Kuvitellaan tilanne, jonka melkein jokainen tunnistaa. Perheen äiti saa kunnon flunssan. Ei mitään dramaattista diagnoosia eikä sairauslomakertomuksia somessa, vaan se perinteinen versio: kuume nousee, kroppa särkee, pää jyskyttää ja ainoa järkevä paikka on sängyn pohja.
Joillakin on kokemuksia siitä, miten tunnelma muuttuu joko muutaman päivän viiveellä tai välittömästi - keittiöön kasaantuu tiskivuori, pyykkikori räjähtää, kaapista loppuu maito ja lapset juoksevat samoissa vaatteissa kolmatta päivää putkeen. Samalla miehestä tulee sairastunutta puolisoa kohtaan törkeä, joka ei edes kysy, miten hän voi.
Moni nainen on kohdannut elämässään sen, ettei saa vastaavaa hoivaa takaisin sairaana.
Lue myös: Tinder-profiilissa kummallisia lyhenteitä?
Tiskit eivät raivostuta – vastuu raivostuttaa
Tämä ei johdu siitä, että miehet olisivat luonnostaan kylmiä tai ilkeitä, vaan siitä, että flunssa katkaisee arjen automaation. Monessa perheessä äiti on se, joka pyörittää kodin näkymättömiä prosesseja: muistaa, mitä kaapista puuttuu, koska pyykkiä on pestävä, milloin roskat viedään ja mitä tänään syödään. Kun hän on viikon pois pelistä, paljastuu aika nopeasti, kuka oikeasti on vetänyt tätä projektia.
Lue myös: Pesukarhun Black Friday: murtautui viinakauppaan ja löytyi sammuneena rikospaikalta
Miehen on pakko ottaa ohjat – eikä hänellä välttämättä ole aavistustakaan, miten paljon arjen pientä säätöä siihen liittyy. Yhden viikon sisään hän joutuu kantamaan ruoanlaiton, kauppareissut, pyykit, lasten harrastukset, ehkä työn ja kotityöt yhtä aikaa. Siihen päälle vielä huoli siitä, ettei arki romahda kokonaan.
Kun vastuu lävähtää kerralla syliin, monen reaktio ei ole empatia vaan ärtymys. Tiskivuori ei raivostuta, vaan tunne siitä, että “minut on jätetty yksin koko tämän kaaoksen kanssa”. Se on epäreilu tunne, mutta usein täysin uusi – ja siksi se purkautuu kömpelösti. Sairas ihminen näyttää helpoimmalta maalitaululta, koska hän on se, jonka poissaolo kaiken aiheutti.
Miksi miehen käytös muuttuu flunssaviikolla törkeäksi?
Viikon flunssa tekee sen, mihin arki ei yleensä pysty: se nappaa yhdestä ihmisestä otteen ja testaa, miten muut toimivat ilman häntä. Jos äiti on ollut perheen hiljainen moottori, mies joutuu yhtäkkiä rooliin, jota ei ole harjoitellut. Hänestä tulee hetkessä se, jonka pitäisi huomata, suunnitella, aikatauluttaa ja hoivata.
Moni mies kyllä hoitaa – mutta samalla kiehuu. Hän ei välttämättä osaa sanoa, että on uupunut, peloissaan ja pihalla. Sen sijaan hän alkaa puhua sävyyn, joka kuulostaa syyttävältä: “Kukaan muu täällä ei tee mitään”, “et sä voi vaan maata tuolla”.
Lue myös: Somevaikuttajan näkyvyystempaus päättyi turhaan kuolemaan
Todellisuudessa ongelma on se, ettei perheen arjen vastuita ole koskaan jaettu kunnolla. Flunssa ei tee miehestä mulkkua, se paljastaa sen, että tähän asti joku muu on hoitanut niin paljon, ettei toinen edes huomannut. Kun se joku putoaa sängyn pohjalle, jäljelle jää ihminen, joka ei osaa.
Mitä tästä voi oppia – flunssan jälkeenkin?
Viikon flunssa on pieni testi, mutta se näyttää saman ilmiön kuin vakavammissa sairauksissa: hoiva on edelleen sukupuolittunutta, ja tunteiden sanoittaminen on monelle miehelle vieras laji. Jos perhe suuttuu äidille siitä, että tämä sairastaa, se kertoo enemmän perheen työnjaosta kuin hänen luonteestaan.
Kun kuume laskee ja äiti nousee taas jaloilleen, olisi helpointa vain jatkaa kuten ennen. Mutta flunssaviikko on myös hetki, jolloin voi katsoa keittiön pöydällä käytyä draamaa suoraan silmiin. Miksi yhden ihmisen sairastuminen aiheutti näin paljon vihaa? Miksi toisen heikkous tuntui hyökkäykseltä toisen arkea vastaan?
Jos tähän uskaltaa tarttua, viikon flunssa voi olla muutakin kuin ärsyttävä katkos. Se voi olla ensimmäinen kerta, kun perhe oikeasti puhuu siitä, miten vastuu jakautuu – ja miksi yhden ihmisen kaatuminen kaataa koko talon. Se ei ole äidin ongelma. Se on yhteinen ongelma, joka on ollut olemassa jo paljon ennen ensimmäistäkään aivastusta.