Viikinkiaikana keskitalven juhla Yule eli joulu ei ollut vain aikuisten juhla-aterioita ja rituaaleja – myös lapsilla oli omat odotetut ja taianomaiset perinteensä.
Yksi kiehtovimmista tavoista oli jättää kotioven ulkopuolelle kengät ja kenkiin olkia, joita vastineeksi saatettiin löytää makeisia, pähkinöitä tai pieniä puuleluja.
Tämä tapa on yksi varhaisista esiasteista pohjoismaiselle joululahjaperinteelle.
Olkia kengissä
Olkia käytettiin viikinkiyhteisöissä laajasti talven aikana: eläinten kuivikkeina, lattioiden pehmikkeenä sekä rituaaleissa, jotka liittyivät satoon ja suojeluun. Lapsille opetettiin, että Yulen aikaan olkia tuli jättää joulunajan hengille tai Odinille, joka ratsasti talvitaivaalla Sleipnir-hevosensa kanssa.
Lue myös: Viikinkien jouluperinteet elävät yhä – Yule oli valon ja keskitalven juhla
Kengät asetettiin oven tuntumaan tai sängyn viereen – paikkaan, josta henget ja myyttiset olennot voisivat ne helposti löytää.
Odin, Sleipnir ja lasten lahjat
Viikinkimyyteissä Odin ratsasti talviyön halki kahdeksanjalkaisella Sleipnir-hevosellaan. Lapsille kerrotun uskomuksen mukaan Sleipnir tarvitsi ruokaa pitkälle matkalleen. Siksi kengissä olevat oljet olivat evääksi hevoselle, joka vaihtaisi ne yöllä lahjoihin.
Vastapalvelukseksi Odin tai jokin muunmuotoinen Yule-hahmo saattoi jättää lapsille:
- hunajasta tehtyjä makeisia
- kuivattuja hedelmiä tai pähkinöitä
- pieniä puusta veistettyjä eläimiä
- yksinkertaisia amuletteja
- pienen kappaleen nauhaa tai lankaa, jota pidettiin onnea tuovana
Kyse oli lempeästä tavasta palkita lapsia ja ylläpitää yhteisön tarinankerrontaa ja mytologiaa.
Vuohihahmot ja varhaiset joulupukin juuret
Joissakin alueilla lahjojen tuojaksi yhdistettiin Julebukk. Se oli vuohihahmo, joka esiintyi naamioituneena kulkijana tai henkenä. Vuohi oli hedelmällisyyden ja sadon symboli, ja se saattoi myös vaihtaa oljet pieneen yllätykseen.
Lue myös: Viikingit sitsi-kulttuurin edelläkävijöinä – nostivat jouluna maljoja jokaiselle asialle
Tämä hahmo on yksi nykyisen joulupukin ja erityisesti pohjoismaisten joulukoristevuohien varhaisista esiasteista.
Yhteisöllinen ja lämmin perinne
Lasten olkikenkäperinne vahvisti yhteisöllisyyttä Yulen aikaan. Vanhemmat ja vanhemmat sisarukset valmistelivat yllätyksiä salassa, ja aamun hetki – kun kenkään oli ilmestynyt jotakin – loi juhlaan taikuutta ja iloa.
Perinne toimi myös opetuksena: lapset oppivat jakamisesta, eläinten kunnioituksesta oraz talven hengistä kertovista tarinoista, jotka siirtyivät sukupolvelta toiselle.
Lue myös: Yksin kotona -tähti paljasti vaihtaneensa nimensä
Vaikutukset nykyjouluun
Tapa jättää olkia vaihtui myöhemmin leipään, makeisiin tai pieniin tarjoiluihin, ja sen myötä lahjojen antaminen lapsille alkoi vakiintua. Monissa maissa tunnetaan edelleen perinteitä, joissa kengät jätetään odottamaan lahjoja – esimerkiksi Pyhän Nikolauksen päivän vietossa tai jouluaattona.
Lue myös: Yllättäviä tarinoita suosituimpien joululaulujen synnystä
Viikinkilasten olkikenkäperinne onkin yksi niistä varhaisista, sydämellisistä tavoista, joista pohjoismainen joulun lahjakulttuuri lopulta kasvoi.