Ensivisiitti Wanhan tanssikellariin on shokeeraava elämys, jees, jees. Ihminen on niin tottunut nuoruuden ja virheettömän kauneuden ihanteeseen, että päälle nelikymppisten hilluminen korkokengissä ja juhlaklenningeissä vaikuttaa lähes pornografiselta. Miksi nämä esteettisesti haasteelliset henkilöt eivät ole malttaneet jäädä nyhjöttämään tuulipuvuissaan laskevan auringon maille? Onko heidän ihan pakko pitää hauskaa?
Enkä ole tätä kirjoittaessani vielä edes käynyt Wanhan tanssikellarissa helteisen kesäpäivän iltana.
“Se on aika hirveä näky”, eräs varttunut kesätanssijatar huokaisi.
“Naiset pukeutuvat silloin todella paljastavasti, läpikuultaviin asuihin.”
Tämän järkevän tarkkailijan mielestä naisten kannattaisi peittää rupsahtaneet ja pullistuneet lihansa mahdollisimman visusti. Mutta kauneus on katsojan silmässä ja silmä on tottuva elin. Kun ensimmäisen kerran astuu sisään pornokauppaan ja näkee ne dildot ja pumpattavat Barbarat nielu ammollaan, on kauhuissaan. Tunnin kuluttua voisi ryhtyä jo pornokaupan myyjäksi, koska kaikki tuotteet vaikuttavat normaaleilta.
Wanhan tanssikellarissa silmä alkaakin pian erottaa mukiinmeneviä, jopa kauniita ja haluttaviakin yksilöitä. Tuota voisin vaikka lykkäistä! Eikä ole epäilystäkään, etteivätkö siellä hippaavat naiset olisi varsinaisia lemmen pikkujättiläisiä. Uuni kuumana. Heistä näkee kilometrien päähän, että he ovat kyltymättömiä halussaan. Ainoastaan miesten iän karttuessa heikkenevä potenssi pystyy hillitsemään heitä.
Wanhan tanssikellarin naiset ovat yleisesti ottaen myös ikäisiään kanssasisaria paremmassa kuosissa. He ovat vähemmän ylipainoisia, suomalaisiksi yli nelikymppisiksi yllättävän hyväkuntoisia, vyötärön omaavia eli kurvikkaita pakkauksia.
Eräs seikka on kuitenkin otettava huomioon. Wanhan tanssikellari tulvii perjantai- ja lauantai-iltaisin parisuhde-epäonnistujaveteraaneja. Monillakaan näistä ilottelijoista ei taatusti ole ansioluettelossaan vähääkään kestävämpää onnellista parisuhdetta. Pöydissä pälyilijöistä henkii tukahdutettu epätoivo. Please, Jeesus jos olet olemassa, pliis, anna mun löytää oma mies!
Niin, ne miehet! Tullaan nyt sitten sen sukupuolen edustajiin. Wanhan tanssikellarissa perjantai- ja lauantai-iltoina naisia innokkaasti tanssiin hakevia miehiä katsellessa pyrkii mieleen, että heissä saattaa ruumiillistua monien sosiologinaisten pahimmat kauhukuvat: alkoholin liikakäyttö, krooninen taipumus kumppanin pettämiseen ja perheväkivalta. Lisäisin luetteloon vielä yhden seikan, jonka sosiologit ovat tutkimuksissaan jättäneet liian vähälle huomiolle: monet miehet ovat tyhmiä.
But, kaikki ihmiset Wanhan tanssikellarissa osaavat tanssia, ja porukassa on herkkupalojakin, niin naisissa kuin miehissä, ei pelkkä epätoivo vaan myös ilo on ylimmillään.
Wanhan tanssikellarissa esiintyy jatkuvalla syötöllä “Suomen viihdetaivaan huippuartisteja”. Tässä Helsingin keskustan kellarissa voi nauttia tuhdin annoksen Lea Lavenia, Frederikiä, Meiju Suvasta, Kari Tapiota (jos kunto kestää), Dannyä, Anna Hanskia, Eijaa, Marita Taavitsaista, kulloistakin tangokuningasta ja – kuningatarta ja – Mattia ja Teppoa.
Olin paikalla katse kuumana kun Matti ja Teppo esiintyivät Wanhan tanssikellarissa. Illan aloitti lämmikkeeksi Matin ja Tepon bändi. Tähtien esiintymisajan lähestyessä joukko romaninaisia työntyi fanittamisasemiin tanssilattiaa ja esiintymisaluetta erottavan kuparoidun kaiteen ääreen. Sitten kuulutettiin tilanteeseen sopivan lakonisesti: “Hyvät naiset ja herrat, Matti ja Teppo.” Samalla hetkellä kun veljekset astuivat esiin hämärästä backstageaukosta, pienellä poninhännällä koristautunut vammaisavustajapoika ilmestyi jostain ja työnsi kaiteen luokse rullatuolissa kenottavan vammaisen. Matin ja Tepon laulaessa Kaiken takana on nainen ja muita tappavan tehokkaita hittejään, avustaja liekutti rullatuolia kuin kehtoa. Voi kun hellyttävää!
Silloin oli torstai ja naisten tanssit. Minulla oli onneksi oma naisavustaja (ei Kelan kustantama), joka varjeli minua naisten tanssiinpyynnöiltä. Muuten olisin ollut kusessa. Tiistai, keskiviikko ja torstai ovat nimittäin Wanhan tanssikellarissa aivan toisenlaisia iltoja kuin perjantai ja lauantai. Silloin paikan valtaavat tanssinharrastajat. He ovat ihmisiä, jotka osaavat tanssia älyttömän hyvin. En olisi mitenkään selvinnyt siitä tilanteesta ilman esiliinaa.
Näinä arki-iltoina bändit eivät pyri lietsomaan seksuaalista kiihtymystä vaan musiikkia soitetaan ennen kaikkea tanssimista varten. Kaksi foxia, kaksi tangoa, kaksi valssia ja sitä rataa. Ja kaikki ovat selvin päin. Miesten joukossa on muutamia parkkiintuneita naistennaurattajia, mutta suurin osa vaikuttaa tanssia harrastavilta insinööreiltä. He tanssivat hyvin, kukin omalla tyylillään, mutta he ovat vihlovan pitkästyttäviä ihmisinä. Naiset ovat varsinaisia tanssijavemputtimia. He kykenevät heittäytymään koroillaan ja tanssitällingeissään mihin tahansa tyyliin ja rytmiin ja heidän kasvoiltaan loistaa huumorintaju ja elämänilo.
Torstain naistentansseissa taso on korkeimmillaan. Silloin miehen ei todellakaan kannata mennä Wanhan Tanssikellariin, jos ei osaa tanssia kohtuullisesti. Pitää vähintään osata foxia hitaasti ja nopeasti ja pystyä vaihtamaan vaihdetta tanssin aikana. Perjantaina ja lauantaina selviää jo vähemmälläkin taidolla.
“Onhan se vähän ikävää käydä viikonvaihteessa Wanhan tanssikellarissa, kun siinä tulee sellainen tunne että on tyrkyllä”, sanoi tämä nainen, joka kritisoi sisartensa paljastavaa pukeutumista.
“Mutta siellä saa niin helposti kosketuksen miehiin.”
Ehdotinkin eräälle viisikymppiselle, vakavassa miehen puutteessa viruvalle naiselle pistäytymistä Wanhan tanssikellariin jonain viikonvaihteena. Hänen ilmeensä kiristyi ja hän torjui ajatuksen täysin. “Joku tuttu voisi nähdä minut ja luulla, että olen siellä tositarkoituksella”, hän sanoi.
Nainen siis katsoo kuuluvansa sisäpiiriin, ja olettaa maineensa kärsivän, jos hänet nähdään ilottelemassa kokeneen lihan paratiisissa. Mutta nehän ovat vain tanssit! Kai nyt ihminen vielä saa mennä tansseihin?
