Kankkunen – mikä ihana tekosyy. Sunnuntai-iltana on pakotettava itsensä liikkeelle, ellei halua tehdä pientä kuolemaa 12 tuntia vuorokaudesta. Mikään ei ole niin lohdullinen keksintö kuin tasuribisse. Ne, joilla kondis kestää, raahustavat murkinoimaan lättyä (rasvaa ja suolaa please) muiden tyytyessä kahden käden otteeseen mukista.
Mikään hilpeimmistä hilpein ilta sunnuntai ei talviharmaassa Helsingissä ole, ellei satu olemaan ravintoladuunari. Punavuorelainen We Got Beef on houkutellut paikalle muutaman janoisen, ja heistäkin puolet näyttää olevan holittomia nauttivia kaupunkinomadeja. Iso ja minimalistisesti kalustettu tila näyttää näin vähällä jengillä aution kolkolta ja paikan on vallannut raukea chill out -fiilis. Edellisen illan sohjouttamaan aivohyhmääni jäljelle jääneet harmaat solut pusertavat tiskin ääressä viimeisen selvän ajatuksen: iso tuoppi. Pilliä en kehtaa pyytää, vaikka se helpottaisi suoritusta. Pakenen baarin nurkkaan piiloutuen lehden taakse – seurallisuusaste puhdas nolla.
Ei Beef aina vietä näin hiljaista eloa. Klubi-illat ja muut happeningit vetävät jengiä paremmin paikalle, jolloin myös baarin peräosa muuttuu tanssilattiaksi. Ilmainen sisäänpääsy ja 22 vuoteen vedetty ikäraja imevät opiskelijaporukkaa paikalle. Ja kuka on kahlannut sunnutaiaamuisin Iso-Robaa miinoja väistellen, tietää että lähistöllä on myös muuta tarjontaa ja bilejengiä sen mukaan liikkeellä.
Parhaiten Beef erottuu Roban massasta valoisuudellaan, mistä pitävät isot fönärit huolen. Verrattuna alkupään nuhjuisiin kaljakuppiloihin istuu Beefissä ihan mielellään. Ellei satu olemaan tappokankkusessa.
Kiitämme
- tilan avaruutta
- kohtuullisia hintoja
Moitimme
- kolkkoutta hiljaisina iltoina
- epämukavia penkkejä
