Kun vanhemmat eroavat, moni äiti sanookin jotain yllättävää:
“Arki on raskaampaa, mutta se tuntuu minusta helpommalta.”
Ristiriita on ilmeinen. Yksinhuoltaja (tai yhteishuoltajuudessa, mutta äiti yksin lasten lähivanhempana) kantaa enemmän vastuuta, aikatauluja, iltapaloja ja flunssaisia öitä. Silti moni kuvaa eron jälkeistä oloa rauhallisemmaksi ja seesteisemmäksi kuin aikoihin. Miksi?
Syy ei useinkaan ole se, että mies alkaisi eron jälkeen panostaa kotiin tai lapsiin enemmän, vaan syy on paljon arkisempi ja samalla raadollisempi:
Eron jälkeen äiti lakkaa odottamasta, että mies tekisi jotain.
Lue myös: Mitä tapahtuu, jos ex ei nouda tavaroitaan? Saako ne heittää pois?
Kun suhde on vielä kasassa, myös toivo on elossa
Parisuhteessa äiti ja nainen elää usein kahden todellisuuden välissä. Ensimmäinen on arki sellaisena kuin se on: äiti vastaa pääosin lasten aikatauluista, kodin asioista, ruuasta, hoidosta, varavaatteista, lääkäriajoista, kaiken muistamisesta.
Toinen todellisuus on odotus: että ehkä tänään mies huomaa itse. Että hän noukkii pyykit ilman ohjetta, vie roskat ilman muistutusta, tarkistaa lapsen läksyt ilman, että nainen laatii ohjeistusta kuin toimistolle.
Kun tämä ei toteudu, raskas osa ei ole itse tekeminen.
Moni on kuvannut, miten raastavaa on odottaa toisen panosta. Isää ei voinut lähettää lasten kanssa lääkäriin, koska äiti joutui joka kerta soittamaan perään kysyäkseen, kuinka pitkä kuuri oli määrätty.
Eräs äiti kertoi hermoromahduksesta, jonka mies onnistui aiheuttamaan jopa puheterapeutille: lapsi ei oppinut puhumaan ja puhetta piti johdonmukaisesti korjata, mutta isä pelleili ja kannusti lasta puhumaan väärin – hidastaen koko prosessia.
Lue myös: Eminemin tytär Hailie Jade vei vauvansa katsomaan isoisän keikkaa
Toisessa perheessä isä kävi kuuliaisesti kaikissa vanhempainilloissa, tarhan tapaamisissa ja vasukeskusteluissa, vaikutti kuuntelevan tarkasti, muttei muistanut kysyttäessä yhtään mitään.
Raskain osa on jatkuva odottaminen ja sen mukana tuleva pettymys siitä, että on kahden aikuisen taloudessa silti yksin sen kuuluisan henkisen kuorman kanssa.
Eron jälkeen työn määrä kasvaa – mutta pettymys katoaa
Kun mies ei enää asu samassa kodissa, äiti tietää täsmälleen, mitä häneltä vaaditaan.
Se kuulostaa synkältä, mutta monelle se on helpotus. Kun kukaan ei ole vieressä tuottamassa jatkuvaa pettymystä, arki muuttuu paradoksaalisesti kevyemmäksi. Toisaalta monen metatyön määrä on myös puolittunut, kun se yksi hapuileva hahmo välistä puuttuu kokonaan, joka sotkee kaiken aikaa asioita tai jonka sinne päin tekemisiä ei tarvitse enää korjata.
Lue myös: Saako nainen olla miestä pidempi? Tämä normi väittää ettei
Kukaan ei enää lupaile hoitavansa asioita “sitten myöhemmin”. Kukaan ei seiso kädet puuskassa kysyen, miksi jääkaapissa ei ole maitoa. Kukaan ei “auta”, kun saa erikseen pyydettynä projektin, jonka suunnittelun äiti on tehnyt jo valmiiksi.
Eron jälkeen kotityöt eivät ole enää epäselviä, epäsymmetrisiä tai neuvottelua vaativia. Ne vain ovat.
Moni äiti sanoo:
“On rankempaa, mutta kaikki on minun hallinnassani – eikä mikään jää toiselta odottamisen varaan.”
Lue myös: Muistatko miljonäärin, joka etsi vaimoa erikoisilla kriteereillä - hän etsi taannoin myös jotakin vielä oudompaa
Odotusten romahtaminen voi olla helpottavampaa kuin vastuun jakaminen
Parisuhteessa elävä äiti odottaa, toivoo ja pettyy uudelleen ja uudelleen. Eron jälkeen näitä odotuksia ei enää ole. Rivien väliin mahtuu tärkeä havainto: vastuun epätasainen jakautuminen ei satuta eniten siksi, että sitä on liikaa – vaan siksi, että sitä on liikaa kahden aikuisen suhteessa.
Yksinhuoltajana vastuu on yhtä raskas, mutta se ei enää tunnu epäoikeudenmukaiselta. Se on selkeä, rajattu ja oma. Odotusten murtuminen tekee arjesta ennakoitavaa.
Eron jälkeen helpotus syntyy siis siitä, että nainen ei enää elä rinnakkaistodellisuudessa, jossa toinen aikuinen voisi tehdä jotain, pitäisi tehdä jotain, mutta ei tee.
Taakka ei kevene siksi, että mies alkaisi yhtäkkiä loistaa.kevenee siksi, ettei hänen varaan ole enää laskettava.
Miksi tämä puhututtaa niin monia?
Siksi, että ilmiö paljastaa karun totuuden suomalaisesta perhearjesta:
monet äidit ovat tehneet käytännössä yksinhuoltajan työtä jo kauan ennen eroa.
Ero ei tee äidistä vahvempaa – se tekee hänen arjestaan loogisempaa.
Ja looginen arki on kevyempää kuin jatkuva pettymys.
