Streat Helsinki tuo katuruoan keskustasta lähiöihin

Toista kertaa järjestettävä katuruokafestivaali laajenee tänä vuonna sekä ajallisesti että alueellisesti.

Kuva: Andrew Taylor / Streat Helsinki

Varsinainen Streat Helsinki -festivaali järjestetään maaliskuussa, mutta tapahtuma ottaa varaslähdön jo tulevana lauantaina. Lauantaina 21. helmikuuta starttaa Streat Helsingin lähiökiertue, joka tuo keskustakeskeisen katuruokakulttuurin Helsingissä myös Malmille, Kontulaan, Vuosaareen ja Lauttasaareen.

"Kiertue tehdään siksi, että haluamme viedä katuruoan keskustasta myös lähiöihin", kertoo tapahtuman tuottaja Nina Ruotsalainen.

Ruokarekat kurvaavat lähiöihin neljänä seuraavana lauantaina kello 11-18, alkaen Malmilta. Luvassa on herkullisten annosten lisäksi myös paikallista ohjelmaa ja yllätyksiä.

Tapahtuma ei suinkaan kuitenkaan rajoitu lähiökiertueeseen - se toimii lähinnä alkupalana. Varsinainen Streat Helsinki -tapahtuma laajenee viime vuoden kaksipäiväisestä festivaalista kokonaiseen viikkoon ja tarjoaa monenlaista ohjelmaa Helsingissä. Itse tapahtumaviikko polkaistaan käyntiin 16. maaliskuuta. Helsingin kaupungin ruokakulttuuristrategi Timo Santala on Streat Helsingistä ansaitusti innoissaan. 

"Tarkoituksena on tehdä Helsingistä mielenkiintoisempi, hauskempi ja houkuttelevampi ruokakaupunki ja kaupunki", hän kertoo.

Mielenkiintoinen ja monipuolinen on tapahtuman ohjelmakin. Streat Helsinkiin kuuluu paitsi SUBURBS-lähiökiertue, myös WORKSHOPS-työpajat Teurastamolla, NIGHT BITES-snägäri-ilta, PARTIES-iltaohjelmat sekä viime vuodesta tuttu, supersuosittu EATS-katuruokafestivaali.

Streat Helsingin EATS-festivaali keräsi viime vuonna Torikortteleihin 20 000 herkuttelijaa yhdessä päivässä. Tänä vuonna EATS kestää kaksi päivää, 21.-22. maaliskuuta, ja sen alue laajenee, jotta mukaan mahtuu enemmän sekä katuruokayrittäjiä että kävijöitä. 

"Menut ovat kuolattavan herkullisia", ketoo Torikortteleiden Anna Pakarinen, EATSin tuottaja. "Tarjolla on myös erikoisherkkuja, kuten esimerkiksi "Kalliovuorten ostereita" eli sonnin kiveksiä."

Helsinkiläinen katuruokakulttuuri on herättänyt kiinnostusta muualla Suomessa ja maailmalla asti. Tapahtumaan ilmoittautuneita ruokarekkoja ja -kojuja mahtuu mukaan viitisenkymmentä, muun muassa Helsingistä, Seinäjoelta, Tukholmasta ja Moskovasta asti.

"Tulemalla EATSiin syömään pääsee samalla ruokailemaan Venäjälle, Ruotsiin ja Viroon", Pakarinen hehkuttaa. 

Monipuolisen ruokatarjonnan lisäksi tapahtuma elävöittää kaupunkikulttuuria ja antaa lähtölaukauksen kesään. Omien sanojensa mukaan Streat Helsinki -tiimi aloitti viimevuotisella tapahtumallaan katuruoan vallankumouksen, joka jatkaa voittokulkuaan ja kehitystään tänä vuonna. Ruokarekat ja -kojut ovat tapahtuman ansiosta pysyvä osa Helsingin kaupunkikulttuuria. Katuruoan onkin tarkoitus tulla jokapäiväiseksi osaksi helsinkiläistä ruokaskeneä, vuoden- ja vuorokaudenajasta riippumatta.

"Ruoka on teema, joka yhdistää ihmisiä poikkeuksetta. Kaikki Helsingin ruokatapahtumathan ovat aina täynnä. Miksi syödä huonosti, kun voi syödä hyvin - myös kadulla", Santala huomauttaa.

Streat Helsinki SUBURBS -lähiökiertue:
Malmi 21. helmikuuta kello 11-18, Kontula 28. helmikuuta kello 11-18, Vuosaari 7. maaliskuuta kello 11-18  ja Lauttasaari 14. maaliskuuta kello 11-18. 
Streat Helsinki WORKSHOPS 16.-20. maaliskuuta Teurastamolla.
Streat Helsinki NIGHT BITES 19. maaliskuuta.

Streat Helsinki EATS 21.-22. maaliskuuta kello 11-19 Torikortteleissa.
Streat Helsinki PARTIES -ohjelma tarkentuu nettisivuilla ja Facebookissa.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi