Suomen ruokapääkaupungiksikin itseään kutsuva Turku on vakiinnuttanut asemansa kotimaisen ruokakulttuurin kärjessä. Kaupungin ravintolatarjonta ulottuu rakastetuista klassikoista aina rohkeisiin ja innovatiivisiin uutuuksiin.
Aitoihin asiakasarvioihin pohjautuva TableOnline suosittelee -listaus nostaa nyt esiin ravintolat, jotka ovat onnistuneet tekemään vaikutuksen niin paikallisiin herkkusuihin kuin Turussa vieraileviin matkailijoihin kerta toisensa jälkeen.
Turun parhaat ravintolat TOP10
1. Kaskis

Turun ylpeys, ravintola Kaskis, kuuluu myös asiakkaiden suosittelemien ravintoloiden kärkeen.
Vuonna 2014 avattu ravintola palkittiin Michelin-tähdellä vuonna 2022, ja sen sesongin mukaan elävä menu nojaa käsityöhön, lähituottajiin ja itse kerättyihin raaka-aineisiin.
Huolella rakennetut juomapaketit ja rento, mutta ammattitaitoinen palvelu, viimeistelevät kokonaisuuden, jota eräs tyytyväinen asiakas kuvaa näin: “Ilotulitusta kaikille aisteille. Kaikki oli kohdallaan alusta loppuun.”
2. MOVE·5D

MOVE·5D:n huikea konsepti on sulattanut asiakkaiden sydämet kertaheitolla. Kyseessä on Logomossa sijaitseva immersiivinen ravintola, jossa ruokailu muuttuu moniaistiseksi elämykseksi.
Fine dining -annokset, tarinallinen kokonaisuus ja yhteisen pöydän äärellä jaetut kokemukset vievät vieraat pois arjesta tavalla, jota ei ihan heti unohdeta.
“Ikimuistoinen elämys, josta tullaan puhumaan vuosia”, eräässä arvostelussa todetaan.
LUE LISÄÄ: MOVE·5D:ssä puhelimet pysyvät taskussa: ”Kaikin puolin mahtava kokemus!”
3. Mami

Perinteikäs turkulaisravintola Mami hurmaa jälleen myös TableOnline suosittelee -listauksessa!
Sesongin parhaista raaka-aineista rakennetut annokset, harkitut viinivalinnat ja lämmin palvelu tekevät Mamista ravintolan, johon palataan kerta toisensa jälkeen.
Vähätorin ja Aurajoen keskieurooppalainen tunnelma viimeistelee kokemuksen, jota eräs tyytyväinen asiakas kuvaa osuvasti: “Täydellinen yhdistelmä kotimaisia makuja rauhallisessa tunnelmassa, jossa on helppo keskittyä ruoasta ja seurasta nauttimiseen.”
4. Sommar Bistro & Terrace

Sommar on turkulainen kesäravintola, joka on noussut asiakkaiden suosikiksi sekä rennon bistrotunnelmansa että sesongin parhaiden paikallisten raaka-aineiden ansiosta. Torilta lautaselle -ajattelu näkyy jaettavissa annoksissa, jotka elävät päivän tarjonnan mukaan ja sopivat täydellisesti kesäiltojen nautiskeluun.
Historiallisen Taiteen talon Makasiini-rakennuksessa toimiva ravintola hurmaa uniikilla miljööllään, huolella valitulla viinilistalla ja aurinkoisella, yli 200-paikkaisella terassilla.
Sommar on auki vain kesäkaudella, ja juuri se tekee kokemuksesta entistäkin halutumman.
5. Karu izakaya

Listan viidenneltä sijalta löytyvä Karu Izakaya hurmaa ainutlaatuisella tunnelmallaan, kausittain vaihtuvilla käsintehdyillä annoksilla sekä yllätyksiä tarjoavilla menuilla. Rento izakaya-tyyli tekee ravintolasta paikan, joka kannattaa kokea ainakin kerran elämässä – ja monen mielestä useamminkin.
Japanilaishenkiset juomat, cocktailit ja huolella valitut viinit viimeistelevät elämyksen, eikä asiakkaiden ylistys jätä sijaa epäilylle.
“Turun paras ravintola. Ruoka oli taivaallista ja maistelumenu jokaisen euron arvoinen. 6/5”, eräässä TableOnlinen arvostelussa todetaan.
6. OOBU

Asiakkaiden suosikkiravintola OOBU tuo saariston maut Aurajoen rantaan. Ravintolassa nautitaan rehtiä, sesongin mukaista saaristoruokaa perinteitä vaalien ja ilman turhaa pönötystä, kohtuulliseen hintaan niin arkena kuin viikonloppuisin.
Bassin talon ainutlaatuinen miljöö, lämmin ja mutkaton palvelu sekä tasaisen korkea laatu keräävät kiitosta arvosteluissa kerta toisensa jälkeen.
“Ihana paikka kaikin puolin”, eräässä TableOnlinen arvostelussa kiteytetään.
7. Pizzeria Dennis

Dennis ei juuri esittelyjä kaipaa. Vuodesta 1975 lähtien ravintolan käsintehdyt pizzat ja kodikas tunnelma ovat vetäneet puoleensa niin perheitä kuin intohimoisia pizzan ystäviä.
Dennis on ajaton klassikko, johon palataan kerta toisensa jälkeen.
“Aina yhtä hyvää, ei petä koskaan”, eräs tyytyväinen asiakas hehkuttaa.
8. Gustavo

Turun jokirannassa sijaitseva Gustavo hurmaa asiakkaansa välimerellisellä charmillaan ja rennon kodikkaalla tunnelmallaan. Ravintola sopii niin pitkän kaavan illalliselle kuin piipahdukseen viinille, pizzalle tai pienelle purtavalle ystävien kanssa.
Ei siis mikään ihme, että Gustavo nousee vuodesta toiseen asiakkaiden suosikkiravintoloiden joukkoon.
Arvosteluissa Gustavoa kehutaan erityisesti kokonaisuudesta, jossa maut, viinit ja jokirannan tunnelma osuvat poikkeuksellisen hyvin yhteen.
9. Navetta

Navetta on noussut asiakkaiden suosikiksi rennon tunnelmansa, monipuolisen tarjontansa ja yhteisöllisen meinkinsä ansiosta.
Raunistulan sydämessä sijaitsevassa kortteliravintolassa yhdistyvät nykyaikainen buffetlounas, itse tehdyt artesaanipizzat sekä keitot, salaatit ja pinchos-annokset, jotka sopivat yhtä hyvin nopeaan syömiseen kuin viinin kylkeen.
Säännölliset tapahtumat, teemaillat ja matalan kynnyksen meininki tekevät Navetasta paikan, jossa viihdytään pidempäänkin.
M/S Rudolfina

M/S Rudolfina on noussut asiakkaiden kestosuosikiksi yhdistämällä herkullisen ruoan, saariston maisemat ja rennon merellisen tunnelman. Aurajoelta
Airistolle kulkevat risteilyt tarjoavat elämyksen, jossa hyvä ruoka ja pieni maisemanvaihdos kulkevat sulassa sovussa. Monipuolinen seisova pöytä, kotimaisiin ja lähituotettuihin raaka-aineisiin nojaava keittiö sekä laivan omassa keittiössä valmistetut annokset tekevät kokemuksesta huolettoman ja laadukkaan.
Ei siis taatusti ole sattumaa, että asiakkaat kuvaavat matkaa ytimekkäästi: “Odotukset ylittävä reissu.”
LUE MYÖS: Yllätysnimi kärkeen! Vuoden kehutuin ravintola löytyy Kuopiosta