Valokuvausprojekti pohtii Helsingin olemusta

Jussi Hellsten kysyy valokuvissaan, miten minä viihtyisin paremmin täällä?

Jussi Hellstenin HELSINKI365 - A Year In Photos -näyttely on nimensämukaisesti vuoden mittainen matka Helsinkiin, jonka aikana Hellsten pyrkii löytämään helsinkiläisyyttään ja selvittää, mikä tekee Helsingistä Helsingin.

Valokuvaaja myöntää, ettei hän juurikaan pidä Helsingistä. Enemmän viehättävät pienemmät paikat ja oma rauha. Hellsten tuo esiin paradoksin, joka vaivaa varmasti useita, esimerkiksi työn perässä pääkaupunkiin valuneita.

"Samalla tiedostan, että täällä minun pitää olla. Yritän löytää Helsingistä niitä asioita, joista pidän", Hellsten pohtii.

Hellsten itse päätyi Helsinkii viisi vuotta sitten. Freelancer-kuvaaja ja mainoselokuvaleikkaaja on monille tuttu Flow Festivalin kuvista.

Hellstenin 365-projektin aikana julkaistaan joka päivä uusi kuva vuoden loppuun saakka. Café Köketissä järjestettävässä näyttelyssä on esillä kuvia tammi- ja heinäkuun väliltä.

Projekti on herättänyt myös kansainvälistä kiinnostusta. Lehtijuttuja on julkaistu ainakin taiwanilaisessa ja turkkilaisessa mediassa ja Alankomaissa kuvausalan messuilla Hellstenin projektia käytettiin demona.


Jussi Hellstenin valokuvanäyttely HELSINKI365 – A Year In Photos. 27.10.2012 alkaen Café Köketissä.

3 kommenttia

introtkotio

19.10.2012 18:21

Harmi ettet pidä stadista, rakkaasta kotikylästämme. Ehkä et ole sosiaalinen ihminen? Ehkä viihdyt yksin?

Toisin kuin yleisesti höpistään, stadilaiset viihtyvät hyvin kotonaan. Juuri valmistuneen tutkimuksen mukaan stadilaiset viihtyvät edelleen pk-seudun asukkaista parhaiten juuri omassa kaupungissaan. Espoolaisista ja vantaalaisista useampi asuu kunnassaan vastentahtoisesti.

Mikään ei estä lähtemästä, kaiken saa maalta halvemmalla (eikös se ole maalaisille kaikista tärkeintä?), kiitos ja hyvästi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

minibanbi

24.10.2012 12:25

Kuulostaa mielenkiintoiselta näyttelyltä, täytyy käydä visiteeraamassa!

introkotio, jutussa mainitaan että Hellsten on freelancer-kuvaaja ja mainosleikkaaja. Mahtaako maalla olla paljon mainosleikkaajien paikkoja auki? Itsekin olen maalta kotoisin ja teen työkseni rakastamiani hommia jotka valitettavasti estää maalla asumisen. Asiat ei aina vain mene kuten elokuvissa!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Iipadiipa

24.10.2012 12:30

Ei minunkaan mielestä Helsinki ole se kaikista kaunein kaupunki. Harmillisesti useiden alojen työt vain keskittyvät pääkaupunkiseudulle, ja onhan Helsinki nyt parempi paikka asua kuin Vantaa tai Espoo:) Jos haluaisi maalaistua ja silti jatkaa työelämää, pitäisi koulutuksen liipata esim. raskaampaa teollisuutta. Helsingissä noita tehtaita ei paljoa taida olla? Iisalmessa esimerkiksi saattaa olla vähän vaikeampi saada kannattavaa liiketoimintaa aikaiseksi valokuvaamalla ja mainoselokuvaleikkausta harrastavia yrityksiäkin taitaa olla vähemmän.

Ja pieni loppuherja vielä: mielestäni kumpulan kyläjuhlat sun muut kylätouhut Helsingissä yrittää kovasti jäljitellä juuri maalla vallitsevaa tunnelmaa. Että taitaapi Helsinkiläisilläkin olla jossain määrin ikävä maalle.

Ei muuta kuin tsemppiä Jussille. Tuot oikeanlaista näkemystä Helsinkiläisten silmien eteen. Jussi saa Helsinginkin näyttämään omalla tavallaan kauniilta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi