennusten seinät Keravalla täyttyvät graffiteista kiinteistönomistajan luvalla. Projekti liittyy kaupungin keskustan uudistukseen, joka alkaa Aleksintorin, Kahverin ja Petterin liikerakennusten purkamisella syksyllä 2016. Rakennusten tilalle rakennetaan kauppakeskus ja asuinkerrostaloja, mutta sitä ennen niiden seinät on annettu Purkutaide-projektin katutaiteilijoiden käyttöön.

Purettaviin tiloihin syntyvää taidetta on edistänyt Keravan kaupunkiaktiivi, taiteilija Jouni Väänänen. Hänen ansiostaan graffiteja on tehty isossa mittakaavassa purettaviin tiloihin aiemminkin. Ensimmäinen tällainen projekti toteutui Väänäsen saatua keväällä 2015 tilauksen seinämaalaukselle hollolalaiseen Kalliolan homekouluun, jota oltiin purkamassa. Pelkän ulkoseinän maalaamisen sijaan sovittiin pian lähes koko koulun seinien vapaasta käytöstä katutaiteeseen. Graffiteja tehtiin moneen otteeseen isolla joukolla, ja tuloksia voi käydä kurkistamassa Väänäsen blogista.

Viimeisin kiinnostusta herättänyt purettavaan tilaan tehty taideprojekti 5000m2 sai päätöksen maaliskuussa, kun Lappeenrannan kaupunginteatteri sulkeutui lopulta purettavaksi. Tätä ennen neljän kuukauden ajan vanhaa teatteria täyttivät yli 130 taiteilijaa omilla teoksillaan, täysin vapain käsin ja moukarein. Tulosta esitellyt näyttely keräsi kuudessa viikossa huimat 4000 kävijää.

Purkutilojen taidetta nähtiin myös osana designpääkaupunkivuotta Kauniaisissa. Muraaleja ja katutaidetta tilauksesta toteuttava Multicoloured Dreams -ryhmä toteutti siellä liiketilana toimineen purettavan talon julkisivun totaalisen muodonmuutoksen. Epävirallisempi purkutilojen instituutioksi kasvanut paikka löytyy Tampereen Pispalasta, jossa toistaiseksi rakennussuunnitelmien puuttuessa tyhjillään oleva Tikkutehdas on jo vuosien ajan täyttynyt graffiteista, ja on katutaiteen ehkä Suomen kattavin näyttelytila.

Tällä kertaa katutaidetta on maalattu Keravalla toukokuun lopusta lähtien, ja graffitit levittäytyvät rakennuksien ulkoseiniin koko kesän ajan. Väänänen toimii taideprojektin koordinaattorina, ja seinäpinnat on jaettu tekijöille etukäteen. Projektiin osallistuville taiteilijoille purettavat talot ovat mahdollisuus todella toteuttaa omaa näkemystä ilman tilaustyön asettamia ahtaita vaatimuksia sisällölle, tai luvanvaraisuuden rajoja maalauspaikalle.

Projektin etenemistä voi seurata kuka tahansa Keravan keskustassa koko kesän ajan. Syksyyn mennessä purkutalot ovat muuttaneet muotoaan ankeista toimistorakennuksista eläviksi taideteoksiksi. Hyvä syy hypätä rohkeasti K-junan kyytiin.

Purkutaide-projekti nähtävissä Keravalla koko kesän ajan, Seunalantie 1, Kerava.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi